Rahaan ja ruokakuluihin liittyvät aiheet ovat olleet viime aikoina paljon esillä blogeissa. Esimerkiksi Kolmistaan-Karoliina ja Julia Thuren tekivät hetki sitten postaukset viikon ruokakuluistaan. Koska itse kirjaan rutiininomaisesti kulumme Exceliin ja tällaisen kuukausikoosteen toteuttaminen on siten minulle helppoa, raotan tänään meidän syyskuun ruokabudjettiamme. Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi mies sekä vauva, mutta vauva ei syö vielä mitään muuta kuin äidinmaitoa, eli käytännössä kyseessä ovat  kahden aikuisen ruokakulut. Olen pyrkinyt erittelemään muut kuin ruokaan liittyvät ostokset pois kauppalaskuista, joten mitään vaippa- tai tiskiainekuluja ei pitäisi olla summissa mukana.

Kuukauden suurin kuluerä olivat tietenkin ne ihan tavalliset ruokakauppakäynnit. Teemme suunnilleen kerran viikossa isomman kauppareissun, jolla ostamme kaiken tarvittavan tulevalle viikolle ja täydennämme jemmavarastoja. Syyskuussa näitä kunnon ostoskäyntejä tuli neljä kappaletta, ja yhteensä niillä kului 266,54 euroa. Viikoittaisen kauppakäynnin hintaan vaikuttaa aina suuresti se, minkä hintaisia ruokia viikolla on tullut syötyä ja kuinka paljon kalliimpia tuotteita, kuten lihoja, täytyy ostaa lisää. Yksi kauppakäynti olikin selvästi kalliimpi, 91 euroa, kun muutoin viikko-ostosten hinnat pyörivät 50-60 euron välillä.

Ulkona söimme syyskuussa poikkeuksellisen paljon. Yksi iso syy sille oli vauva ja se, että aina ei vain jaksanut alkaa enää kotona kokkaamaan. Kävimme yhdessä syömässä American Dinerissa, Subwayssa ja pizzeriassa. Lisäksi miehellä oli pari harrastuskilpailua, joissa hän söi kodin ulkopuolella, ja itse kävin joka torstai ystäväni kanssa kahvittelemassa. Saa nähdä, mille tasolle ulkona syömisemme asettuu vauvan kasvaessa, mutta ainakin pyrkimys olisi hieman vähentää. Emme käy kalliissa ravintoloissa, mutta viidentoista euron pizzareissuistakin kertyy kuitenkin maksettavaa, jos ne ovat jokaviikkoisia juttuja. Käytimme ulkona syömiseen syyskuussa yhteensä 99,29 euroa.

Lisäksi kuukauteen kuului jonkin verran sekalaisia muita ruokakuluja. Tilasimme ensimmäistä kertaa hävikkiruokaa Fiksuruoka.fi -sivustolta 29,88 euron hintaan. Herkuttelimme myös tässä kuussa melkoisen paljon. Olimme molemmat kipeänä, joten lähikaupasta tuli haettua ihan puhtaasti sipsiä, karkkia ja muuta mässyä 10,12 eurolla. Lisäksi ostimme irtokarkkitarjouksesta 5,15 eurolla karkkeja itsellemme syötäväksi ja vieraille tarjottaviksi. Tavallisesti ruokabudjettiin kuuluvat myös miehen opiskelijalounaat, mutta tässä kuussa hän söi ainoastaan yhden kerran koululla. Siihen kului siis ainoastaan 2,60 euroa.

Yhteensä kahden hengen ruokiin kului meiltä syyskuussa 413,58 euroa. Summa on mielestäni kohtalaisen suuri, vaikka neljänsadan kieppeillä kuukausittaiset ruokakulumme taitavat nykyisin kyllä pyöriäkin. Mielestäni pyrimme olemaan ruokakustannuksissa melko säästäväisiä ja valitsemme esimerkiksi kaupasta aina edullisimpia tuotteita. Syömme kuitenkin molemmat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ja esimerkiksi maitojen ja lihojen kohdalla meille on tärkeää valita halvimpia purnukoita eettisempiä vaihtoehtoja. Tässä kuussa mielenkiintoista oli  se, että vaikka tavallisiin ruokakauppaostoksiin upposi jopa yllättävän vähän rahaa, ulkona syömiset ja herkuttelut kustansivat melkoisen paljon. Toki esimerkiksi kaikkia herkkuja emme syöneet itse, vaan tarjosimme vieraille vähintään pari kertaa viikossa jotakin pientä syötävää. Toisaalta kävimme itse muutamaan otteeseen vanhempieni luona päivällisellä.

Mitä mieltä te olette, onko 400 euroa kuukaudessa kahden hengen ruokakuluihin paljon vai vähän?

Muita rahaan liittyviä postauksiani:

Paljonko vauvaan meni rahaa?

Kirjaan kaikki tulomme ja menomme Exceliin

Lapseni on vasta kahden kuukauden ikäinen, mutta mietin usein sitä, kuinka nopeasti aika kuluu. Vaikka vielä ei siltä tunnukaan, kuukaudet ja vuodet hurahtavat ohi ihan huomaamatta. Pian hän jo ottaa ensiaskeliaan, menee päiväkotiin, aloittaa koulun. Millainenkohan hän silloin on? Miltä tuntuu, kun oma vauva ei yhtäkkiä olekaan se kaikkein pienin tyyppi perhekerhossa ja sukujuhlissa? Jo nyt katson kuvia vastasyntyneestä vauvastani ja ihmettelen, miten hän on ollut niin pieni. Missä välissä hän oikein on kasvanut? Mahtuiko hän todella tähän bodyyn vielä muutama viikko sitten?

Ajan kuluminen ja vauva-ajan lyhyys tulevat vastaan jatkuvasti. Sanotaan, että muista nauttia, ne ovat pieniä niin vähän aikaa. Huomaankin usein miettiväni, osaanko nauttia tarpeeksi. Tiedän, että tulen varmasti joka tapauksessa muistelemaan joskus kaihoisasti tätä vauvavaihetta, mutten oikein tiedä, miten sitä voisi imeä sen paremmin varastoonkaan. Ei varmaan mitenkään. Täytän huolellisesti vauvakirjaa, otan valokuvia ja yritän tallettaa muistoja tästä ajasta, mutta ajan kululle ei kukaan mahda mitään. Eikä myöskään sille, että vaikka elämä vauvan kanssa kuinka onkin spesiaalia, ainutlaatuista ja ihanaa, ei siitä ole mitenkään mahdollista nauttia koko aikaa. En nauti siitä, kun vauva huutaa vaunuissa yrittäessäni tehdä tilausta kahvilassa, tai siitä, kun yritän kuumissani pukea tumppuja hermostuneena huitovan ja karjuvan epelin käsiin. Vauvan hytkyttely yöllä, kun ranteita särkee ja itsekin meinaa jo nukahtaa pystyyn, ei totisesti ole mikään suuri nautinto sekään.

Huonoin omatunto tulee kuitenkin siitä, kun ärsyynnyn tai tylsistyn ihan tavallisesta vauva-arjesta. Varsinaiset itkupotkuraivarit ovat onneksi yleensä vain pieniä hetkiä päivästä, ja niiden herättämät negatiiviset fiilikset tuntuvat sallituilta ja aika inhimillisen itsestäänselviltäkin. Pahin morkkis iskee silloin, jos se normielämä, josta nyt varsinkin pitäisi osata nauttia, tympäisee. Vauvan herätessä hyviltä ja pitkiltä päiväuniltaan huomaan välillä ajattelevani, että olisi nyt nukkunut vielä hetken, niin olisin saanut tehtyä tämän homman loppuun. Välillä virikkeiden keksiminen vauvalle ja viidentoista pienen elefantin marssiminen aurinkoisella tiellä on vain ihan superpuuduttavaa pakkopullaa. Toisinaan olen ajatellut, että kasvaisipa vauva jo, niin olisi helpompaa. Ja siitä tulee niin huono omatunto! Enkö minä nyt edes tätä pientä hetkeä jaksa lapseni seurassa, miksen osaa iloita tästä yhteisestä ajasta. Mietinkö sitten viiden vuoden päästä, että olinpa typerä, kun en imenyt itseeni jokaista sekuntia laululoruttelusta? Kun en muistanut jokaisella imetyskerralla pohtia, miten ihana oma vauvani on, vaan selasin Instagramia?

Ehkä vauva-arjen – edes sen perushoivan, syöttämisen ja viihdyttämisen – ei kuitenkaan tarvitse olla joka hetki mukavaa. Riittää, kun ne tuntuvat suurimman osan ajasta tosi ihanilta jutuilta ja kokonaisuutena elämä vauvan kanssa on kivaa. Aika varmasti kultaa muistot joka tapauksessa.