Minulla on ollut nuorena useita luovina pidettyjä harrastuksia. Aloitin pianonsoiton 5-vuotiaana, menin kolmannella luokalla musiikkiluokalle ja kaikenlainen musisointi ja etenkin laulaminen leimasivat vahvasti kouluvuosiani. Lisäksi rakastin tarinoiden kirjoittamista ja kävin luovan kirjoittamisen tunneilla kahdeksanvuotiaasta yläkoulun loppuun saakka. Osallistuin jopa parina vuotena yläasteella National Novel Writing Month -haasteeseen ja kirjoitin marraskuun aikana ensin 30 000 sanan ja seuraavana vuonna 40 000 sanan romaanikäsikirjoitukset. Kirjoittaminen oli minun juttuni, jossa koin olevani hyvä ja joka sai minut aina hyvälle tuulelle. Kolmantena luovaksi luokiteltavana harrastuksena harrastin vielä pari vuotta tanssiakin, vaikka se ei ehkä itselleni aloittelijatasolla niin kovin luovana näyttäytynytkään – koska en tehnyt ikinä itse koreografioita, kyse oli enemmänkin ilmaisusta kuin varsinaisesta luovuudesta.

Huolimatta näistä kaikista en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni luovaksi. Ehkä se johtuu siitä, että jotenkin alitajuisesti olen ajatellut luovien ihmisten olevan erilaisia kuin minä: he ovat räväköitä, kekseliäitä ja hauskoja heittäytyjiä, eivät kaltaisiani vähän rajoittuneita tyyppejä, jotka eivät halua leikkiä pantomiimia peli-illassa tai osallistua luovan ilmaisun kurssille lukiossa ja joita pelottaa, etteivät omat ideat kuvaamataidontunnin sarjakuvaan tai ryhmätyöprojektin sloganiksi ole tarpeeksi hyviä. Luovuus on ollut minulle sellainen vähän hankala juttu, josta pysyttelen mieluummin kaukana. Mukavuusalueella turvallisessa ja ”epäluovassa” toiminnassa on tuntunut helpommalta hengittää.

Loppujen lopuksi luovuus ei kuitenkaan taida olla kumpaakaan kuvittelemistani piirteistä. Ei luonteenpiirre eikä jokin tietty harrastus. Monet todella taiteelliset ihmiset ovat olleet syrjäänvetäytyviä, ja toisaalta luovuus on niin paljon muutakin kuin vain perinteisiä musiikki- ja taideaktiviteetteja. ”Luovan toiminnan” ei tarvitse tarkoittaa mitään kovin ihmeellistä. Jokainen on luova ihan tavallisessa arjessa, huomaamattaan. Luovuus voi olla kivan asukokonaisuuden valitsemista, ongelmanratkaisua uudella tavalla, oivaltava vitsi ta kokkaamista ilman reseptiä. Se kuuluu kaikille, ja kaikki kykenevät siihen, kun vain turha kriittisyys karisee ja luovuuden tukahduttava ”en keksi mitään” -lukko aukeaa.

Hiuksillani on kahdenlaisia kausia. Tai no, ehkä voisi puhua ihan suosiolla vain vuodenajoista, talvesta ja kesästä.

Talvikaudella hiukseni ovat 24/4 auki. Suihkin niihin epätoivoisesti hoitosuihketta sähköisyyden kurissa pitämiseksi, mutta kampauksia ei päässäni nähdä. Olen kova palelemaan ja korvani jäätyvät ulkona saman tien, joten joudun käyttämään aina ulkoillessa pipoa, vaikka mittari näyttäisi plusasteita. Pipon alla lettiviritelmät, pompulat ja kaikki muutkin systeemit joko lytistyisivät, sotkeentuisivat tai saisivat minut näyttämään kaljulta. Tylsää hiuskautta kestää aina siis vähintään puolet vuodesta. Se on harmi, koska juuri sen sähköisyyden kannaltahan vaikka ponnari olisi nimenomaan kätevä, kun haituvat eivät pääsisi leijailemaan joka suuntaan. Ja onhan all day every day auki -malli pidemmän päälle aika tylsä.

<iframe width=”900″ height=”506″ src=”https://www.youtube.com/embed/vuHah1YTW08″ frameborder=”0″ allow=”accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture” allowfullscreen></iframe>

Näin kevään korvilla havahdun yleensä hiushorroksestani ja muistan, että erilaiset kampauksetkin ovat olemassa. En ole mikään taituri hiustenlaitossa enkä ymmärrä, miten ihmisten koordinaatio, käsien ylhäälläpitovoima ja hahmotuskyky riittävät monimutkaisten lettiviritelmien tekoon oman pään taakse. Ponnarin ja letitetyn ponnarin lisäksi keskitynkin mieluiten etuhiuksiin tehtäviin kampauksiin. Niissä yhdistyvät sekä aukinaisten että laitettujen hiusten edut: hiukset kehystävät kasvoja, mutta etuhiukset ovat poissa tieltä ja kokonaisuus on heti paljon mielenkiintoisempi.

Lukioaikoina en pitänyt hiuksiani koskaan täysin auki, vaan tein joka aamu etuhiuksiin jonkinlaisen letin tai kiepautuksen, jonka kiinnitin sivulle. Valikoimaa onkin siis ehtinyt kertyä jonkin verran. Hauskoja ja vähän perusmalleista poikkeavia suosikkejani ovat vesiputouskierre ja käärme. Olen löytänyt melkein kaikki vähänkään erikoisemmat hiustyylini Cute Girls Hairstyles -kanavalta YouTubesta. Heillä on tosi paljon monimutkaisia ja upeita kampausvideoita, mutta koska itse en osaa niin haastavia tyylejä tehdä, ovat omassa käytössäni lähinnä heidän useita vuosia vanhojen videoidensa simppeleimmät tekniikat. Tässä siis kolme superhelppoa suosikkiani kaikille meille hiustumpeloille: etuhiusten taltuttamiseen sopivat vesiputous ja käärme, kun taas kettinkiletti tuo vaihtelua perusponnariin.

<iframe width=”900″ height=”506″ src=”https://www.youtube.com/embed/JEuS6Sc22_E” frameborder=”0″ allow=”accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture” allowfullscreen></iframe>

<iframe width=”675″ height=”506″ src=”https://www.youtube.com/embed/s2n5XkFh88A” frameborder=”0″ allow=”accelerometer; autoplay; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture” allowfullscreen></iframe>