En ole oikein vielä kunnolla sisäistänyt, että olen tosiaan koko ensi vuoden äitiyslomalla kotona vauvan kanssa. Toistaiseksi elo on tuntunut lähinnä pitkittyneeltä kesälomalta. Mies on vasta pikkuhiljaa palailemassa opintojensa pariin, vauva-arjen rutiinit hakevat vielä uomiansa ja kunnon mammailumeiningin sijaan tunnen lähinnä leijailevani jonkinlaisessa päivä kerrallaan -mentaliteetissa. Syksyn edetessä, miehen opiskelupäivien säännöllistyessä ja ympärillä olevien ihmisten palatessa kunnolla arkiaikatauluihin äitiyslomakin alkaa ehkä tuntua enemmän äitiyslomalta.

Vauva kasvaa ja muuttuu niin nopeasti, että esimerkiksi ensi joulun ja viisikuukautisen vauvan vanhempana olemisen kuvittelu tuntuu melkein mahdottomalta. Silloin hän saattaa jo istua syöttötuolissa ja maistella kiinteitä ruokia, tai ainakin jokeltelee ja liikkuu ihan eri tavalla kuin nyt. Tulevaisuutta ja koko vanhempainvapaavuoden kulkua onkin tosi vaikea hahmottaa mielessä. Tiedän ajan kuluvan varmasti loppujen lopuksi tosi nopeasti, mutta vielä tällä hetkellä, reilun kuukauden ikäisen vauvan äitinä, lähemmäs vuoden ikäisen lapsen ajatteleminen tuntuu varsin kaukaiselta. Siksi myös esimerkiksi ensi kevään ajattelu tuntuu niin ikään varsin kaukaiselta.

Viihdyn hyvin kotosalla, joten en usko, että minulle tulee äitiyslomallakaan tylsää. Tai jos tulee, perhekerhot, vaunukävelyn päässä oleva keskusta, kirjastot ja niin ikään vanhempainvapaata viettävä ystäväni tuovat kyllä piristystä arkeen. Kävin viime viikolla ystäväni ja erään toisen tutun äidin kanssa ensimmäistä kertaa perhekerhossa, ja ensi viikolla starttaakin jo oman seurakuntamme kerho, jonne aiomme niin ikään mennä tutustumaan. Näin pieni vauva ei toki vielä ymmärrä kerhoilun päälle (itse asiassa bebe nukkui koko viimeviikkoisen kerhokäynnin ajan), mutta kotoa lähteminen on silti kivaa mielenvirkistystä molemmille.

Odotellessani kesätenttini arvosanaa olen kytännyt ahkerasti opiskelusähköpostiani, ja kieltämättä on tuntunut oudolta lukea kaikkia niitä postilaatikkoon tipahtelevia viestejä uuden lukuvuoden kurssitarjonnasta ja tapahtumista. Tänä vuonna minä en ole siellä. Ajatuksenani on viettää rauhassa vanhempainvapaata koko tuleva syksy, kevät ja kesä, ja palata maisteritutkinnon pariin vuoden päästä syksyllä. Äitini on puhunut vähän siihen malliin, että hän voisi jäädä vuorotteluvapaalle vauvaa hoitamaan, joten päiväkotiin pientä ei onneksi toivon mukaan tarvitse vielä silloin lykätä. Ja yliopistokurssit ovat joka tapauksessa niin joustavia, että läsnäolopakollisia luentoja kertyy luultavasti viikkoon vain muutamalle päivälle.

Vaikka ensi vuoden syksyyn ja opiskelukuvioiden jatkumiseen tuntuu siis olevan ikuisuus, pienenä sivujuonena ne kolkuttelevat takaraivossa jo nyt. Aina säännöllisin väliajoin tuleva työelämä ja tuttu ”mitä oikein haluan tehdä elämälläni” -pohdinta nimittäin nostavat päätään. Olen nauttinut opiskeluajasta ihan hurjasti, ja pidän omaa alaani erittäin mielenkiintoisena. En kuitenkaan ole varma, jaksaisinko ja haluaisinko tehdä työkseni senkaltaista alalleni tyypillistä hommaa, johon aiemmin ajattelin suuntautuvani. Toki koulutus mahdollistaa monentyyppisiä työmahdollisuuksia, mutta kilpailu kevyemmistä ja valtavirran ulkopuolisista työpaikoista on vastaavasti kovempaa. Enkä ole ihan varma, mitä se juuri minulle sopiva vaihtoehtoinen työ pitäisi sisällään. Välillä mielessä onkin puolitosissaan käynyt jopa alanvaihto. Jos sellaiseen ryhtyisi, olisi nyt kandin jälkeen otollinen aika. En kuitenkaan koe opiskelupaikan vaihtoa itselleni siinä mielessä järkevänä, että en ole keksinyt uutta alaa, joka tuntuisi vahvasti omalta. Ja sekös vasta kamalaa olisi, jos tekisin ensin kandin tätä ammattia varten, sitten vaihtaisin muualle ja lopulta toteaisin, ettei uusi alakaan nappaa.

Jollain tapaa toivoisinkin, että tuleva vanhempainvapaavuosi selkiyttäisi ajatuksiani myös uran ja opiskelujen suhteen. Todennäköisin lopputulema on, että pysyttelen omalla alallani ja koetan hahmottaa, millainen työ alani sisällä tuntuisi minulle luontevimmalta. Onneksi maisterivaiheessa edessä on vielä työharjoittelu, jonne yritän ehdottomasti päästä johonkin vähän erikoisempaan paikkaan. Ja mistäs sitä tietää, kuinka paljon äitiys ja seuraavat vuodet minua ylipäätäänkään muuttavat – voihan se olla, että kun töihin meno muutaman vuoden päästä on ajankohtaista, mielipiteeni minulle sopivasta työstä on jo ihan toinen kuin nyt. Vaikka tulevaisuuden suunnittelu on minulle tosi luonteenomaista, ehkä viisainta on nyt vain keskittyä nykyhetkeen ja äitiyteen ja antaa urakuvioiden hautua taustalla itsekseen.

Blogini vuosipäivä laittoi kuin laittoikin rattaat pyörimään päässäni. Tapasin pian sen jälkeen parasta ystävääni kaupungilla. Hän on tehnyt jonkin aikaa YouTube-videoita, ja satuimme puhumaan videoiden tekemisestä. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisin kertoa blogistani hänelle, mutten jotenkin ollut ikinä tullut tehneeksi sitä. Nyt somesisällöstä jutellessa hetki tuntui vihdoin otolliselta. Kerroin kirjoittaneeni blogia vuoden omaksi ilokseni ja miettineeni hieman sen ”julkisempaa” pitämistä, lukijoiden etsimistä ja blogiportaaliin siirtymistä. Ystäväni tietysti kannusti ja sanoi, että jos yhtään siltä tuntuu, kannattaa vain rohkeasti ottaa askel ja alkaa kirjoittaa sillä tähtäimellä, että lukijoitakin joskus mahdollisesti olisi.

Kuten olen aiemminkin kertonut, olen tähän mennessä ”mainostanut” blogiani vain muutamaan otteeseen kommentoidessani muiden, suositumpien kirjoittajien blogeja. Päätinkin nyt, että tästedes aina kommentoidessani lisään nimimerkkiini linkityksen tänne. Vähäisestihän klikkausliikennettä sitä kautta tulee, ellei erikseen kommentissa nosta esiin jotakin omaa postaustaan, mutta siten on edes teoreettinen mahdollisuus, että blogiini eksytään. No, kuinka ollakaan, Mami Go Go -blogin Minttu kirjoitti juuri sopivasti vauvavuoden kuluista eli samasta aiheesta, jota itse käsittelin Paljonko vauvaan meni rahaa -postauksessa. Koska teksti osui täysin samaan aihealueeseen, jätin kommentin, jossa linkitin oman postaukseni ja kerroin kirjoittaneeni meidän perheessä kuluneista summista tänne omaan blogiini. Linkityksen kautta kävijöitä tulikin yli 250 siinä, missä yleensä postaukseni ovat saaneet alle viisi klikkausta.

Vaikka näin kertaluontoisesti sopivan aiheen sattuessa blogiin voi saada jonkin verran liikennettä kommenttimainostamalla, en kuitenkaan koe luontevaksi oman blogini jatkuvaa tuputtamista toisten tekstien yhteyteen. Siksi päätin tehdä vielä toisen, hieman suuremman muutoksen. Seuraan itse monia Lilyn blogeja, ja aika usein myös etsin uusia kiinnostavia postauksia portaalin etusivun kautta. Portaaliin kuuluminen voisikin auttaa huomattavasti lukijoiden löytämisessä. Lilyyn kuka tahansa voi perustaa matalalla kynnyksellä oman bloginsa, ja mikäli joku postaus saa enemmän lukijoita, se saattaa nousta alustan etusivulle ja ohjata sitä kautta vielä lisää väkeä blogin pariin.

Päätinkin siis tarttua tuumasta toimeen ja urakoin viikossa kaikki vanhat postaukseni uudelle alustalle. Plussaa siirrossa oli potentiaalisen lukijakunnan laajentumisen lisäksi myös se, että Lilyn blogien ulkoasu on mielestäni todella miellyttävä. Aiemman itse väsätyn oranssin teeman vaihtuminen tähän Lilyn yksinkertaisen tyylikkääseen malliin sai blogin näyttämään heti astetta ammattimaisemmalta.

Tästedes blogini päivittyy siis täällä Lilyn puolella. Vanha Bloggeriin kirjoittamani Maja auringolle löytyy yhä täältä, mutta koska siirsin kaikki postaukset tänne Lilyyn, aiempien tekstien lukeminen onnistuu ihan yhtä lailla täällä vain selaamalla postauksia taaksepäin. Vanhoja linkkejä en ainakaan vielä toistaiseksi ole muokannut, eli aiempien postauksien linkit johtavat kuitenkin edelleen Bloggerin alustalle.