Paitsi että olen nyt äitiyslomalla viettänyt paljon aikaa isompien lasten kanssa, kuten viime postauksessa kirjoitin, olen tietysti ehtinyt myös vain olla ja rentoutua itsekseni. Ja olen todellakin nauttinut äitiyslomasta täysin siemauksin! Olen tehnyt paljon kotihommia, keskittynyt ruoanlaittoon ja normaalia perusteellisempaan siivoukseen. Perinteiset housewife-aktiviteetit ovat oikeasti tosi rentouttavia, kun niitä saa touhuta rauhassa omaan tahtiin. Toki olen tavannut ystävää ja ollut tietokoneellakin, mutta oikeastaan selvästi vähemmän kuin mitä etukäteen ounastelin. Fyysinen vointini on raskauden puolesta ollut niin hyvä, että tuotteliaasta toiminnasta on tullut lopulta parempi mieli kuin vaikkapa pelkästä ruutujen tuijottelusta.

On ollut yllättävän kiva laittaa rauhassa ruokaa. Olen etsinyt ja kokeillut useampia uusia reseptejä. Kerrankin sitä on ehtinyt kokata niiden kiireisessä työarjessa välttämättömien vartissa valmista -pöperöiden sijaan pitkällisempää valmistelua vaativia annoksia. Suunnitelmissani on, että tekisin postpartum-ajan varalle ruokia myös valmiiksi pakastimeen. Ainakin makaronilaatikko ja pitsa toimivat hyvin myös sulatettuina.

Sairaalan täyshoidosta poiketen kotona ateriat täytyy loihtia alusta asti itse, ja meillä minä olen ehdottomasti se, joka hoitaa pääasiallisesti ruoanlaitot ja siivoukset. Miehellä lienee alkuun ihan riittävästi hommaa isosisarusten viihdyttämisessä, ja itse en totisesti halua rehkiä heti ekoina päivinä synnytyksen jälkeen imurinvarressa tai hellan äärellä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole vielä saanut aikaiseksi pitää pakastinkokkauspäivää. Meillä on vähän se ongelma, että jääkaapin alapuolella oleva pieni pakastin täyttyy ihan jo leivistä, pakastekasviksista, lihoista ja muista säilöttävistäkin. Kovin isoa varastoa ruokaa sinne ei siis mahdu jemmaamaan, enkä halua, että ruokaboksit tukkivat pakastinta viikkotolkulla.

Ruokien sijaan olen sitten täyttänyt pakastinta sienillä ja pullilla. Leivoin nimittäin tällä viikolla ensimmäistä kertaa aikuisiällä korvapuusteja. Tuore pulla maitolasin kera on kyllä makukombo, johon en ihan heti kyllästy! En tosiaan ole tehnyt pullaa kertaakaan sen jälkeen, kun lapsena leivoimme niitä aika usein siskoni kanssa mummilassa. Hyvin leipominen onnistui netin ohjeita seuraamalla, vaikka aikaa kului runsaasti kauemmin kuin mitä olisin luullut. Onneksi äitiyslomalla ei ole kiire. Nyt, kun kardemummaa on valmiiksi ostettuna, tulee korvapuusteja varmasti tehtyä toistekin. Muut korvapuustiainekset kun ovat pitkälti sellaisia, joita meillä useimmiten on valmiina kaapissa.

Pullien lisäksi pakastin on täyttynyt suppilovahveroista, joita olen pariin otteeseen käynyt keräämässä lähimetsästä. Sienestyksestä ja muusta keräilystä ja ruoan valmistelusta tulee vain niin hyvälle tuulelle! Tuntuu melkein uskomattomalta, että ilmaista ruokaa on apajakaupalla ihan kotimme vieressä odottamassa. Sain kummallakin sienestysreissullani saaliiksi melkein täyden ämpärillisen suppilovahveroita, vaikken pyörinyt kuin ihan pienellä metsäpläntillä. Seuraava sienirypäs vain tuntui ilmestyvän näkökenttään aina, kun edellisen sai kerättyä tyhjäksi.

Olen pitänyt kiinni päätöksestäni käydä kävelyillä kaikkina niinä päivinä, kun lapset ovat päiväkodissa. On ollut ihana kuunnella podcasteja ja nauttia raittiista ilmasta. Yhtenä keskiviikkona, kun miehelläkin oli vapaata, teimme kahdestaan 6,5 kilometrin mittaisen lenkin. Yllätyin itsekin, miten hyvin jaksoin kävellä. Tahti oli totta kai rauhallinen, mutta raskaus ei juurikaan rajoittanut etenemistäni. Raskaammasta urheilusta hengästyn hetkessä, enkä ole sellaista enää useampaan viikkoon yrittänytkään. Oletin siis, etten jaksaisi kävelläkään pitkään, mutta selvästi tuollainen rauhallinen liikunta onnistuu mainiosti edelleen.

Virkkaamista en ole kaiken muun touhun keskellä ehtinyt edistää sen enempää, kuin että tein vauvalle aloittamani pipon valmiiksi. Siitä tuli oikein söpö. Jotenkin tuntuu kivalta ajatukselta, että uudelle tulokkaallekin on joku ihan häntä varten tehty käsityö odottamassa. Aika on kyllä mennyt todella nopeasti! Ensi viikolla isosiskot ovat syyslomalla päiväkodista, ja sitten onkin jäljellä enää yksi kokonainen viikko ennen vauvan laskettua aikaa. Eli ei tässä enää kovin montaa rauhallista, itsekseen kotona vietettyä päivää liene jäljellä. Hienoissa suunnitelmissa sitä ehtisi ja puuhaisi vielä vaikka ja mitä, mutta oikeasti koen, että olen viettänyt äitiysloman juuri hyvin. Tasapainoisesti niin lasten kanssa oleillen, itsekseni rentoutuen kuin hyödyllisiä projekteja edistäenkin.

Nyt äitiyslomalla olen ehtinyt keskittyä paremmin tulevien isosiskojen kanssa puuhasteluun hektisen työt-kotityöt-iltatoimet-nukkumaan -arkirumban sijasta. On ollut ihana touhuta vapaapäivinä lasten kanssa pitkästä aikaa niitä ”kotiäitijuttuja”, jotka töissä käydessä jäivät vähemmälle. Olemme ulkoilleet, käyneet kirjastossa ja ihan vain leikkineet kotona. Tämän hetken hittipuuhaa varsinkin esikoiselle on värityskuvien värittäminen.

Olen yrittänyt järjestää tälle viimeiselle kuukaudelle ennen vauvan syntymää myös vähän spesiaalimpia juttuja. Kävin esimerkiksi viime viikolla esikoisen, miehen siskon ja hänen lapsensa kanssa Edenin kylpylässä miehen veljeltä saamillamme ilmaislipuilla. Neljävuotiaamme ei ollut ikinä ennen käynyt edes uimahallissa, joten oli tosi kiva päästä viemään hänet polskimaan. Vauvan syntymän jälkeen kun vastaava kahdenkeskinen aktiviteetti ei ole hetkeen mahdollinen. Esikoinen viihtyi kylpylässä todella hyvin. He laskivat serkun kanssa liukumäistä ja lapsemme innostui kovasti myös ihan ”uimisestakin”, eli uimarenkaan kanssa isossa altaassa potkuttelusta. Aallot, virtaus ja poreallas olivat myöskin mieluisia. Välissä syötiin tietysti ranskalaisia, jotka ovat esikoisemme ykköstoive minne tahansa menemmekin ulos syömään.

Pikkusisarukset olivat reissumme ajan mummilassa hoidossa ja saivat viettää siellä mukavan päivän yhdessä ulkoillen. Yhteinen touhu vain toisen lapsen kanssa herätteli taas muistamaan, että tällaista jakaantumista voisi harrastaa useamminkin. Meillä on tapana touhuta todella paljon koko perheenä yhdessä. Toki olen itsekseni lasten kanssa silloin, jos mies tekee töitä tai on kerran viikossa järjestettävässä harrastuksessaan, ja esimerkiksi vanhemmillani ja kavereiden luona käyn yleensä kolmisin lasten kanssa ilman puolisoa. Mutta jos esimerkiksi menemme iltapäivällä ulkoilemaan, koko perhe lähtee poikkeuksetta mukaan.

Lapset ovat sen verran samaa ikäluokkaa, että useimmiten samat puuhat kiinnostavat kumpaakin. Siskoksista on paljon seuraa toisilleen ja mielestäni on tärkeää, että perheenä vietämme paljon aikaa nimenomaan koko joukolla. Ovathan lapset esimerkiksi päiväkodissa eri ryhmissä oman ikäistensä kanssa. Samaan aikaan uskon, että tällainen erityinen kahdenkeskinen aika hieman useammin tekisi hyvää varsinkin esikoiselle. Esimerkiksi nyt tuolla uimassa olisi ollut kahden aikuisen ja neljän pienen lapsen kanssa vähän liikaa tohinaa. Isossa altaassa ”uimisesta” ei olisi tullut mitään, jos olisin joutunut kantamaan samalla vielä kuopustakin sylissäni.

Vaikka kuopus osallistuu jo mielellään moneen, on neljä- ja kaksivuotiaan taitotasoissa silti suuria eroja. Monissa aktiviteeteissa se ei onneksi haittaa yhtään. Olemme käyneet nyt syksyn mittaa muutamia kertoja lapsiperheille tarkoitetuilla vapailla liikuntasalivuoroilla, joissa voi puuhailla vapaasti erilaisilla temppu- ja jumppavälineillä. Aika usein homma menee niin, että esikoinen viipottaa eri aktiviteeteissa tai serkun kanssa, kun pienempi keskittyy esimerkiksi kanniskelemaan palloja, pomppimaan patjalla, roikkumaan tangossa tai tekemään muita hieman simppelimpiä temppuliikkeitä. Kotona, kun esikoinen kaivaa puuhakirjansa esiin, myös kaksivuotias haluaa pöydän ääreen ”tehtäviä tekemään”. Hän sitten raapustelee omia piirustuksiaan paperiin tai järjestää kyniä riviin sillä aikaa, kun neljävuotias harjoittelee vaikkapa kirjaimia.

Nyt, kun isommat lapset ovat ”jo” neljä- ja kaksivuotiaita, arki ja heidän kanssaan toimiminen on jo tovin aikaa tuntunut monella tapaa suhteellisen yksinkertaiselta. Esikoisella on ehkä ollut nyt viime aikoina taas haastavampi vaihe ja enemmän kaikenlaisia kiukkuja ja harmeja. Iän puolesta hän alkaa kuitenkin olla jo varsin omatoiminen. Esimerkiksi ulos lähtiessä riittää, että hänelle avustaa vetoketjut alkuun tai toisen hanskan käteen, enää ei tarvitse pukea alusta loppuun kahta avutonta pakettia. Lapset kykenevät leikkimään yhdessä ja osallistumaan monipuolisesti erilaisiin tekemisiin. Kuopuskin pystyy leikkimään isosiskon pikkulegoilla eikä tunge hamahelmiä suuhunsa, joten jatkuvan vahtimisen tarve on vähentynyt selvästi. Toki riitoja tulee ja kaksivuotias tarvitsee enemmän apua ja valvontaa kuin isompi. Mutta jos vertaa vaikka vuoden takaiseen, kun kuopus vasta harjoitteli kävelyä, elo on helpottunut lasten kasvun myötä.

Siksi tuntuu jännältä ajatella, että ihan kohta soppaan tulee taas yksi tekijä lisää. Vaikka kuopus on tosiaan vasta kaksivuotias, tuntuu hänen vauva-aikansa jo todella kaukaiselta. Pian sitä saa kuitenkin taas totutella siihen, että joku on koko ajan sylissä ja ennen ovesta ulos lähtemistä pitää huolehtia, että vauva on imetetty. Oman kokemukseni perusteella ehkä hankalin kohta usean lapsen kanssa on siinä vaiheessa, kun vauva on jo niin iso, että hän on paljon hereillä eikä viihdy ihan missä vain, muttei vielä osaa kävellä tai osallistua isompien tekemisiin. Esimerkiksi ulkoiluissa pikkuvauva kulkee helposti mukana kantorepussa, mutta konttailija ei niinkään. Yhdeksänkuista ei enää kiinnosta vain tönöttää rattaissa, mutta pienillä tumppukäsillä on hankala tarttua lapioon ja kylmässä maassa istuessa alkaa herkästi paleltaa.

Arjessa vauvan ja kahden isosisaruksen kanssa onkin varmasti alkuun totuteltavaa. Kolmen lapsen kanssa jäämme miehen kanssa numeraalisesti auttamatta alakynteen. Odotan silti pienimpämme syntymää tosi innolla. Edellisellä kierroksella pelkkä taapero hengasi lähes aina vieressä, kun esimerkiksi imetin kuopusta. Nyt isommat ehkä pystyvät jo leikkimään keskenään sillä välin, kun itse olen kiireinen vauvan kanssa. Lisäksi uskon, että olen äitinä nyt tänä kolmantena vauvavuotena entistä pidemmällä itseni kanssa. Vauva-arki ei ole enää uutta, kuten ei myöskään useammalle kuin yhdelle lapselle huomion jakaminenkaan.