Olohuoneemme seinällä on komeillut jo parin vuoden ajan kehystettynä synttärikortti, jonka tein miehelleni hänen täyttäessään 23 vuotta. Kuvassa poseeraavat Rottis ja Rosetta, 80-luvun ruotsalaisen animaatioelokuvan päähahmot. Tiedättehän, kuinka joillain pariskunnilla on ”omia biisejä”, jotka kuvastavat heille nimenomaan heidän suhdettaan? Minulla ja miehelläni ei ole mitään yksittäistä ”meidän kappaletta”, mutta jos pitäisi sanoa, mikä leffa symboloi parisuhdettamme, se olisi ehdottomasti Rottis.

En ollut ennen mieheni tapaamista koskaan kuullutkaan mistään Rottiksesta, koska elokuva ei ilmeisesti ole ikinä levinnyt mitenkään laajaan tietoisuuteen. Lisäksi silloin, kun itse olin otollisimmassa piirrettyjenkatseluiässä, leffa oli jo yli 15 vuotta vanha. Mieheni oli kuitenkin onnistunut jossain törmäämään Rottikseen ja tykästynyt siihen saman tien. Hänellä oli tallessa ainoastaan elokuvan alkupuolisko, mutta jo ihan suhteemme alkuvaiheessa hän katselutti sen minulla. Ja minä olin ihan yhtä myyty! Rottis on ihan hulvaton animaatio. Kyseessä on nuorille katsojille suunnattu rakkaustarina, jossa yhdistyvät tosi loistavasti opettavaisuus, huumori ja romantiikka. Piirroksessa on huimasti yksityiskohtia, joista monet huomaa vasta usean katselukerran jälkeen. Lisäksi leffaa rytmittävät hauskat lauluosuudet. Koko animaation juonikin on persoonallisuudessaan aivan loistava, ja yleensä nauran joka kerta elokuvan nähdessäni vedet silmissä. Vaikka Rottiksen päähenkilöitä ovat jo filmin nimenkin mukaisesti Rottis ja Rosetta, myös sivuhenkilöt, kuten pölynimurikauppias ja ”voi niitä nuoria” -fraasia hokeva vaari, ovat aivan timanttisia.

Mies oli seurusteluaikoinamme yrittänyt jo pitkään löytää Rottista kunnollisena, kokopitkänä versiona. Lopulta pari vuotta sitten tärppäsi: joku myi elokuvaa VHS-kasetilla Huuto.netissä. Laitoimme saman tien viestiä myyjälle, ja mieheni lupasi maksaa videosta 50 euroa edes kysymättä, minkä verran myyjä oli ajatellut kasetista pyytää. Kauppias oli vähän ihmeissään anteliaasta hintatarjouksesta, mutta postitti kauan kaivatun Rottiksen meille tietysti mielellään. Lopulta mies päätti maksaa ilahduksissaan vielä kympin ekstraakin, joten lopulta tuo kallisarvoinen videokasetti kustansi meille hulppeat 60 euroa. Mutta eipä ole kaduttanut kertaakaan! Nykyään Rottista tulee katsottua aika harvoin, koska juoni on jo niin tuttu. Olemme kuitenkin levittäneet leffan ilosanomaa kavereille ja katseluttaneet sitä niin miehen kavereille kuin soluporukallekin. Nykyisin animaatio löytyy myös kokonaisuudessaan YouTubesta. Jos hulvaton kahden nuoren rotan rakkaustarina siis kiinnostaa, käykää ihmeessä tsekkaamassa Rottis!

Tyyliini on tähän asti kuulunut julkaista raskausviikkopostauksia aina kahden viikon pätkissä. Tällä kertaa teen kuitenkin poikkeuksen ja raapustan samalla kertaa ylös kolmen viikon edestä vauva-ajatuksia. Päädyin nimittäin nyt kuitenkin siihen, että lasken raskausviikkoja mieluummin ultran mukaan kuin kuukautiskiertoni perusteella määritellyn virallisen lasketun ajan perusteella. Perustelut: sehän on itseni huijaamista, jos luen kännykän raskaussovelluksesta vauvan olevan päärynän kokoinen tänään, jos se oikeasti on sitä vasta ensi maanantaina. Tää on hei tärkee juttu, haha.

Postaustahdin sai siis näppärästi tasattua oikeaan rytmiin tällä niputuksella, mutta toinen syy kolmen viikon kuulumisille on se, että tässä kohtaa raskautta minulla ei oikeastaan ole sen kummempaa raportoitavaa. Raskaana olemisen arki on jatkunut lähes ennallaan. Olen edelleen oksentanut pari kertaa viikossa lukuun ottamatta tätä viimeistä, viidettätoista viikkoa, jolloin olen ainoastaan yökkäillyt pariin otteeseen. Toivo siis elää, että pahoinvointi olisi jo pian taaksejäänyttä elämää! Mahani on alkanut pömpöttää selvemmin, mutta vaatevalinnoistani riippuen pyöristyneen vyötärönseudun voi edelleen helposti sekoittaa turvotukseksi. Pakkassäiden vaatimassa villapaitavarustuksessa liikkuessani en usko kenenkään arvanneen kertomatta, että olen raskaana. Tieto raskaudesta on kylläkin levinnyt tuttavapiirissä hitaasti sitä mukaa, kun olemme ihmisiä tavanneet. Opiskeluporukoissa tai somessa en ole vielä asiaa paljastanut, mutten myöskään koe raskautta enää minään salaisuutena. Olen sanonut perheenjäsenillekin, että jos huvittaa, asiasta saa puhua vapaasti sukulaisille ja tutuntutuille.

Vauvantarvikkeiden shoppailu on hieman rauhoittunut. Lista tarpeellisista hankinnoista on konkretisoitunut, ja huomaan olevani aiempaa tarkempi kirppiskierroksilla, vaikken olekaan ostanut missään vaiheessa mitään sellaista, mikä kaduttaisi tai tuntuisi turhalta. Pelkkien bodyjen ja housujen sijaan olen alkanut ajatella vaatekaappia ja muita tarvikkeita hieman laajemmin ja todennut, että joitain tuotteita on luultavasti pakko ostaa uutenakin. Esimerkiksi sukkahousuja ja collegepaitoja löytyy aika heikosti kirpputoreilta. Jumpsuit-haalarin ja neuletakin sen sijaan jo ostin sopivien tullessa vastaan kirppiksellä. Kesävauvallekin on hyvä olla olemassa edes jotain potkuhousua lämpimämpää.

Raskausfarkut hankin jo  varhaisessa vaiheessa turvotuksen ja mukavamman fiiliksen vuoksi, mutta nyt olen hankkinut jo pari raskauspaitaakin. Suuri osa tavallisista paidoistani on kyllä käyttökelpoisia edelleen, mutta tiedän, että valikoima tulee kutistumaan huomattavasti tässä viikkojen edetessä. Paitsi että jäykimmät ja ahtaimmat paidat kiristävät epämiellyttävästi, raskausfarkkujen kanssa paidan täytyy myös olla reilusti pidempi, jotta se peittää housujen etukaistaleen. Kirjoitan äitiysvaatteista varmasti jossain kohtaa oman postauksensa, kunhan raskaus tästä vielä vähän etenee.

Viime viikolla oli pitkästä aikaa neuvolakäynti lääkärin muodossa. Miehellä sattui olemaan vapaata, joten menimme paikalle yhdessä. Lääkärikäynti oli kyllä tehokkuudessaan jopa hymyilyttävä: nopsasti näpsästi pikapikaa kaikki läpi, kiitos hei vartissa ultrauksesta ja sydänäänien kuuntelusta huolimatta. Mutta olihan se ihanaa nähdä taas nopeasti, että siellä se vauva köllöttelee ja liikkuu reippaasti! Kaikki vaikutti edelleen olevan kunnossa, mikä on tietysti se tärkein juttu. Seuraava vauvaan liittyvä käynti onkin sitten jo rakenneultra. Apua! Aika tuntuu samaan aikaan sekä kiitävän että matelevan. Mutta sitähän tämä juuri on: vauvan odotusta, ja samaan aikaan tavallista eteenpäin rullaavaa elämää.