Vietimme tällä viikolla esikoisemme ensimmäisiä kaverisynttäreitä. Aiempien vuosien sukusynttäreilläkin on toki ollut lapsivieraita serkkujen ja kummitädin lasten muodossa, mutta nyt pidimme ekaa kertaa omat juhlat päiväkotikavereille. Esikoinen oli viime syksynä ensimmäistä kertaa päikkykaverinsa synttärijuhlissa, ja sen jälkeen juhlakutsuja on sadellut tasaiseen tahtiin pitkin vuotta. Omia kekkereitä on odotettu hartaasti, ja nämä viisivuotissynttärit tuntuvatkin selkeästi olevan se kohta, kun kaverisynttärien konsepti on lähtenyt meidän piireissämme käyntiin.

Esikoisen juhliin saapui neljä päiväkotikaveria sekä heistä yhden pikkusisko, eli yhteensä viisi vierasta. Se oli mielestäni oikein sopiva määrä. Ei tullut liikaa hulinaa mutta juhlatunnelma olisi saatu pystyyn, vaikka joku olisi sattunut olemaan kipeänä. Itse asiassa alun perin kutsuimme vielä pari muutakin kaveria, mutta he eivät päässeet osallistumaan. Lähetin onneksi kutsut tekstareilla sen verran ajoissa, että ehdimme sitten hyvin pyytää vielä yhtä muuta kaveria tilalle, kun tilaa vieraslistalta vapautui.

Näin kesäaikana lienee aika tyypillistä, että kaikki kutsutut eivät pääse paikalle. Osittain senkin takia järjestimme juhlat melkein kuukauden todellista syntymäpäivää aikaisemmin. Esikoisemmehan on syntynyt heinäkuun lopulla, mutta arvelin, ettei kuumin lomakausi olisi kovin otollinen aika saada lapsivieraita kekkereihin. Lisäksi meillä on tulossa heti elokuun alussa muutto, joten halusin saada kaverijuhlat hoidettua pois alta hyvissä ajoin ennen muuttohässäkkää. Sukulaissynttäreitä juhlitaan sitten joka tapauksessa oikean syntymäpäivän aikoihin, joten kaverijuhlien aikaisempi ajankohta ei haittaa. Ensi syksynä osa kutsutuista siirtyy jo eskariin ja eri ryhmään oman lapsemme kanssa. Senkin vuoksi tuntui luontevammalta pitää juhlat etukäteen kuin vasta elokuun lopulla.

Samasta syystä valitsimme synttäreiden ajankohdaksi arki-iltapäivän. Kesäviikonloput ovat monilla tapahtumantäyteisiä, kun taas tavallisista tiistai-illoista ei ole niin paljon kilpailua. Kemut alkoivat puoli viideltä. Siten suoraan päiväkodista tulevatkin ehtivät mukavasti mukaan, mutta juhlinta ei venynyt iltamyöhälle. Koska juhlat ajoittuivat monien perheiden päivällisaikaan, varasin tarjoiluihin myös tukevampaa syötävää. Suolaisena meillä oli pakastealtaan pikkupitsoja sekä lihapullilla, nakeilla, viinirypäleillä, minitomaateilla ja kurkulla varustettuja cocktail-tikkuja.Makeina tarjoiluina oli mansikkajäätelöä, vaahtokarkkeja ja keksejä. Päätähtenä toimi kakku, jonka täytteenä oli Kuningatar-piltistä ja vaniljatuorejuustosta Kinuskikissan hedelmätäyte-ohjetta mukaillen tehty täyte. Päällä oli ihan vain kermavaahtoa, Skittles-karkeista tehty ja nonparelleilla täytetty sydän sekä samaisilla Skittleseistä koostettuja monivärisiä kukkia. Kakkujen koristelu ei kuulu erityisosaamisiini, mutta lopputuloksesta tuli mielestäni yllättävän kiva.

Lapset tuntuvat arvostavan tuttuja ja simppeleitä herkkuja, joten valitsin tietoisesti aika yksinkertaisen menyyn. Viisivuotiaat eivät kuitenkaan huomaa tai laita painoarvoa sille, onko juhlakalun äiti väkertänyt leipomuksia yökaudet vai ovatko ne peräisin kaupan hyllyltä. Juotavaksi lapsille oli pillimehut ja janoisemmille lisäksi päärynämehua tiivisteestä. Koristeisiinkaan emme satsanneet sen enempää, vaan mies puhalteli olkkariin muutamia ilmapalloja. Pari niistä ripustettiin ovensuuhun, jotta vieraiden olisi helpompi löytää perille.

Ohjelmaa vähän mietiskelin etukäteen. Melkeinpä kaikilta synttäreiltä, joissa esikoinen on ollut, hän on tuonut kotiin viemisinä onginnasta saadun aarrepussukan. Itse kuitenkin ihan periaatteesta vähän vastustan lasten ”goodie bageja”. Ostettavaa ja tavaraa tulee vuoden mittaan ihan kerrakseen jo kaikista kaverisynttäreiden lahjoista. Vähän jännitin, kiinnittäisikö joku huomiota puuttuviin vieraslahjapusseihin, mutta onneksi se ei tuntunut häiritsevän ketään. Kukaan lapsista ei kysellyt lahjojen perään, vaan he ihmettelivät yhdessä tyytyväisinä esikoisen saamia lahjoja.

Lopulta juhlissa ei tarvittu mitään sen kummempaa ohjelmaa. Olin tulostanut vanhempieni luona varalle kasan värityskuvia, jos jollakulla tulisi tylsää tai lapsia tarvitsisi ohjata rauhallisempiin puuhiin. Niille ei kuitenkaan tullut käyttöä. Sää oli kiva, joten lapset olivat pääasiassa pienellä pihallamme, jonne oli koko ajan ovi auki. He touhusivat leikkimökissä, puhalsivat saippuakuplia ja leikkivät lopussa jonkin verran myös sisällä. Olin etukäteen pohtinut, että jos lapsilla ei riittäisi touhua, voisimme mennä myös taloyhtiön puistoalueelle ja piirtää vaikka katuliiduilla. Pari tuntia hujahti kuitenkin ohitse niin vikkelään, että pysyttelimme kotona.

Kaiken kaikkiaan juhlat onnistuivat oikein mukavasti. Lapsilla vaikutti olevan hauskaa eikä mitään kummempia kommelluksia sattunut. Ehkä jatkossa kaverisynttärit voisi vetää vieläkin pienemmällä panostuksella, seura kun tuntuu olevan synttäreissä joka tapauksessa se tärkein juttu. Esimerkiksi kakuksi olisi varmasti riittänyt joku valmiina ostettukin. Tulevaisuudessa kolmen lapsen erillisissä sukulais- ja kaverisynttäreissä tulee olemaan paljon järjestettävää, joten oli kiva huomata, että toimivat kaverisynttärit eivät kovin ihmeellisiä etukäteisvalmisteluja vaadi.

Ajatukset sosiaalisen median käytön sekä kännykän vilkuilun vähentämisestä ovat jo vuosia nousseet minulla aina säännöllisin väliajoin pintaan. Poistin Instagramin ja Facebookin sovellukset puhelimestani jo pari vuotta sitten, ja olen aina toisinaan pitänyt eriasteisia kännykän ja tietokoneen käytön vähentämiseen tähtääviä ”paastokuukausia”. Nyt parin viime kuukauden aikana aihe on taas pyörinyt mielessä. Tuntuu, että teema on myös pulpahdellut esiin vähän joka puolelta ympäriltäni. Kahdessa lempipodcastissani (M is for Mama ja Simple Farmhouse Life) vieraili hiljattain teknologian käytön rajuun karsimiseen kannustava Erin Loechner, ja Girl Defined -podcastin Bethany kertoi pitävänsä koko kesän taukoa sosiaalisesta mediasta.

Pidin itse toukokuun kuukausihaasteena viikon ajan taukoa kaikesta tietokoneen hupikäytöstä sekä kännykän pläräämisestä muissa kuin tarpeellisissa asioissa. Ajattelin, että vapautuvalla vapaa-ajalla ehtisin lukea paljon kirjoja, käydä kävelyillä, kuunnella podcasteja ja niin edelleen. No, juuri silloin taloetsintämme olivat vilkkaimmillaan, ja rehellisesti sanottuna en tehnyt mitään noista yhtään normaalia enempää. Viikko kului melkein huomaamatta, kun kaikki liikenevä vapaa-aika meni juurikin niiden tarpeellisten asioiden hoitoon. Tein kustannuslaskelmia, selvittelin lainaehtoja, luin varainsiirtoverosta ja lainhuudosta. Iltapuhteena oli tilitietojen lähettelyä pankkeihin.

Yhden tärkeän oivalluksen sometuksen karsimisesta viikko kuitenkin toi. Kun tilalla on jotain muuta, mielekkäämpää ja hyödyllisempää tekemistä, on turhan netin selailun ääreltä irrottautuminen huomattavasti helpompaa. Nyt alkukesästä olenkin elvyttänyt lukuharrastustani. Olen lukenut viimeiset kymmenen vuotta hävettävän vähän kirjoja, vaikka lapsuudessa se oli suosikkipuuhaani. Päätin aloittaa vanhoista hyvän mielen tyttökirjoista, ja parhaillaan menossa on toinen osa Anna-sarjaa.

Seurattava minimiin

Ihan täysin en ole halunnut sosiaalisesta mediasta luopua, mutta kohtuullisen käytön ylläpitäminen on kyllä tosi vaikeaa. On todella helppoa lipsua kurkkaamaan ”vain ihan nopeasti jotakin”, ja parissa viikossa aiemmin saavutettu edistys voi olla enää muisto vain. Toukokuun alun jälkeen olenkin jatkanut siten, että käyn Instagramissa ja Facebookissa ainoastaan kerran viikossa tietokoneelta käsin. Yllättävää kyllä en ole kaivannut paljoakaan. Kun Instagramissa on käynyt vain viikoittain, silmille tulviva virta uusia julkaisuja on tuntunut suorastaan häkellyttävän suurelta ja jopa melkein ahdistavalta. Ja tämä siitä huolimatta, että minulta on jäänyt näkemättä melkein kuuden päivän edestä jo kadonneita stooreja!

Vaikka karsin tai mykistin jo ennen tauottamista ison joukon seuraamistani tileistä, kävin nyt listan vielä uudelleen lävitse entistäkin huolellisemmin. Painoin surutta ”poista”-nappulaa varmaan kolmellekymmenelle tilille lisää. Lähteä sai useampia hyvänpäiväntuttuja, some-vaikuttajia ja jopa kourallinen kristillisiä tilejä. Jos oikeasti haluan vähentää somessa vietettyä aikaa, minulla ei nimittäin yksinkertaisesti riitä resursseja pysyä kärryillä niin monien ihmisten julkaisuista.

Esimerkiksi vanhoja yläkoulun luokkakavereita olen seurannut, koska olisi ihan kiva tietää, mitä heille kuuluu. Todellisuudessa valtaosa heistä postaa kuitenkin Instagramiin ehkä kerran kolmeen vuoteen, joten sopii kysyä, minkä verran heidän elämässään oikeasti pysyy mukana somesta. Haullakin pystyy hätätilanteessa kurkkaamaan yksittäisen tyypin postaukset. Myös erilaisia vaikuttajia olen aiemmin seurannut paljonkin. Nyt jätin enää kolme sellaista tyyppiä, joiden julkaisut ovat kaikista mielenkiintoisimpia, jotka eivät julkaise jatkuvalla syötöllä ja joita en pysty seuraamaan mitään muuta kautta kuin Instagramissa. Esimerkiksi erinäisten bloggaajien arjessa ja ajatuksissa pysyn ihan riittävän hyvin mukana pelkkien blogien kauttakin.

Ehkä radikaaleimpana liikkeenä poistin Instagramistani myös kasan kristillisiä tilejä. Raamatun arvojen mukaiset oivallukset vaikkapa äitiyteen ovat monesti tuntuneet tarpeellisilta ja omaa uskonelämää vahvistavilta. Loppujen lopuksi olen kuitenkin huomannut, että vaikka julkaisut olisivat sinällään hyviä ja ajatuksia herättäviä, niiden liian suuri määrä ei enää tuo minulle lisäarvoa. Jos feediin tupsahtaa joka päivä kymmenen uutta postausta, niiden mielenkiintoisuus ei enää riitä kumoamaan somen selaamisen lieveilmiöitä. Kun pureskelen hitaammin muutaman tärkeän pointin, saan takuulla isomman hyödyn, kuin jos silmilleni pomppaisi jatkuvasti ohikiitävien kuvien ja tekstien virtaa.

Mitä vaikeammin saavutettavaa, sen parempi

Instagramin ja Facebookin hiljentäminen pois arjesta ei toki vielä yksinomaan ratkaise kännykällä tai koneella notkumisen ongelmaa. Helposti voi käydä niin, että sitten sitä vain täyttää tyhjiä hetkiä uutisten selaamisella, katselee turhanpäiväisiä YouTube-videoita ja niin edelleen. Nyt kesällä, kun lomailemme, aikaa tietokoneella tönöttämiselle on toki luonnostaankin vähemmän.  Varmuuden vuoksi vaihdoin kuitenkin Suosikit-palkkini YouTube-linkin johtamaan suoraan omiin tilauksiin. Katselen mieluummin itse valikoimieni tilien videoita kuin eksyn etusivun ehdotuksiin. Lisäksi siirsin kaikki seuraamani blogit kansioon, josta niitä täytyy haeskella vaivalloisemmin.

Myöskään puhelimessani ei näy aloitusnäytön vieressä ehdotettua uutisvirtaa, vaan uutisia katsoakseni minun täytyy itse klikkailla manuaalisesti nettiselaimesta jokin uutissivusto esiin. Ihan jo nettisivuille menemisen vaikeuttaminen tekee sen, että niitä tulee vilkuiltua harvemmin. Useimmiten turha teknologian käyttö kumpua nimittäin selkärangasta. En edes mieti, mitä olen aikeissa kännykältä katsoa – käteni vain automaattisesti kurottaa tyhjänä hetkenä kohti puhelinta.

Onko teillä vinkkejä, joilla olette saaneet tarpeetonta kännykän, sosiaalisen median ja tietokoneen käyttöä vähennettyä?