Nyt, kun miehenikin aloitti opiskelut, aloimme taas puhua kotona saliharrastuksen jatkamisesta. Olemme käyneet aikaisemmin useammallakin kuntosalilla, aina muutaman kuukauden pätkiä kerrallaan, mutta säännöllinen urheilu on joka kerta tyssännyt muihin kiireisiin. Mieheni sentään on käynyt jatkuvasti pelaamassa salibandya, mutta itse olen kuntosalikausien välissä liikkunut ainoastaan koiranlenkityksen verran. Tavallaan kyllä pidän liikunnasta ja siitä tulee aina jälkikäteen hyvä ja energinen olo, mutta se ei ole ikinä ollut minulle mikään erityinen intohimo tai innostuksen kohde. Siksi se on ollut aina helppo jättää syrjään ja unohtaa kivempien puuhien tieltä, ja harvalla käyntitahdilla esimerkiksi salijäsenyyden ylläpito ei ole aikaisemmin ollut järkevää.

Korkeakoulujen salijäsenyydessä on kuitenkin varsin edullinen vuosimaksu, ja saleille pääsee kotoamme näppärästi polkupyörällä tai vaikka kävellenkin. Kävimmekin maanantaina ensimmäistä kertaa mieheni kanssa hänen koulunsa kuntosalilla. Sali oli vähän pienempi kuin odotimme, joten vilkkaaseen aikaan siellä on varmasti aika täyttä. Onneksi käymme treenaamassa mielellämme vähän hiljaisempiinkin aikoihin, kuten viikonloppuina ja aamupäivisin. Muutoin sali vaikutti oikein hyvältä. Polkiessa sai kätevät alku- ja loppuverryttelyt, ja yritin vielä kotona venytellä hieman. Ensimmäisillä salikerroilla seuraavan päivän kipeitä lihaksia ei kyllä voi oikein välttää millään, ja vatsalihakset ja kädet olivatkin pari päivää aika hellinä.

Kivana ekstrana yliopiston liikuntajäsenyydessä on se, että pelkän kuntosalin lisäksi se mahdollistaa osallistumisen erilaisille ryhmäliikuntatunneille. Kävin lukioikäisenä äidin kanssa BodyBalance-tunneilla, joten on mukavaa taas päästä pitkästä aikaa kokeilemaan ryhmäliikuntaa. Erityisesti minua houkuttelevat juuri kaikki Balancen kaltaiset kehonhuoltoon, venyttelyyn ja rentoutumiseen tähtäävät tunnit. Harmi kyllä tunnit eivät ole mitenkään minulle parhaisiin aikoihin, mutta yritän varmaan käydä kuntosalin lisäksi jossain ryhmäliikunnoissa suunnilleen kerran viikossa.

Ainakin vielä toistaiseksi olen tosi innoissani uudesta yhteisestä harrrastuksestamme. Vaikka vietämme mieheni kanssa todella paljon aikaa yhdessä, on mukavaa, että pelkän kotona hengailun ja kavereiden tapaamisen lisäksi on jotain muutakin yhteistä tekemistä. Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että pääsen salien hyvien sijaintien vuoksi käymään urheilemassa tarvittaessa yksinkin. Näin ollen sopiva annos liikuntaa on helpompi saada sovitettua viikkojen ohjelmiin. Jospa kerrankin säännöllinen liikkuminen onnistuisi koko vuoden ajan?

Ensimmäinen kosketukseni e-pillereihin tapahtui 15-vuotiaana. Silloin en kaivannut hormoneita ehkäisyn takia, vaan pillereiden tarkoitus oli lyhentää ja normalisoida kuukautisiani – tuolloin ne kestivät keskimäärin yhdeksän päivää ja ensimmäiset neljä päivää vuoto oli niin runsasta, että sain imukykyisimmistä suojista huolimatta rampata vessassa parin tunnin välein. Muistan, että nousin öisinkin välillä varta vasten suojaa vaihtamaan, vaikka käytin sekä tamponia että yösidettä.

E-pillerikokeiluni jäi kuitenkin vain muutaman kuukauden mittaiseksi, koska sain niistä pahoja mielialanvaihteluita. Pillereiden lopettaminen ei tuntunut vaikealta päätökseltä, koska en kuitenkaan tarvinnut niitä ehkäisyksi ja haittavaikutukset olivat niin selkeitä. Kaikeksi onneksi kuukautisetkin jäivät pillereiden lopettamisen jälkeen viisipäiväisiksi ja huomattavasti aiempaa niukemmiksi, joten siinä mielessä niiden lyhytaikainen käyttö kyllä toi ratkaisun alkuperäiseen ongelmaan.

Tämän jälkeen ehkäisyasiat eivät sitten tulleetkaan ajankohtaisiksi ennen kuin neljä vuotta myöhemmin häidemme lähestyessä. En halunnut enää yhdistelmäehkäisyä aikaisemman huonon kokemuksen vuoksi, ja muutenkin tähtäimessä oli pidempiaikainen, vaivaton keino välttää raskaaksi tuleminen. Eri vaihtoehtojen selailun jälkeen päädyin ehkäisykapseliin. Ennen kapselin saamista käytin minipillereitä muutaman kuukauden, ja kun niistä ei vaikuttanut seuraavan sen kummempia haittoja, syyskuussa 2016 käteeni asennettiin ehkäisykapseli. Pääsin vieläpä opiskelijan harjoituskappaleeksi, joten minun ei tarvinnut pulittaa toimenpiteestä pennin pyörylää.

Kapseli sopi minulle hyvin ja tuntui kaikin puolin kätevältä ehkäisykeinolta. Parin viikon tiputteluvuodon jälkeen kuukautiseni loppuivat kokonaan, joten niistäkään ei tarvinnut enää huolehtia. Unohdin ehkäisyn miettimisen reiluksi vuodeksi. Huomasin kyllä, että limakalvot olivat kuivan tuntuiset ja haluttomuuttakin oli, mutten keskittynyt siihen liikaa, koska kapseli tuntui muuten niin näppärältä enkä ollut aivan varma, oliko oireiden syynä kapseli. Lisäksi en oikein tiennyt, mitä muutakaan enää voisin kokeilla. Jos kerran sain oireita vähähormonisesta kapselistakin, mikään muu keltarauhashormoniin perustuva keino tuskin olisi sen parempi, ja yhdistelmäehkäisy ei edelleenkään houkutellut mielialavaihteluiden vuoksi. Lisäksi perheessäni on paljon aurallista migreeniä, joten vaikken itse ollutkaan saanut ikinä migreenikohtausta, tästäkin syystä yhdistelmäehkäisy tuntui arveluttavalta. Siispä päätin vain porskuttaa kapselilla.

Muutama kuukausi sitten aloin kuitenkin yhä enemmän ajatella hormonaalisesta ehkäisystä luopumista kokonaisuudessaan. Olin viimeisen vuoden aikana lopettanut meikkaamisen, siirtynyt vähitellen luonnonkosmetiikkaan ja alkanut muutenkin miettiä enemmän sitä, mitä haluan kehooni laittaa. Kehon luontaisen toiminnan sekoittaminen hormoneilla ei enää tuntunut hyvältä, ja kuukautisten puuttuminenkin alkoi tuntua helppoudestaan huolimatta luonnottomalta. Ihmiskeho on luotu toimimaan tietyllä tavalla, ja myös hormonitasapaino on tarkoin suunniteltu kokonaisuus. Miksi muokkaisin sitä ylimääräisillä hormoneilla, varsinkin, kun nykyään hormonaalisen ehkäisyn haittavaikutukset ympäristölle ovat hyvin tiedossa? Sen sijaan, että tukahduttaisin vartaloni luonnolliset toimintamekanismit, kuten esimerkiksi juuri kuukautiskierron, halusin pikemminkin oppia jälleen tuntemaan keholleni ominaisen tasapainon ja rytmin. Vaikka olin käyttänyt hormoneja vasta suhteellisen vähän aikaa, ajatus niiden pitkäaikaisista vaikutuksista tuntui pelottavalta. Ajatus siitä, että käyttäisin hormonaalista ehkäisyä vuosikymmeniä ja lopulta kadottaisin käsityksen vartaloni luonnollisesta hormonitoiminnasta kokonaan, tuntui suorastaan vastenmieliseltä, vaikka todella monet niin tekevätkin.

Vaikka päätökseni oli lopulta selvä, kapselista luopuminen kyllä hieman hirvitti. Omassa kolmen vuoden versiossani olisi ollut käyttöaikaa jäljellä vielä melkein puolet, ja koska olin saanut ensimmäisen implantin ilmaiseksi, tiesin joutuvani maksamaan kokeilustani sievoisen summan, mikäli haluaisin sittenkin palata takaisin  kapselin käyttäjäksi. Lopulta keväällä rohkaistuin varaamaan itselleni lääkäriajan, jonka tosin sain vasta kesäkuun lopulle. Pitkä odotus oli toki vähän nihkeä juttu, mutta mitä lähemmäksi aika tuli, sitä innokkaammin odotin hormonitonta elämää ja omaan kiertooni tutustumista uudelleen.

Kapselin poistoa odottaessani pohdinnan kohteeksi jäi enää se, minkä ehkäisymenetelmän ottaisin tilalle. Siitä kerron kuitenkin lisää toisessa postauksessa. Tekstistä tuli nimittäin niin pitkä, että yhden kilometripostauksen sijaan koin mielekkäämmäksi jakaa stoorin kahteen osaan. Valitsemani menetelmän lisäksi kerron seuraavassa postauksessa siitä, miltä elämä ilman hormoneja on tuntunut ja kuinka uusi ehkäisykeino on meille sopinut. Jos teema kiinnostaa, kannattaa siis pysyä kuulolla!5