Raskausviikot 5-6

Viikko 5

Tiistaina kiertopäivänä 26 tekemäni negatiivisen testin jälkeen kuukautisia ei kuulu. Toiveikkuuteni kasvaa päivä päivältä, vaikka yritän järkeillä, että ei tässä nyt kannata liikaa innostua: johan minä sain negatiivisen tuloksen. Lauantai-iltana annan itselleni kuitenkin luvan selata ensimmäistä kertaa käytettyjä vauvantarvikkeita netistä. Jotenkin en ole vielä tähän mennessä antanut itselleni ”lupaa” lueskella mitään varsinaiseen raskauteen tai vauva-aikaan liittyvää, vaan pitäytynyt hedelmällisyyteen liittyvissä aiheissa.

Olen päättänyt, että uuden testin saa tehdä sunnuntaina eli kiertopäivänä 31. Ei tässä nyt sentään miksikään hysteerisiksi sarjatestaajiksi ruveta, vakuuttelen itselleni, vaikka lasken suunnilleen tunteja sunnuntaiaamuun. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä näen unta raskaustestien teosta. Teen unessa kaksi testiä, joista molemmat vaikuttavat ensin positiivisilta, mutta joita alan sitten kyseenalaistaa: olikohan tämä sittenkin ovulaatiotesti? Kymmentä vaille kahdeksan herätyskello lopulta soi levottomasti nukutun yön jälkeen. Mittaan aamulämmön (se on tosi korkea!) ja patistan miehen edeltä vessaan, ettei hän ole sitten jonossa koputtelemassa oven takana, kun yritän itse keskittyä tärkeään hetkeen.

Testin teko sujuu jo ihan rutiinilla. Kippo valmiiksi, pakkaus auki, pala vessapaperia ja kännykän sekuntikello esille. Haalea viiva alkaa piirtyä tikkuun saman tien. Huudan miehen katsomaan, siinä on kaksi viivaa! Mies on suloisen aamuäreä ja toteaa minun kiusakseni, ettei ennen viiden minuutin odotusaikaa voi vielä mitään sanoa. Minä olen niin innoissani, etten meinaa pysyä paikoillani. Kaksi viivaa! Ja vielä selkeä viiva! Otan kasan kuvia raskaustestistä sekä pari tärähtänyttä selfietä meistäkin, tulevista vanhemmista. Laitan saman tien viestiä parhaalle ystävälleni, ja viestittelemme hänen kanssaan innokkaina asiasta. Miehen kanssa vitsaillaan, että hän taitaa ”joutua” syömään pakastimen lakritsijäätelöt ja herkkukaapin Suku-Lakut yksin.

Ylempi testi on alkuperäinen sunnuntain positiivinen raskaustestini: kuvassa viiva näkyy todella paljon haaleampana kuin tosielämässä. Alempi testi on seuraavan viikon keskiviikolta. Hyvin oli viiva vahvistunut!

Olen niin onnellinen. On ihanaa, kun nyt saa pelkän odottelun sijaan oikeasti iloita. Tapaan päivällä ystävääni, ja jatkamme raskausaiheista höpöttelyä. Illalla luen positiivisia raskaus- ja synnytysjuttuja netistä ja olen huomaavinani jo pari raskausoirettakin: metallisen maun suussa ja tavallista kovemman palelelmisen. Minulla on hyvä ja levollinen olo tästä kaikesta.

Maanantaina soitan neuvolaan ja saan ajat ensimmäiselle neuvolakäynnille sekä ultraan. Täytän innoissani neuvolan esitietolomakkeita nettipalvelussa: olen aina fanittanut kaikenlaisiin kyselyihin vastaamista. Keskiviikkoaamuna teen vielä kaiken varalta toisen raskaustestin. Viiva on vahvistunut hyvin, eli aihetta huoleen ei ainakaan toistaiseksi ole.

Pidämme uutisen omana tietonamme pari päivää, mutta torstaina, kun menemme mieheni vanhemmille kylään, päätämme kertoa heille uutisen. Miehen äidin silmiin tulvahtavat kyyneleet, kun hän kuulee raskaudesta. Veli ei ensin tajua, mistä on kyse, kun mieheni kutsuu häntä sedäksi. Illalla oma äitini soittaa, ja kerron uutiset hänellekin. Äiti innostuu ja häkeltyy, miten nopeasti kaikki tapahtui – olimme kertoneet hänelle vasta pari viikkoa sitten, että toivomme vauvaa. Äiti lupaa kertoa uutiset isällekin, ja laitan vielä itse siskolleni tekstarin. Tuntuu hyvältä, että perheemme tietävät raskaudesta, vaikka täysin julkista tiedosta tulee luultavasti vasta ensimmäisen ultran jälkeen.

Illalla huomaan Maria Nordinin Vaipaton vauva -kurssin olevan Black Friday -tarjouksessa vain 25 euroa, joten ostan kurssin. Vessahätäviestintä kuulostaa kiinnostavalta, ja toivon, että sen avulla pystymme vähentämään älytöntä vaipparoskan määrää. Kestovaippailu ja pyykkiralli ei houkuttele, joten on hienoa, jos kertakäyttövaippojen kulutusta pystyy vähentämään varmasti muutenkin vauvalle hyödyllisen varhaisen vuorovaikutuksen avulla. Katselen saman tien ensimmäisen videoluennon.

Viikko 6

Perjantaina kaverimme tulee tuttuun tyyliin meille pelailemaan. Meillä on tapana käydä aina viikon kuulumiset läpi kahvia juodessa, ja oman vuoronsa päätteeksi mies töksäyttää ihan yhtäkkiä, että ”ja Iina on raskaana”. Häkellyn ilmoituksesta totaalisesti – minua ei yhtään haittaa, että tämäkin ystävämme tietää, mutta olin luullut, ettei mies halua vielä kertoa hänelle. Kerromme lasketun ajan olevan vasta heinäkuussa ja mieheni vitsailee, että toivottavasti vauvalle ei tule samaa syntymäpäivää kuin hänelle.

Raskausoireita minulla ei ole vieläkään juuri lainkaan. Iltaisin maha on turvoksissa ja välillä sitä särkee samaan tapaan kuin kuukautisten aikana, ja lisäksi minua paleltaa tavallista enemmän. Parina päivänä suussa myös maistuu metallinen verenmaku, mutta se menee nopeasti ohi. Olen iloinen, että ainakin toistaiseksi olen päässyt niin vähällä, mutta toisaalta oireettomuus saa raskauden tuntumaan vähän epätodelliselta. Kasvaako kohdussani ihan todella oma vauva?

Viikonloppuna menemme vihdoin vanhempieni luokse kylään, ja pääsemme juttelemaan raskausuutisesta heidän kanssaan kasvokkain. Puhumme nimi-ideoista, äiti kaivaa vanhoja säästämiään lastenvaatteita vaatehuoneesta ja lainaa minulle odotusajasta kertovan ysäriä henkivän kirjan. Siskoni kanssa selailemme omia vauvakirjojamme. On ihana jutella vauvajutuista. Pikkuhiljaa uutinen alkaa myös tuntua todellisemmalta ja konkreettisemmalta. Katson pitkin viikkoa vaipattomuusvideoita ja vauva pyörii minun ja mieheni puheenaiheissa lähes päivittäin.

Perhe Raskaus ja synnytys

Vastakohdat täydentävät vai samanlaisuus yhdistää? Mikä on oikeasti tärkeää parisuhteessa

Ennen kuin aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa, minulla oli päässäni melko selkeä ajatus siitä, millaisen tyypin kanssa päätyisin todennäköisimmin yhteen. Koska olen kova suunnittelemaan, tein jopa huvikseni jonkinlaisen listan unelmapoikaystäväni ominaisuuksista. En valitettavasti löytänyt listaa tähän hätään esiteltäväksi, mutta pääpiirteet muistan kyllä: ajattelin kumppanin löytyvän mitä luultavimmin seurakunnasta, olevan akateemisesti orientoitunut ja asuvan Suomessa, koska kaukosuhde ei tietenkään ole mikään kaikista edullisin tilanne. Ulkonäöltään unelmapoikaystäväni olisi ollut sinisilmäinen, vaalea ja noin 175-senttiä pitkä, koska itse olen aika lyhyt. Ikäeroa meillä olisi ihannetilanteessa ollut yhdestä kolmeen vuotta. Luonteenpiirteistä kiltteys, turvallisuus ja luotettavuus olivat kärjessä.

Vaikka vaaleat hiukset ja siniset silmät, luonteenpiirteet, seurakunnassa tapaaminen ja asuinpaikka Suomessa menivät nappiin, loppujen lopuksi puolisokseni valikoitui aika erilainen ihminen kuin olisin kuvitellut. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja pituuseroakin melkein 25 senttiä. Ehkä suurin eroavaisuus on kuitenkin se, että tulemme tosi erilaisista taustoista. Minä olen ns. aurinkoisen kadun tyttö, kun taas mieheni lapsuudessa erilainen huono-osaisuus ja varsinkin päihdeongelmat olivat paljon näkyvämmässä roolissa. Ero on tosi selkeä, kun katsoo vaikka sitä, missä alakouluaikaiset kaverimme nykyisin ovat: omat lapsuudenystäväni opiskelevat yliopistossa tai reissaavat maailmalla, mieheni yli 25-vuotiaista kavereista monet asuvat edelleen kotona, ovat työttömiä ja käyttävät runsaasti päihteitä.

Olin myös luullut, että päätyisin totta kai yhteen akateemisen korkeakouluopiskelijan kanssa, koska olen aina pitänyt yliopistoa itsestään selvänä koulutuspolkuni päätepisteenä ja ollut kiinnostunut uuden tiedon opiskelusta. Kun tapasimme, mieheni oli käynyt ammattikoulun eikä muutenkaan edustanut sellaista älykkötyyppiä, jonka olin etukäteen kuvitellut minulle sopivan. Aika pian sain kuitenkin huomata, ettei koulutustausta oikeastaan kerro ihmisestä kovinkaan paljoa. Nykyään mieheni opiskelee ammattikorkeassa ja on löytänyt oman, itseään kiinnostavan ja motivoivan opiskelualan, mikä on tosi hienoa. Mutta sama ihminen hän on edelleen. Ei viisaiden akateemisten ajatusten tai kurssikirjojen nippelitiedon jakaminen lopulta ollut tippaakaan sitä, mitä parisuhteeltani kaipaan. Tärkeämpiä ovat ihan muut asiat.

Vaikka olemme joissain asioissa aivan erilaisia ja ajattelemme eri tavoilla, ne tärkeimmät asiat ovat aina olleet kohdallaan. Yhteiset arvot ja samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat aina yhdistäneet meitä. Ne ovatkin mielestäni onnistuneen parisuhteen perusta. Triviaalit seikat, kuten harrastukset tai jotkin poliittiset kannat, eivät ole niin olennaisia, kun arvomaailman suuret linjat mukailevat toisiaan. Ateistille tai tapauskovalle esimerkiksi uskonto voi olla täysin yhdentekevä seikka kumppaninvalinnassa, mutta koska minulle usko on tosi tärkeä asia ja ajatusmaailmani peruspilari, en voisi kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, joka ei kristillisyyttäni jaa. Koska oma ajatukseni seurutelusta on aina ollut nimenomaan loppuelämän avioliittoon tähtäävä sitoutuminen, yhteiset tulevaisuudentuunnitelmat ovat myös olleet minulle aina parisuhteen kannalta erittäin keskeinen seikka. Esimerkiksi lapsettomuudesta tai ulkomaille muuttamisesta haaveileva mies ei luultavasti olisi ollut meikäläiselle kovin onnistunut match.

Kolmas olennainen meitä yhdistävä asia ovat yleinen elämätyyli ja ajanviettotavat. Vaikka mieheni kuunteli suhteemme alkuvaiheessa raskaampaa musiikkia, Elvistä ja psychobillyä (josta en itse ollut aikaisemmin kuullutkaan) ja minä tykkäsin popista soul- tai folkvivahteilla; vaikka hän ei ole koskaan tykännyt lukea kirjoja ja minä raijasin aina nuorena koko kirjaston nuortenosaston kotiini; vaikka hänen leffasuosikkinsa ovat komediaa, toimintaa ja scifiä ja minun syvällistä, vakavahenkistä historiallista tai kotimaista elokuvaa – loppujen lopuksi tykkäämme viettää vapaa-aikaa hyvin samanlaisilla tavoilla. Viihdymme kumpikin kotosalla ja tykkäämme pelailla lauta- tai tietokonepelejä sekä katsoa elokuvia. Meille tulee hyvin harvoin riitaa ajankäytöstä, koska arvostamme molemmat yhteistä parisuhdeaikaa emmekä välitä viilettää joka ilta harrastuksissa tai kavereiden kanssa. Kaipaan paljon omaa rentoutumisaikaa ihan vain kotona, joten ekstrovertin tyttöystävänä olo olisi voinut olla minulle aika vaikeaa.

Yhteenvetona sanoisinkin, että paras vaihtoehto on sopiva tasapaino täydentäviä ja samanlaisia piirteitä. Arvomaailman, ajanvieton ja tulevaisuudensuunnitelmien on hyvä olla yhteneviä, mutta hieman erilaiset luonteet voivat tasapainottaa toisiaan ja pienet erilaisuudet toimia hyvinä piristeinä suhteessa. Loppujen lopuksi ulkoiset seikat kertovat kuitenkin ihmisestä tai parisuhteesta aika vähän. Tärkeintä on suhteessa vallitseva luottamus, turvallisuus ja hyvä olo.

Suhteet Parisuhde