Ihana auringonpaiste ja kevään valo on houkuttanut taas ulkoilemaan. Keskimmäisen sairastaessa mies on käynyt pulkkailemassa esikoisen kanssa. Tervehdyttyämme lapset ovat myös viettäneet mielellään aikaa kotipihassa lapioiden, liukureiden sekä tietysti lumen, kivien ja keppien kanssa.

Pidän ulkoilua tärkeänä juttuna ja haluaisin, että lapset oppisivat nauttimaan siitä ja viihtymään pihalla. Täytyy kuitenkin myöntää, että käytännön tasolla en ole kovin ahkera ulkoilemaan lasten kanssa. Usein ulkoilu jää lähinnä päiväkodin varaan. Vaikka yritän priorisoida ulos lähtemistä, helposti esimerkiksi viikonloppuihin tulee valittua enimmäkseen sisällä tapahtuvia aktiviteetteja. Kolmen pienen kanssa sitä helposti perustelee itselleen, että on liian kylmää, pimeää, märkää tai mitä milloinkin – vaikka oikeastihan pihalle lähteminen on vain omasta asenteesta kiinni. Nyt, kun miehen töiden jälkeen ei ole säkkipimeää, ulkoilu houkuttaa heti selvästi enemmän ja tuntuu helpommalta ajatukselta.

Lapset onneksi viihtyvät ulkona hienosti. Nyt tänä talvena kiva uusi juttu on ollut se, että isommat ovat pystyneet ulkoilemaan hieman keskenäänkin pienellä kotipihallamme. Piha on aidattu, joten aikuinen on voinut jäädä sisään kurkkimaan vauvan kanssa ikkunasta ulkoilijoiden touhuja. Pihamme on kylläkin tosi pieni, eikä siinä oikein muuta puuhaa ole kuin lapioida lunta tai kiivetä keskelle tehdylle pienelle kukkulalle. Ihan hirveän pitkiä aikoja lapset eivät siis kahdestaan pihalla viihdy. Jo ihan vain puolen tunninkin ekstraulkoilujen mahdollistuminen on kuitenkin tuntunut hienolta. Kesällä on tietysti vielä helpompaa, kun ovea voi pitää auki ja ulos ottaa monipuolisemmin leluja.Pulkkamäen, lumikasoissa kiipeilyn ja lapiohommien lisäksi talveen kuuluvat tietysti perinteisesti luistelu ja hiihto. Esikoinen sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa luistimet. Kotimme lähellä ei ole luistinrataa, joten luistelemaan mennäkseen täytyy lähteä autolla kauemmaksi. Tähän mennessä talven luistelusaldo on jäänyt aika laihaksi, koska olemme olleet vuoron perään joko kipeänä tai sitten pakkasta on ollut liikaa. Kentälle ei viitsi lähteä vauvan ja taaperon kanssa ihmettelemään, jos heti kohta täytyy palata kotiin lämmittelemään. Alkutalvesta kävimme luistelemassa vanhempieni kodin viereisellä kentällä ja kertaalleen esikoinen on käynyt luistelemassa päiväkodista. Muutoin homma on kuitenkin jäänyt.

Tällä viikolla aktivoiduimme kuitenkin taas luistelun kanssa. Tiistaina kävimme luistelemassa vanhempieni luona ja torstaina suuntasimme ekaa kertaa koko perheenä jäälle. Minulla ei ole omia luistimia, mutta miehelle sellaiset löytyi viime vuonna edullisesti kirpparilta, joten hän näytti esikoiselle mallia. Kovin kauaa esikoinen ei luistimilla viihtynyt, kun kentän vieressä olevat hienot jääveistokset ja iso jääliukumäki veivät voiton. Yllättävän hienosti neljävuotiaamme kuitenkin luistelee, vaikka emme ole ehtineet harjoitella vielä montaa kertaa. Hän etenee jäällä jo itsenäisesti ja tarvitsee apua lähinnä päästäkseen ylös satunnaisten pyllähdysten jälkeen. Toki luistelutyyli muistuttaa enemmän kävelyä kuin liukumista, mutta tasapaino on löytynyt nopeasti. Lapsi itse on uudesta taidostaan ylpeä ja luistelee mielellään.

Toisen perinteikkään talviurheilulajin, hiihdon, harjoittelun päätimme jättää ensi talveen. Päiväkodissa olisi ollut mahdollista päästä hiihtämään ja hieman vilkuilin Tori-ilmoituksia suksista jo tälle kaudelle, mutta oksennustaudin ynnä muun keskellä emme ehtineet hankkia niitä ajoissa. Yksi ihan uusi harjoiteltava laji lienee muutenkin tarpeeksi yhdelle talvelle. En ole itsekään hiihtänyt sitten kouluaikojen, vaikka ajatuksen tasolla talvinen luonto ja rauhallinen eteneminen suksilla kuulostavat kyllä ihan mukavalta. Vanhempieni luona majailevat edelleen vanhat sukset, joita on käyttänyt niin äitini, siskoni kuin minä itsekin. Ensi vuonna voisi siis ottaa niitä lainaan ja käydä välillä vaikka ihan kahdestaan esikoisen kanssa kokeilemassa hiihtämistä. Miehelle on jäänyt lapsuuden ja nuoruuden hiihtokokemuksista vahvat antipatiat suksihommia kohtaan, joten en usko, että hän ihan heti innostuu koko perheen hiihtoretkistä. Eivätkä ne vielä ensi talvena 1- ja 3-vuotiaiden pikkusiskojen kanssa oikein onnistuisikaan.

Oletteko te harjoitelleet tänä talvena ulkolajeja?

Blogi on viettänyt taas hiljaiseloa, minkäs muunkaan kuin perheemme sairastelujen vuoksi. Meille pesiytyi oikein superpitkäoireinen vatsatauti (onneksi mies ja vauva säästyivät siltä), taaperolle kävi yhden hampaan vaatinut tapaturma ja muutenkin keskimmäisen vointi on herättänyt vähän huolta. Nyt onneksi sairastelut näyttäisivät olevan tältä erää ohitse, joten ajattelin, että voisin kirjoittaa pitkästä aikaa jotain kevyttä matalan kynnyksen höpöttelyä tännekin. Ja mikäs sen kätevämpi ja simppelimpi tapa palata blogin äärelle kuin vanha kunnon blogihaaste! Ihana Iida julkaisi hiljattain blogissaan tällaisen Tämä vai tuo -kysymyspostauksen, ja päätin vastailla samoihin kohtiin.

Iso kaupunki vai pieni paikkakunta? Pieni paikkakunta. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni (Suomen mittakaavassa) isossa kaupungissa, ja kätevä julkinen liikenne ja palveluiden runsaus ovat kyllä ihan kiva juttu. En kuitenkaan koe varsinaisesti kaipaavani niitä. Minulle riittävät vallan hyvin muutamat kirpparit, Prisma ja se, että läheiset asuvat lähietäisyydellä. Nykyisin asumme pienehkössä kaupungissa ison kaupungin vieressä, ja täällä on mielestäni kaikki, mitä tarvitaan. Asumisen hinnat ovat edullisempia, mutta palveluita ja aktiviteetteja lapsiperheille on silti enemmän kuin kylliksi. Jos lähipiiri muuttaisi mukana, voisin hyvin kuvitella itseni maaseudullekin.

Aamut vai illat? En pidä valvomisesta ja menen aina aikaisin nukkumaan. Vuorokausirytmin osalta olen siis ehdottomasti enemmän aamu- kuin iltavirkku. Silti tässä elämäntilanteessa illat ovat mieluisampia kuin aamut. Ne ovat yleensä minun ja miehen kahdenkeskistä aikaa, jolloin voi lasten mentyä nukkumaan syödä rauhassa iltapalaa leffaa katsellen, jutella päivän kuulumisista tai vaikka pelata yhdessä. Vaikka viime aikoina iso osa illoista on kulunut pimeässä makuuhuoneessa vauvaa imettämässä, ovat illat silti tietynlaista nollausaikaa.

Kesä vai talvi? Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ehkä näin kevään kurkkiessa nurkan takana sanon, että kesä. Kesällä on valoisaa, ulos lähteminen on helpompaa ilman toppahaalarirumbaa ja usein kesään yhdistyy myös loma. En kuitenkaan ole mikään helteiden ystävä, ja sinänsä pikkupakkanen on mielestäni mukavampi kuin hikiset kesälämpötilat. Talven pimeys tekee olosta kuitenkin helposti nuupahtaneen eikä iltapäivisin jaksa enää niin paljoa puuhailla mitään.

Kevät vai syksy? Tykkään molemmista. Ruska on ihana ja rakastan sellaista syyskuun oranssinhehkuvaa, kirpeää ilmaa. Keväällä sen sijaan valo tuo energiaa ja luonto herää talven jäljiltä henkiin.

Elokuvat vai sarjat? Elokuvat. En oikein seuraa mitään sarjoja nykyisin. Tuntuu, että sarjat vievät helposti liikaa aikaa, kun jaksoja on niin paljon ja sitten niihin jää koukkuun ja niitä ”täytyy” katsoa. Leffat sopivat paremmin arkeemme. Emme tosin ikinä katso niitäkään kerralla alusta loppuun, vaan suunnilleen puolen tunnin pätkissä iltapalaa syödessä.

Puhelut vai viestit? Viestit. En soita oikeastaan koskaan kenellekään, ainoastaan äidin tai isän kanssa juttelen välillä puhelimessa. Viestin kirjoittaminen tuntuu helpommalta, koska sen voi tarvittaessa keskeyttää ja asiaan palata myöhemmin. Lapset haluavat myös aina osallistua puheluihin ja kyselevät, ”kuka siellä soittaa”.

Tacot vai sushi? Syön tosi harvoin kumpaakaan, vaikka tykkään molemmista. Ehkä sushi on kuitenkin vielä enemmän mieleeni. Kotona teemme ainoastaan tortilloja, emme ikinä tacoja. Sushia tulee tilattua harvoin, kun mies ei välitä siitä.

Aamupala vai iltapala? Syön joka aamu ja ilta samaa ruokaa: aamuisin kaksi palaa leipää juustolla ja kurkulla, iltaisin paahtoleipää ja mysliä. Suosikkini on iltapala, koska se on yhteinen rauhallinen hetki miehen kanssa lasten jo mentyä nukkumaan.

Aina myöhässä vai aina ajoissa? Ennen lapsia olin aina ajoissa ja olen ylipäätään tarkka aikatauluista. Lasten myötä myöhästymisestä on kuitenkin tullut aika tavallista. Aina tulee jotain yllättäviä muuttujia! Yritän kyllä pyrkiä siihen, ettemme myöhästelisi mistään sellaisista paikoista, jossa kuuluu olla nimenomaan ajallaan. Epämääräiset, läheisille luvatut ”tullaan siinä kahden maissa” -heitot tuntuvat sen sijaan helposti venähtävän vartilla.

Haaveilija vai realisti? Tämä on vaikea! Tykkään suunnittelemisesta ja haaveilen monesti sellaisistakin skenaarioista ja tapahtumista, joita en tosiasiassa odota tapahtuviksi. Suhtaudun elämään perusluottavaisesti, mutta toisaalta olen kuitenkin aika varovainen luonne. Sanoisinkin, että olen joissain yhteyksissä haaveilija, toisissa taas ennemmin realisti.

Autolla vai kävellen? Nykyään oikeastaan kaikkialle tulee mentyä autolla. Lasten kanssa se on helppoa, täällä pikkukaupungissa auton saa helposti parkkiin mihin vain eikä julkinen liikenne ole kummoista. Niin lyhyttä matkaa, että lapsetkin jaksaisivat sen kävellä, meiltä ei ole oikeastaan minnekään.

Introvertti vai ekstrovertti? Introvertti. Lataudun, kun saan viettää aikaa itsekseni. Läheisten ystävien kanssa vietetty aika kuitenkin virkistää minua yhtä lailla, joten kun sosiaalista kuormitusta ei ole liikaa, nautin myös ihmisten kanssa olemisesta.

Spontaani vai suunniteltu? Suunniteltu ehdottomasti! Rakastan suunnittelemista ja usein se on melkeinpä yhtä antoisaa kuin itse suunnitelmien toteuttaminen. Kykenen kyllä spontaanimpiin liikkeisiinkin, mutta en erityisemmin nauti yllätyksellisyydestä.

Syödä ulkona vai kokata itse? Yleensä kokkaan itse. Ulkona tulee useimmiten syötyä vain pitsaa, hampurilaista tai muuta vastaavaa roskaruokaa. Tykkään kuitenkin hyvästä ravintolaruoasta enkä itse ole mikään kummoinen kokki, joten jos hinnasta ei tarvitsisi välittää, mieluummin söisin useamminkin ulkona.

Instagram vai TikTok? Instagram, se on ylivoimaisesti eniten käyttämäni somealusta. Lisäksi pyörin jonkin verran Facebookissa. TikTokia minulla ei ole lainkaan. Some vie muutenkin liikaa aikaa, joten en ole halunnut alkaa käyttää vielä sitäkin. Koen, että mitä enemmän sovelluksia, sitä enemmän niitä tulee vilkuiltua. Myös esimerkiksi Jodelin olen poistanut jo vuosikausia sitten ja Threadsiakaan en ole ladannut kännykkääni, vaikka sen postauksia tulee näkyviin Instagramiin. Mielikuvani TikTokista on tosi nopeatempoinen sekamelska, eikä minua houkuta alkaa seurata vielä sitäkin. Intagramin reelsit riittävät vallan hyvin. Tykkään ylipäätään hitaammasta mediasta. Instagramissa olen mykistänyt monien tilien stoorit kokonaan ja luen mieluummin feed-julkaisuja. Kaikista mieluummin lukisin vain blogeja, mutta harmillisen harva niitä enää aktiivisesti päivittää.