Uuteen kotiin on muutettu, tavarat purettu, vanha asunto siivottu ja arki aloitettu miehen töihin paluun sekä isompien lasten päiväkodin merkeissä. Blogi on jäänyt ihan sivuun, kun olen keskittynyt ensin siivoukseen ja järjestelyyn, sitten pihan hoitoon. Tosi mukavasti arkemme on kuitenkin lähtenyt pyörimään. Juuri nyt olen pienessä flunssassa, mutta ihme kyllä lapsille ei ole tullut pientä nenän valumista kummempaa.

Muutto itsessään meni tosi hyvin ja ripeästi. Meillä oli runsaasti apuvoimia, joten koko muuttokuorma oli siirretty asunnosta toiseen jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Tavaroiden paikoilleen saamisessa kesti pari päivää lisää. Koska uudessa kodissa huoneita on enemmän ja kaappien sijainnit tietysti ihan erit kuin edellisessä kämpässämme, kesti jonkin aikaa kehitellä kaikille tavaroille järkevät paikat. Nyt koti on kuitenkin tuntunut jo hyvän aikaa kodilta. On ihanaa, kun on tarpeeksi tilaa kaikille arjen toiminnoille ja omat tutut tavarat ympärillä.

Vaikka emme remontoikaan (ainakaan vielä) mitään, uuteen kotiin on tarvinnut hankkia kaikenlaista pientä sekalaista verhokiskoista teräsharjaan. Entinen asukas onneksi jätti meille hyvän kokoelman esimerkiksi puutarhanhoitovälineitä, joita emme ennestään omistaneet lainkaan. Olen kitkenyt pikkuhiljaa vanhaa kasvimaata rikkaruohoista sekä rapsuttanut pihakiveyksiä esiin sammaleen alta. Se on ollut oikeastaan tosi kivaa ja rentouttavaakin puuhaa, joko itsekseen iltaisin podcasteja kuunnellen tai sitten vauva kainalossa ja isommat lapset vieressä häärien.

Vaikka olen ihan noviisi puutarhanhoidossa, olen innostunut miettimään, miten vanhan kasvimaan saisi tuottamaan satoa tulevina vuosina. Kasvimaalta löytyy tuottoisa raparperi, pari jänisten järsimää mustikkapensasta, mansikkaa niin maassa kuin lavakauluksessakin sekä muutama vadelmapensas. Lapset ovat löytäneet puskista satunnaisia vadelmia, mutta raparperia lukuun ottamatta kasvimaa tuntuu tällä hetkellä tarjoavan satoa varsin heikosti. Ainakin mansikat pitäisi varmasti uusia, ja en tiedä, saisiko vadelmapensaita jotenkin elvytettyä.

Olen yrittänyt lueskella puutarhanhoitovinkkejä, mutta koko genre on itselleni niin vieras, että erilaiset termit, lannoitteet ja ph-arvot saavat vain pään pyörälle. Saa siis nähdä, uskaltaudunko vielä nyt alkusyksystä johonkin isompiin operaatioihin, vai jääkö homma ensi keväälle. Jos joku täällä on paremmin perillä aiheesta, otan mielelläni vinkkejä vastaan! Esimerkiksi porkkanan tai salaatin kylväminen hieman kiinnostaisi, mutta en tiedä, saako voikukkien ja rikkaruohojen valtaamasta alueesta kelvollista alustaa sellaiseen.

Onneksi pihassamme kasvaa myös marjapensaita sekä omena- ja luumupuita. Hieman heikossa hapessa olevasta kasvimaasta huolimatta olemme siis päässeet heti taloon muutettuamme säilömishommiin. Ensimmäiset viikot keräsimme viinimarjoja, ja nyt olemme päässeet vauhtiin omenoiden ja luumujen kanssa. Olen keittänyt kattilakaupalla omenasosetta talven varalle, eikä vielä edes olla kauden parhaassa vaiheessa. Onneksi ulkovarastosta löytyy ekstrapakastin, jonne on hyvä säilöä satoa. Syömme päivittäin puuroa, joten marjat ja soseet tulevat kyllä käyttöön.

Pihahommien lisäksi aikaa on kulunut tavallista enemmän keittiössä, kun olen tehnyt harva se päivä hedelmärahkaa tai omena-kaurapaistosta. Olen myös ottanut ilon irti pakastintilasta ja leiponut jo hyvissä ajoin tarjoiluja keskimmäisen kolmevuotissynttäreitä varten. Aiemmassa kodissa juhlien järjestely oli aina vähän taiturointia, kun kolmen lootan pikkupakastimeen mahtui juuri ja juuri yksi ylimääräinen kakku. Nyt olen leiponut niin keksit, täytekakkupohjan kuin juustokakunkin valmiiksi, niin juhlien alle ei jää liikaa tekemistä.

Lisäksi olen ryhtynyt tarjoamaan tähän saakka pelkällä soselinjalla menneelle vauvalle pikkuhiljaa sormiruokiakin. Maissinaksujahan pikkuinen on napostellut puolivuotiaasta lähtien, mutta nyt olen laajentanut repertuaaria muun muassa kana-kesäkurpitsapötköihin, hirssihiutaleista tehtyihin apinaeväisiin sekä kvinoapihveihin. Taidokkaasti vauva niitä maisteleekin, vaikka sotku on toki melkoinen. Pitääkin kirjoittaa lähiaikoina tarkemmin vauvelin kuulumisiakin, kun yhdeksänkuisen kuukausipostaus jäi väliin.

Kaikin puolin on kyllä ollut niin kiva asua tässä uudessa talossa, meidän omassa kodissamme. Arki perheenä tuntuu juuri nyt tosi sujuvalta. On tosi paljon kaikkia askareita tehtäväksi, mutta samalla rennon leppoisa olo elämästä.

Kolmen viikon yhteinen kesälomamme meni tosi mukavasti ja vauhdilla. Touhua riitti runsaasti, mutta se oli vain kiva juttu. Ei tullut tylsää, ja oli kiva reissata perheenä esimerkiksi seurakunnan leirillä. Nyt nämä kaksi viikkoa mies on töissä ja minä vastuussa lapsista. Lomailu ainoana aikuisenakin on sujunut hyvin ja yllättävänkin leppoisasti. Isommat ovat viihtyneet tosi paljon keskenään kotipihassa. Lisäksi olemme käyneet päivittäin lähipuistossa (ja syöneet matkalla vadelmia kävelyteiden varsille villiintyneistä marjapuskista). Olin suunnitellut varmuuden varalle pitkän listan puuhaideoita kirjastoreissuista pidempiin puistoretkiin, mutta päivät ovat hujahtaneet nopeasti ohitse ihan vain kotiympyröissäkin. Lisäksi olemme kyläilleet ystävillä ja nähneet perhettä.

Nyt viikonloppuna juhlittiin sukulaisten kesken viisivuotiasta esikoistamme. Jopa juhlajärjestelyt sujuivat ihmeellisen helposti, kun lapset leikkivät tyytyväisinä takapihalla. Oma aidattu piha olohuoneen jatkeena on kyllä ihan super juttu tämän ikäisten kanssa! Synttärileipomiset veivät viime viikolla siinä määrin huomiota, että on tuntunut ihan hassulta orientoitua siihen, että muuttommekin on totta tosiaan jo viikon päässä. Olemme kyllä pakkailleet pienissä erissä jo suurimman osan kaappejen sisällöistä, ja etenkin mies on ollut ahkera muuttolaatikoiden täyttämisessä. Tänä aamuna itsekin pakkasin ison pinon juhlien jälkeen pakattavaksi vapautuneita astioita. Samaan aikaan tuntuu, että melkein kaikki mahdollinen on jo pakattu, ja sitten toisaalta irrallista tavaraa on vielä vaikka millä mitalla. Esimerkiksi lasten leluja kun ei voi kauhean rajulla kädellä pistää laatikoihin vielä tässä kohtaa, jotta tytöt eivät tylsisty.Tämä viikko kuluu varmaan aika paljolti muuttovalmistelujen parissa. Ensi viikko on miehen viimeinen lomaviikko, ja silloin olemme jo uudessa kodissa laittamassa paikkoja kuntoon. Emme tee nyt heti mitään kummempaa remonttia, mutta ihan vain tavaroiden purkaminen vie varmasti oman aikansa. Isompaan kotiin tarvitaan lisää valaisimia, mattoja ja verhoja, joten kirppiksille riittää myös asiaa. Lisäksi yhden pienen maalausprojektin (ovikaaren reuna ruskeasta valkoiseksi) haluaisin toteuttaa suhteellisen pian. Makuuhuoneiden tapetit eivät ole ykkössuosikkeja nekään, mutta saa nähdä, millä aikataululla viitsimme ryhtyä niitä uusimaan. Huonejärjestys tulee todennäköisesti vaihtumaan seuraavan viiden vuoden kuluessa moneen kertaan, ja en rehellisesti sanottuna vain yksinkertaisesti välitä kovin paljon siitä, onko sisustus juuri makuni mukainen vaiko ei. Tyydyn todennäköisemmin siihen ihan ookooseen kuin näen paljon vaivaa juuri mieleiseni lopputuloksen eteen.

Muutto tehdään jälleen kerran vauva kainalossa -metodilla, mikä hieman jännittää. Kuopuksemme ei ole vielä ikinä ollut missään hoidossa ja rintaa kaipaillaan muutaman tunnin välein, joten ei tunnu vaivan väärtiltä ajeluttaa häntä mummilaan. Varsinkaan kun hänelle kelpaa erityisesti väsyneenä usein vain minun sylini. Onneksi meillä on noin muuten tosi hyvin muuttoapulaisia, joten uskoisin homman sujuvan joka tapauksessa hienosti. Isommat lapset menevät minun äitini luokse hoitoon, ja miehen äiti tulee muuttoavuksi ja voi mahdollisesti vähän auttaa vauvan kanssa. Kantajia on miehen lisäksi hänen veljensä, isänsä ja siskonsa mies, eli kätevästi kaksi paria painavia huonekaluja varten. Miehen sisko lupasi tulla aamupäiväksi uudelle kodille auttamaan tavaroiden paikalleen laittamisessa, ja jos kantohommat eivät ole iltapäivään mennessä valmiit, yksi miehen kaverikin on luvannut tullat töiden jälkeen apuun.

Apukäsiä on siis suorastaan ruhtinaallisesti. Lisäksi matka kotien välillä kestää autolla vain muutaman minuutin, eli toivon mukaan muutto-operaatio hoituu suhteellisen sutjakkaasti. Nykyisen asuntomme avaimet täytyy palauttaa vasta elokuun puolivälin jälkeen, joten loppusiivouksesta ei tarvitse vielä tässä kohtaa murehtia. Kun isommat lapset palaavat elokuussa päiväkotiin, voin käydä vauvan kanssa pienissä erissä siivoilemassa paikkoja kuntoon, ja tehdä sitten jonkun yhden iltapäivän loppurysäyksen miehen hoitaessa vauvaa.

Tuntuu kyllä niin jännittävän kutkuttavalta päästä ihan pian uuteen kotiin – meidän omaan kotiimme! En ole oikein osannut suunnitella sisustusta tai mitään muutakaan kunnolla ennen, kuin olemme konkreettisesti siellä ja pääsee näkemään, kuinka huonekalut asettuvat paikoilleen. Onneksi meillä on koko loppuelämä aikaa tehdä kodista omannäköistämme.