Perheemme pienin täyttää alle viikon päästä neljä kuukautta. Vaikka tuntuu, että hän olisi ollut perheessämme jo iät ja ajat, samalla sitä joka lapsen kohdalla yllättyy, miten lyhyt tämä aika ihan pienen vauvan kanssa on.

Vajaa nelikuisen viime aikojen suosikkilelu on sininen rinkula, jota isosiskot hänelle ahkerasti tuovatkin. Sen sijaan automatkailu on päätynyt mustalle listalle. Aiemmin vauva katseli hereillä ollessaan mielellään itseään peilistään ja oli useimmiten rauhallinen, mutta nyt automatkat ovat helposti pelkkää huutoa. Hän ei tunnu enää oikein saavan autossa unen päästä kiinni, vaikka olisi selvästi väsynyt. Toivottavasti tämäkin on vain vaihe!

Vauva on varsin jäntevä tapaus ja kannattelee jo tosi tukevasti päätään. Hän viihtyy jonkin aikaa tyytyväisenä vatsallaan esimerkiksi leikkimatolla, ja myös sitterissä oleminen on alkanut maistua hieman pidempiä aikoja, kun lelukaaren pyörittely sujuu. Mieluiten vauva kuitenkin tietysti hengaa sylissä. Hän osaa kääntyä vatsalta selälleen, ja selinmakuulla ollessaan hän on ruvennut kääntymään kyljelleen. Pariin kertaan käännös kunnolla selältä mahalleen on ollut jo tosi lähellä. Ihan vielä täyttä käännöstä ei kuitenkaan ole tullut.

Uutena tapana vauva on alkanut imeä peukaloaan. Meillä ainoastaan esikoinen on huolinut tutin – keskimmäiselle ja tälle kuopukselle on tarjottu sitä satunnaisesti, mutta lopulta molemmat ovat kelpuuttaneet mieluummin omat sormensa. Vaikka taaperonkin osalta peukalosta vieroittaminen on vielä vaiheessa (hän imee sitä edelleen nukkuessaan), en ole jaksanut stressata vauvan peukalon imemisiä. Onpahan rauhoittava imeskeltävä aina helposti saatavilla ja unessa pysyminen helpompaa! Muutenkin vauveli tykkää imeskellä ja tutkia käsiään ja välillä tarttuu leluihinkin.

Olemme aktivoituneet harrastamaan ja aloitimme hiljattain äiti-vauvapilateksen. Käymme siellä siskoni ja hänen vauvansa kanssa. Olemme päässeet tunnille vasta kerran, kun hiihtolomaviikolla isosiskot ovat kotona enkä siis voinut lähteä vauvan kanssa kahdestaan minnekään, mutta harrastus vaikuttaa oikein kivalta. Kävin keskimmäisenkin kanssa pilateksessa, tosin eri paikassa. Se on mielestäni mukavan rentoa ja rauhallista liikuntaa. Yhteinen harrastus tuo vaihtelua kotipäiviin vauvan kanssa. Bussimatkat kotoa kaupungin keskustaan kestävät aika kauan, mutta tykkään kuunnella matkoilla podcasteja ja rentoutua omissa ajatuksissa. Väliin jääneen kerran voi käydä korvaamassa haluamallaan kurssilla, joten olen ajatellut käydä testaamassa myös äiti-vauvatanssia.Vauvan vuorokausirytmi on alkanut jokseenkin vakiintua. Hän nukkuu yleensä kolmet pidemmät päiväunet ja lisäksi joskus pieniä parin minuutin torkahduksia autossa. Aamuisin hän herää tai herätetään noin klo 7.15. Jos viemme isosiskoja päiväkotiin, vauva saattaa nukahtaa pariksi minuutiksi autoon yhdeksän korvilla, mutta kunnolliset ensimmäiset päiväunet alkavat kotona noin klo 9.30. Jos isosiskot ovat kotona, yritän tähdätä niin, että vauva nukkuisi samaan aikaan taaperon kanssa. Silloin annan hänen nukkua aamupäikkäreitä korkeintaan tunnin ja laitan sitten uudelleen unille puolenpäivän aikoihin, kun keskimmäinenkin nukkuu. Mikäli isommat ovat päiväkodissa, en sen kummemmin ajoita unia, mutta joka tapauksessa vauva nukkuu valtaosan päiväunistaan aamu- ja keskipäivän aikana.

Viimeistään kahden jälkeen vauva on yleensä hereillä, ja nukkuu sitten taas minitirsat isosiskoja päiväkodista haettaessa kolmelta. Iltapäivät ovat vauvalla yleensä virkeämpää aikaa. Päivän aiemmista uniajoista riippuen hän nukkuu iltapäiväunet useimmiten suunnilleen klo 16.45-17.30. Yöunille alan imettää häntä aina heti isosiskojen mentyä nukkumaan eli klo 19.30. Yleensä vauva on siinä kohtaa jo tosi väsynyt, mutta iltaimetysten kesto on silti varsin vaihteleva. Välillä hänellä kestää tunti päästä kunnolla syvään uneen niin, että voin hipsiä omiin iltapuuhiini, yleensä kuitenkin selvästi vähemmän.

Nukahtamisen jälkeen siirrän nukkuvan vauvan omaan pinnasänkyynsä. Siinä hän nukkuukin yönsä oikein mukavasti. Viime aikoina hän on herännyt melkein joka yö kahdesti, ensin yhden aikoihin ja uudelleen kello viideltä. Herätessä otan vauvan meidän sänkyyn rinnalle, ja hän nukahtaa imettäessä uudelleen alle vartissa, jolloin siirrän hänet takaisin omaan petiin. Saan siis itsekin varsin hyvät yöunet.

Vaikka iltaisin vauva nukahtaa rinnalle eikä hänen siirtelyssään omaan sänkyyn ole öisin mitään ongelmaa, mielenkiintoista kyllä päivisin sellainen ei ole tähän mennessä juuri onnistunut. Päiväunien osalta tilanne olikin ihan viime päiviin asti se, että vauva nukkui pelkästään kantorepussa. Vaikka imetin vauvaa usein makuuasennossa sängyn päällä, samoin kuin iltaisinkin, hän nukahti siihen tosi harvoin päiväseltään. Tai jos sattuikin nukahtamaan, havahtui viiden minuutin sisään ylös noustuani.

Kantorepussa nukkuminen ei sinänsä haittaa minua, että reppu on helppo ottaa mukaan minne vain, sen kanssa kädet saa vapaaksi ja nukutteluksi riittää lyhyt käveleminen tai heiluttelu. Mutta toki joiltain osin olisi kätevämpää, että vauva nukkuisi päikkäritkin omassa sängyssään. En voi esimerkiksi jumpata tai käydä suihkussa miehen ollessa töissä, jos en saa vauvaa nukkumaan minnekään muualle kuin kiinni itseeni. Iholla torkkuva pikkuinen on myös varsin tehokas lämpöpatteri. Ihan normaaleissakin lämpötiloissa tulee helposti kuuma, joten viimeistään kesän lähestyessä vauveli on pakko totuttaa muihinkin nukkumapaikkoihin, jos en halua olla jatkuvasti yltä päältä hiessä.

Päiväunet omassa sängyssä ovat jääneet toteutumatta osittain varmasti siksikin, että niin vauvan pinnasänky kuin meidän oma sänkymmekin sijaitsevat huoneessa, jossa mies tekee päivisin töitä. Miehellä on pitkin päivää palavereja. En siis voi rampata hänen selkänsä takana tai nukutella möykkäävää vauvaa samassa huoneessa. Työpisteen tai sänkyjen siirtäminen muualle ei ole mahdollista, ja isompien lasten ollessa kotona vauva ei voisi nukkua rauhassa myöskään heidän huoneessaan. Toistaiseksi olemme olleet siis vähän jumissa kantoreppuilun kanssa.

Viikonloppuna päätin kokeilla ekaa kertaa sinnikkäämmin nukuttaa vauvaa omaan sänkyynsä. En vain ottanut reppua avuksi, vaikka nukahtaminen venyi ja normaali päikkäriaika oli ohitettu jo aikoja sitten. Ja lopulta vauva nukahtikin omaan pinnasänkyynsä itsenäisesti! Rinta ei siinä vaiheessa enää kelvannut, koska vauva ei ollut lainkaan nälkäinen lukuisten rinnallenukutusyritysten jälkeen. Laskin siis hänet vain pinnasänkyynsä, peittelin ja poistuin paikalta. Hetken hän siellä vähän äänteli, mutta pian olikin jo unessa peukalon ja peiton nurkan avustuksella. Sunnuntaina pikkuinen nukahti rinnalle ja sain hänet siirrettyä siitä omaan sänkyyn.

Yritän nyt jatkossa siis ainakin viikonloppuisin kotona ollessa saada kuopuksen pinnasänkyyn nukkumaan. Arkisin jatkanemme kantoreppulinjalla, ellen sitten onnistu nukuttamaan vauvaa vaikka vaunukoppaan silloin, kun isommat lapset ovat päiväkodissa.

Kirjoitin kolmisen vuotta postauksen siitä, miten uskonto näkyy lapsemme kasvatuksessa. Tuolloin esikoisemme ei ollut täyttänyt vielä vuottakaan, joten näkökulma ja käytännön toteutus oli tietysti aika erilaista mitä nykyisin. Siksi ajattelinkin, että olisi mielenkiintoista palata aiheeseen ja kirjoittaa päivitetty versio perheemme kristillisistä tavoista sekä lasten kasvatuksesta. Lapsemme ovat nyt 4,5- ja 2,5-vuotiaat, ja lisäksi perheeseemme kuuluu vauva. Ajan kuluessa meille on kertynyt aika paljonkin erilaisia kristinuskoon pohjaavia rutiineja, joiden tarkoituksena on tietysti tutustuttaa lapset Jumalaan sekä opettaa heille Raamatun mukaisia arvoja.

Joulukuussa meillä oli miehen kanssa kuukausihaasteena Raamatun jakeiden ulkoa opettelemista. Vaikka vuodenvaihteesta on jo aikaa, olemme jatkaneet edelleen jakeiden opettelua kätevän BibleMemory -sovelluksen avulla. Sovellus kyselee jakeita sen mukaisella tiheydellä, kuinka hyvin ne on aiemmin muistanut. Riittää siis, kun joka ilta käy lävitse sovelluksen kysymät jakeet, ja ottaa uuden opetteluun, jos sille päivää ei ole mitään aiempia jakeita kerrattavaksi. Omasta Raamatun opettelustamme inspiroituneena olemme ottaneet jakeiden harjoittelun osaksi myös lasten päiviä.

Pidämme joka aamu pienen hartaushetken, jossa luemme yhden kertomuksen Jeesuksen elämästä kertovasta lastenkirjasta, muutaman jakeen Sananlaskuja sekä käymme läpi lasten opeteltavat muistojakeet. Esikoinen osaa jo lähes kokonaan ulkoa neljä Raamatun paikkaa. Jopa kaksivuotias toistaa pisimpään harjoittelemamme Luukkaan evankeliumin kohdan 10:27 ulkoa jakeen numeroita myöden, mikä on jotenkin tosi hellyyttävää ja suloista. Ajattelen, että kun Raamattua  on ulkomuistissa opeteltuna, se on helposti aina saatavilla ja putkahtaa lapsille helpommin mieleen arjen keskelläkin.Iltaisin ennen nukkumaanmenoa luemme niin ikään pätkän Lasten Raamattua sekä tarinan kristillisestä Skidi-Hartaus -kirjasta. Skidi-Hartaudessa on pääasiassa tarinoita tavallisista lapsista, ja kertomukset opettavat arkipäiväisistä teemoista, kuten kärsivällisyydestä, vastuun kantamisesta ja rehellisyydestä. Kirjassa Raamatun opetukset siis soveltuvat jokapäiväiseen elämään. Joka tarinan lopuksi on muutama kysymys, jotka auttavat lasta pohtimaan kertomusta, sekä aiheeseen liittyvä Raamatun jae sekä rukous.

Tuo Skidi-Hartaus on mielestäni ihan loistava ja suosittelen sitä ehdottomasti! Se on peräisin omasta lapsuudestani, ja olemme lukeneet sen läpi jo niin monta kertaa, että löytäisin mielelläni lisää vastaavia kristillisiä lastenkirjoja. Saa siis vinkata kommenteissa, jos tulee suosituksia mieleen! Lukemisen lisäksi sanomme tietysti aina iltaisin (niin ikään jo omasta lapsuudestani tutun) iltarukouksen sekä kiitämme kuluneen päivän tapahtumista.

Lapset näkevät myös meidän vanhempiemme esimerkkiä rukoilusta ja Raamatun lukemisesta. Rukoilemme aina syömisen aloittaessamme ruokarukouksen. Vaikka meidän aikuisten pidempi rukoustuokio sijoittuu iltaan, lasten nukkumaan menon jälkeen, mies lukee aina aamuisin lasten nähden Sananlaskuja. Jos emme mene sunnuntaina kirkkoon, katselemme telkkarista streamina jumalanpalveluksen. Mielestäni on tärkeää, että lapset huomaavat uskon olevan tärkeä ja luonteva osa arkea myös meille aikuisille.

Seurakunnassa käymisen osaltakin olemme viime kuukausina aktivoituneet. Kirkkoon meneminen pienten lasten ja aina juuri kokousaikaan osuvien päiväunien kanssa ei ole ollut ihan simppeliä, mutta olemme nyt löytäneet perheellemme sopivan jumalanpalveluksen kotimme läheisestä seurakunnasta. Siellä on tarjolla lapsille pyhäkoulu noin joka toinen viikko. Koska seurakunta on pieni ja lasten määrä vähäisempi, myös kaksivuotias taaperomme on saanut jäädä pyhäkouluun isosiskon kaveriksi. Se on tosi iso helpotus, koska mielestäni juuri sellaisen 1-2-vuotiaan kanssa on kaikista vaikeinta osallistua jumalanpalveluksiin. Lähes kaikkialla alaikäraja pyhäkouluun on kolme vuotta, ja touhukkaan taaperon kanssa aikuinen ei yleensä pysty kovin hyvin keskittymään itse asiaan.

Kirkko sijaitsee lähellä kotiamme, joten vaikka jumalanpalvelus alkaa yhdeltätoista, sieltä ehtii näppärästi kotiin päiväunille ennen, kun taapero väsähtää liikaa. Vauva on vielä niin pieni, että hän nukkuu sujuvasti kokouksen aikanakin vaikka kantorepussa eikä häiritse jumalanpalvelukseen keskittymistä. Olemme nyt käyneet kirkossa aina, kun siellä vain on ollut pyhäkoulu ja olemme olleet terveinä. Seurakuntatoimintaan osallistuminen on tärkeää paitsi meidän aikuisten uskonelämälle, mielestäni ehdottomasti myös lapsille. Toivon, että kirkossa käymisestä tulee heille luontevaa ja he kokevat seurakunnan kotoisaksi, omaksi paikakseen, jossa oppia Jumalasta ja tutustua muihin.

Saman ikäisten kavereiden saamisen kannalta isomman kirkon vilkkaampi pyhäkoulu olisi varmasti parempi vaihtoehto, koska pienessä seurakunnassamme ei välttämättä ole aina ketään muita lapsia. Lisäksi kaikenikäiset lapset ovat samassa ryhmässä. Tähän elämäntilanteeseen tämä kyseinen jumalanpalvelus on kuitenkin meille toimivin valinta. Satunnaisesti olemme piipahtaneet myös aiemman kotiseurakuntamme isommassa pyhäkoulussa siten, että olen itse mennyt lasten kanssa mukaan pyhäkouluun. Oman aikuisen seurassa kaksivuotiaskin on tervetullut pyhikseen, mutta toki silloin en pääse itse kuulemaan saarnaa ja osallistumaan aikuisten ohjelmaan. Kun lapset kasvavat ja nimenomaan kristittyjen ystävien saamisen tärkeys korostuu seurakunnassa, täytyy pohtia uudelleen, mihin jumalanpalvelukseen ja kirkkoon sitoudumme.

Vaikka lasten kristillistä kasvatusta ajateltaessa, ja niin myös tässä postauksessa, on tullut keskityttyä paljon nimenomaan arkisiin rutiineihin, joissa kristinuskomme näkyy, ajattelen, että pohjimmiltaan kristillisessä kasvatuksessa tärkeintä on kuitenkin ihan muu kuin päivittäinen iltarukouksen lausuminen tai Lasten Raamatun lukeminen. Olennaisinta on, että lapset ymmärtävät evankeliumin ytimen ja kristilliset arvot. Pyhäkoulut, lukutuokiot ja jakeiden opettelut ovat yksi väylä, jolla siihen pyrimme, mutta eivät suinkaan ainoa. Ihan sillä arkisella kasvatustyöllä, jota tapahtuu ristiriitatilanteissa tai keskustelujen lomassa, on nimittäin lapsiin tosi iso vaikutus.

Yksi isoimmista hyödyistä, jonka esimerkiksi ahkera kristillisen materiaalin lukeminen lasten kanssa tuo, on se, miten luettua voi soveltaa käytännön tilanteissa. Vaikkapa silloin, jos omien jälkien korjaaminen herättää nurinaa tai siskolle tulee sanottua töykeästi, palauttelemme usein mieleen, miten Skidi-Hartaudesta tutussa kertomuksessa toimittiin tai Sananlaskuista luettiin. Toivon, että etäisten tarinoiden sijaan lapset oivaltaisivat, mitä Raamatun mukainen elämä käytännössä tarkoittaa. Toivon, että he kokisivat Jumalan kiittämisen ja rukoilun tulevan erilaisissa elämän käänteissä kuin luonnostaan. Toivon, että heissä syttyisi aito palo seurata Jeesusta ja he kokisivat uskon keskeiseksi rakennuspalikaksi elämälleen.