Torstaina oli ystävänpäivä. En yleensä juhli tai vietä päivää yhtään mitenkään, enkä oikeastaan varsinaisesti tehnyt niin tänäkään vuonna. Tänä vuonna ystävänpäivä oli silti vähän spesiaalimpi, koska satuin tapaamaan vanhaa yläkouluaikaista ystävääni, jonka kanssa en ollut ollut missään yhteydessä kolmeen ja puoleen vuoteen.

Olimme yläkoulussa hyviä kavereita. Lukioihin menimme eri kouluihin, mutta pidimme edelleen yhteyttä – vaikka toki harvemmin kuin yläasteaikoina, ja välillä meni yli puolikin vuotta tapaamisten välissä. Meillä oli silti aina hauskaa ja rentoa yhdessä. Ylioppilaskirjoitusten aikaan kävimme leffassa ja loppukesästä 2015 olin juhlistamassa hänen synttäreitään,  mutta sen jälkeen yhteys vain jotenkin hiipui kokonaan. Aloitin opiskelut, minun ja mieheni parisuhde oli aluillaan ja varmaan hänelläkin oli omat kiireensä. Edes viestiä ei tullut laitettua, kertaakaan.

Nyt tammikuussa hän kuitenkin laittoi pitkästä aikaa Facebookissa viestiä ja kyseli kuulumisia. Sovimme, että tapaisimme helmikuussa hänen pidemmän ulkomaanreissunsa jälkeen. Tapaamispäivä sattui osumaan ystävänpäiväksi, ja niinpä nyt torstaina otin bussin kohti hänen kotiaan (jossa meillä oli jo silloin yläkouluaikoina aina tapana tavata!) ja pimpotin tutun talon ovikelloa. Ja olipa aivan huippua nähdä! Välissä olleet vuodet eivät tuntuneet missään, vaan höpöteltävää riitti useammaksi tunniksi. Tuntui, että edellisestä tapaamisestamme oli kulunut samaan aikaan ikuisuus ja ei juuri lainkaan aikaa. Onhan tässä välissä tapahtunut ihan hurjasti, molempien opiskelukuviot, parisuhteet, nyt myös minun raskauteni. Mutta niin vain yhteistä juteltavaa löytyi edelleen.

Tapaamisesta jäi tosi hyvä mieli ja sovimme, että nyt emme kyllä anna yhteyden katketa näin pitkäksi aikaa. Ehkä uskallan positiivisen kokemuksen rohkaisemana ottaa vielä joskus itse yhteyttä toiseen yläkouluaikaiseen bestikseeni, jonka kanssa yhteydenpito niin ikään  jäi monta vuotta sitten? Helposti sitä vain jää pelkäämään, että tapaaminen olisi vaivaantunut, ja mieluummin jättää viestin lähettämättä ja epätietoisuuden ilmaan vellomaan kuin tekee rohkeasti aloitteen. Vaikka yleensä varmasti kannattaisi.

Tänään oli sellainen fiilis, että joku juuri tällainen rento, mutta silti ehkä jotain uutta minusta paljastava blogihaaste olisi paikallaan. En ole varma, mistä tämä haaste on alunperin saanut alkunsa, mutta löysin vastaukset kysymyksiin ainakin Karoliinan blogista.

Suihku aamulla vai illalla? Nykyisin meillä on aamuisin reilusti aikaa kaikkeen puuhasteluun ja aamutoimiin, koska luennot ja menot alkavat lähes poikkeuksetta vasta myöhemmin. Siispä käymme aina suihkussa aamuisin, aamupalan ja koiran ulkoilutuksen jälkeen. Illalla ei mielestäni ole niin kiva suihkutella, koska en halua mennä nukkumaan tai lenkittää koiraa hiukset märkinä. Aamulla tukka ehtii yleensä sopivasti kuivua itsekseen ennen kotoa lähtemistä. Ja niin, käymme siis mieheni kanssa aina yhdessä suihkussa. Yksin peseytyminen tuntuu nykyään ihan oudolta! Kahdestaan suihkuttelu on kätevää siksikin, ettei suihkun alle tule unohduttua maailman menoa pohtimaan ja vettä tuhlaamaan. Toinen aina huuhtelee sillä aikaa, kun toinen levittää pesuaineita.

Suunniteltu vai ex tempore? Suunniteltu. Kuten blogissakin on tullut ilmi jo moneen kertaan, rakastan suunnittelua, ennakointia, erilaisia listoja ja yleistä haaveilua tulevaisuudesta. Ex tempore -puuhailu on kyllä myöskin piristävää ja erittäin jees esimerkiksi vapaapäivinä, joille ei ole etukäteen mitään ihmeellistä kaavailtuna. Mutta jos voin, suunnittelen kyllä etukäteen

Kaupungin ydin vain luonnonläheisyys? Luonnonläheisyys. Olen aina elänyt kaupungissa, ja minnekään aivan maaseudulle en huonojen kulkuyhteyksien vuoksi haluaisi. Luonto on kuitenkin minulle tärkeä, enkä viihdy vilkkaassa kaupungin keskustassa. Sopivin asuinpaikka minulle olisi omakotitalo rauhallisella alueella, jossa on oma piha ja omaa rauhaa, mutta myös hyvät yhteydet palveluiden äärelle.

Kirkkaat vai neutraalit värit? Pidän molemmista! Yleisesti ottaen ja esimerkiksi sisustuksessa hyvin yhdistellyt kirkkaat värit purevat minuun ihan täysillä. Omassa pukeutumisessani suosin usein aika neutraaleja värejä, koska ne ovat helppoja ja  monikäyttöisiä.

Kevät vai syksy? Syksy ihan ehdottomasti. Rakastan oransseja lehtiä, vähitellen viilenevää säätä ja syksyn tunnelmaa. On keväässäkin omat ihanat juttunsa, kuten lisääntyvä valo ja koivujen vaaleanvihreät hiirenkorvat, mutta yleensä kevät tuntuu vain lipuvan ohi sulavan lumen ja arkisen aherruksen ohessa. Kevät tuntuu helposti vain välikaudelta talven ja kesän välissä, ja kiinnitän  keväisin kaikista vähiten huomiota vuodenaikaan.

Aamut vai myöhäiset illat? Aamut! Olen ehdottoman iltauninen, joten mieluummin menen ajoissa nukkumaan ja herään varhain. Päivä tuntuu paljon pidemmältä, kun sen saa käyntiin jo aikaisin.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut? Ääk, molemmat tekevät olosta tosi epämukavan, joten yleensä pelaan mahdollisimman varman päälle. Jos en ole perillä tilaisuuden luonteesta, valitsen yleensä jotakin sellaista, mikä voisi mennä sekä arkisempana että juhlavampana: esimerkiksi omaa arkipukeutumistani selvästi juhlavamman paidan, jota joku voisi kuitenkin pitää ihan normipäivänäkin. Tai pelaan koruilla ja kokonaisuudella. Neuletakki on myös kätevä: jos huomaa paikan päällä, että muut ovat arkikuteissa, vetäisemällä sellaisen laukusta päälle omakin asu neutraloituu kätevästi.

TV-sarjat vai elokuvat? Katson huomattavasti enemmän elokuvia kuin seuraan tv-sarjoja, mutta sanoisin ehkä silti, että tv-sarjat. Hyvä tv-sarja on siitä ihana, että se jatkuu usein pitkään ja hahmoihin pääsee todella sisälle. Elokuva on aina niin nopeasti ohi eikä samaa, hyvääkään leffaa jaksa katsella moneen kertaan läpi uudelleen.

Korkokengät vai matalapohjaiset kengät? Matalapohjaiset. En käytä kunnon korkoja juuri koskaan enkä edes osaa kävellä sellaisilla.

Suklaa vai karkki? Apua, rakastan molempia. Karkit ja suklaa ovat ehdoton ykkösherkkuni, ja jos minun pitäisi valita keksien, sipsien ja muiden herkkujen joukosta, päätyisin aina karkkeihin tai suklaaseen. Vaikka suklaa on ihanaa, valitsen ehkä kuitenkin karkit, koska niissä on enemmän erilaisia vaihtoehtoja ja valinnanvaraa.

Puhelimen kalenteri vai paperinen? Paperinen. En käytä puhelimen kalenteria, vaan merkkaan mieluummin menot bullet journal -tyyppiseen vihkooni. Tänä vuonna olemme alkaneet käyttää myös miehen kanssa yhteistä seinäkalenteria, jossa on omat sarakkeet kummankin menoille sekä koiraan tai vauvaan liittyviin merkintöihin. Käytän puhelinta ainoastaan siihen, jos minun täytyy merkitä heti ylös joku ajankohta, ja siirrän menot heti tilaisuuden tullen paperikalentereihin.

Lauantait vai sunnuntait? Hmm, tämä on vaikea. Lauantaille osuvat yleensä spesiaalimmat tekemiset, kun taas sunnuntait kuluvat usein rennoissa merkeissä joko seurakunnassa, vanhempieni luona tai ihan vain kotona.

Tanssiminen vai laulaminen? Laulaminen. Olin nuorempana musiikkiluokalla, ja vaikken nykyisin laula muuta kuin autossa tai yksin kotona musiikin tahtiin, se on mielestäni tosi mukavaa. Tanssiakin olen lapsena harrastanut, mutta se ei koskaan ole ollut minulle niin oma juttu.

Auringonnousu vai lasku? Auringonnousuja on tullut todella harvoin tietoisesti katseltua, joten auringonlasku. Sen oranssi ja vaaleanpunainen, pehmeä värimaisema on vain niin ihana.

Kulta vai hopea? En oikeastaan käytä ollenkaan kultaa, vaan ne harvat korut, joita käytän, ovat aina hopeanvärisiä. Kultakin on mielestäni oikein yhdisteltynä tosi hyvän näköistä, mutta omaan väritykseeni hopea sopii paremmin.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli? Tämä onkin jännä kysymys, en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Jos minulla on asiasta selkeä mielipide ja olen kiinnostunut aiheesta, haluan kyllä yleensä päästä vastaamaan.

Tulppaani vai ruusu? Pidän kummastakin, kuten kukista yleensäkin. Sekä tulppaanit että ruusut ovat kivan monipuolisia ja värivaihtoehtoja riittää. Valitsen kuitenkin tulppaanit, koska ne olivat lapsena lempikukkani ja ehkä jollakin tapaa persoonallisempia.