Raskauden puoliväli meni pari päivää sitten ihan huomaamatta ohi. Aika hurjaa! En koe olevani vielä kovin pitkällä raskaana. Päinvastoin ehkä vasta nyt, kun maha oikeasti näkyy, on alkanut olla sellainen olo, että juu, raskaanahan tässä taas ollaan. Alkuraskaudessa minulla oli kylläkin selvästi enemmän oireita kuin nyt, mutta kun raskaus ei ollut vielä kaikille nähtävillä, se ei tuntunut ollenkaan niin konkreettiselta. Loka-marraskuun vaihteen ja vauvan syntymän ajattelu tuntuu edelleen tosi kaukaiselta, mutta samalla siltä, että ihan kohtahan se jo kolkuttelee ovella. Lyhyt kesä vain välissä ja sitten onkin jo loppuraskaus ja äitiysloma. En ole vielä ehtinyt edes ottaa yhtään kuvia mahasta tai miettiä, miten kerron asiasta somessa. Pitää rekrytoida pikapuoliin mies kuvaajaksi!

Töissä kerroin raskaudesta muutama viikko sitten ja kaikki ottivat sen tosi kivasti vastaan. Suurin osa oli kyllä jo aiemmin pistänyt merkille pyöristyneen vatsanseutuni. Lisäksi selvisi, että toinenkin kollega on raskaana ja hänen laskettu aikansa on vain kuukausi omani jälkeen! Työpaikan kannalta vähän hirvittää, että ennestäänkin pienestä tiimistä jää syksyllä pois kaksi työntekijää. Mutta eipä se toisaalta sitten enää ole minun murheeni. Kesälomien ja varsinaiseksi työntekijäksi siirtymisen myötä omakin kiireeni töissä on selvästi lisääntynyt, mutta olen onneksi vielä saanut melko hyvin pidettyä kiinni lyhennetystä työajastani. Keskeneräisiksi to do -listalle roikkumaan jäävät askareet helposti stressaavat, mutta toistaiseksi en ole silti kokenut työtä mitenkään liian kuormittavaksi. Vointini on ollut nyt toisella kolmanneksella tosi hyvä, eikä raskautta huomaa töissä oikeastaan mitenkään.

Raskaus on pysynyt edelleen aika sivuroolissa arjessa. Nyt kesällä sen suhteen on kuitenkin tapahtumassa pientä aktivoitumista. Tällä viikolla on rakenneultra, ja heinäkuun alussa on neuvolakäynti raskaustodistusta varten sekä ensitapaaminen yksityisen kätilön kanssa, joka tulee synnytykseeni. Oikeasti kunnolla ehdin varmaan miettiä vauva-askareita vasta syksyllä äitiyslomalle jäätyäni, mutta on kiva, että esimerkiksi sukupuolen selviämisen myötä voi alkaa pohtia nimiä ja pitää kirpparilla silmät auki vauvanvaatteita ajatellen. Minulla ei taaskaan ole mitään ennakkoaavistusta pienokaisen sukupuolesta. Kumpikin vaihtoehto on meille yhtä tervetullut. Lähipiiri on veikkaillut enimmäkseen poikaa, koska minulla ei ollut tällä kertaa yhtä paljon pahoinvointia kuin tyttöjä odottaessani, ja varmaan ihan siksikin, kun meillä ei poikaa vielä ole. Mutta kohtahan se selviää sitten ihan oikeasti.

Vauvan liikkeet tuntuvat jo melko usein ja vatsa on kasvanut silmissä. Pari päivää sitten sellainen henkilö, jolle en ollut raskaudesta puhunut, kysyi töissä ensimmäistä kertaa, koska minulla on laskettu aika. Olen myös joutunut hyvästelemään mahallaan nukkumisen – katsellaan sitä taas sitten, kun en enää imetä jatkuvasti. Suunnilleen raskausviikolla 18 kaivoin äitiysvaatteet esiin ja järjestin vaatekaapista pois pieneksi jääneet kuteet. Normivaatteistakin osa kyllä edelleen mahtuu ja pariin kertaan venytettyjen äitiyshousujen vyötärökaistaleet hieman lököttävät, mutta varsinkin tavallisista housuista melkeinpä kaikki ovat jo liian kireitä. Kesäsäiden alettua olen pukeutunut lähinnä mekkoihin.

Sain joululahjaksi puolen vuoden jäsenyyden BookBeatiin, ja olen sen myötä päässyt taas pitkästä aikaa äänikirjojen pariin. Huomaan, että selaan toistuvasti valikoimasta nimenomaan kristillisyyteen, äitiyteen tai molempiin nivoutuvaa luettavaa. Koska kuuntelen kirjoja yleensä hyvin pätkittäin, tietokirjatyyppinen materiaali on tuntunut kaunokirjallisuutta helpommalta seurata. Tähän listasin viisi mielenkiintoista opusta, joita olen kuluneina kuukausina kuunnellut.

M is for Mama: A Rebellion Against Mediocre Motherhood / Abbie Halberstadt. Abbie Halberstadt on kristitty kymmenen lapsen äiti, jonka somekanavaa olen seurannut jo tovin Instagramissa. Hän kotikouluttaa lapsiaan, ja vaikka näillä tiedoilla ensi kuulemalta mieleen voisi ehkä tulla joku omituinen hippiäinen, hän on todella fiksu, nykyaikainen ja jalat maassa oleva tyyppi. Kirja on niin ikään todella kiinnostava, hyvä ja ajatuksia herättävä. Sen pääajatuksena on, että kristittyinä meidät on kutsuttu keskinkertaisuuden sijaan panostamaan äitiyteen ja pyrkimään siinä parhaimpaamme. Valtakulttuurissa äitiys esitetään usein raskaana taakkana, josta selviytymiseen tarvitaan jatkuvaa riman alta menemistä ja vertaistuellista ”olet ansainnut viinilasillisesi” -ajattelutapaa. Toinen vaihtoehto on kaikkien suositusten ja vaatimusten noudattaminen, jatkuva pinnistely ja sitä myötä ylikuormituksen alle musertuminen. Raamatun valossa tarkasteltuna kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole hedelmällinen lähestymistapa äitiyteen.

Meidät on kutsuttu kasvamaan ja hoitamaan roolimme äiteinä mahdollisimman hyvin. Oma hyvinvointi ei kumpua jatkuvasta alisuorittamisesta, vaan siitä, että saa levätä Jumalan armossa ja samalla iloita siitä, että tavoittelee kasvua Hänen avullaan ja Hänen kunniakseen. Kirja antaa konkreettisia ja käytännöllisiä vinkkejä kristilliseen äitiyteen, ja siinä on omat luvut esimerkiksi lasten median käytöstä ja seksuaalikasvatuksesta. Kirjaan on tullut myös jatko-osa nimeltä Hard is not the Same Thing as Bad. Itse en ole vielä saanut sitä käsiini, koska sitä ei ole ainakaan toistaiseksi saatavilla äänikirjana. Olen kuitenkin kuunnellut Abbien M is for Mama -nimeä kantavaa podcastia YouTubesta. Jos siis ei heti ehdi tai viitsi tarttua kirjoihin, podcastin kautta pääsee vilkaisemaan matalalla kynnyksellä, minkä tyyppistä lähestymistapaa myös kirja tarjoaa.

The 4 Hour School Day: How You and Your Kids Can Thrive in the Homeschool Life / Durenda Wilson. Kotikoulu tai edes kotihoito ei ole meidän perheessämme tällä hetkellä totta tai oikeastaan edes haave – lapset käyvät päivähoidossa ja olen ajatellut jatkaa heidän hoitosopimuksiaan osa-aikaisesti vielä sittenkin, kun jään itse vauvan kanssa äitiyslomalle. Ilmiönä kotikoulutus on kuitenkin mielestäni kiinnostava. Vaikka näillä näkymin lapsemme ovat kyllä menossa sitten aikanaan ihan tavalliseen tapaan ekaluokalle, kotikoulutuksesta kertovissa kirjoissa on usein pointteja, jotka ovat hyödyllisiä ihan kaikille vanhemmille. Varsinkin sitä ajatellen, että pystyn taas kohta äitiysloman ansiosta viettämään enemmän aikaa isompien lastenkin kanssa, haluan pohtia tapoja tukea lasten oppimista kotiympäristössä. Vajaa neljä- ja kaksivuotiaat eivät todellakaan varsinaista kotikoulua tarvitse, mutta uskon monipuolisten kotipäivien olevan meidän kaikkien eduksi.

Vaikken itse haluaisi kotikouluun ryhtyä (ja suomalainen koulujärjestelmä on myös aika erilainen kuin jenkkilän), näen sen hyvänä ja mielenkiintoisena vaihtoehtona. Juuri tämä kirja tarjoaa kivaa perspektiiviä siihen, miksi seitsemäntuntiset koulupäivät harvoin oikeasti tukevat koululaisten oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Koti tarjoaa rauhallisen ympäristön, jossa saa seurata yksilöllistä rytmiä ja suunnata oppimista omien mielenkiinnonkohteiden mukaisesti. Aikaa ei mene samalla tavalla yleiseen hälinään, kurinpitoon tai toisten tai opettajan odotteluun. Kuka tietää, ehkä jos asuisimme Yhdysvalloissa tai jossain muualla, missä virallisen järjestelmän koulujen taso on hyvin vaihteleva, kotikoulutus paljon vahvemmalla pohjalla ja erilaista siihen liittyvää yhteisöllistä toimintaa tarjolla enemmän, saattaisin jopa harkita kotikoulua omillekin lapsilleni?

Becoming Free Indeed: My Story of Disentangling Faith from Fear / Jinger Duggar Vuolo. Jinger Duggar Vuolo on yksi telkkarisarja 19 Kids and Counting -sarjan lapsista. En itse ole ikinä nähnyt jaksoakaan kyseistä sarjaa tai edes kuullut siitä aiemmin, mutta kiinnostuin Jingerin kirjasta heti siitä kuultuani. Hän on tosiaan kasvanut voimakkaan konservatiivisessa, Bill Gothardin IBLP-liikettä seuranneessa perheessä. Usein tällaisissa ”fundamentalistikristillisyydestä vapaaksi” -kirjoissa ihminen päätyy valitettavasti hylkäämään uskonsa kokonaan tai menemään toiseen ääripäähän, hyvin liberaaliin Raamatun tulkintaan. Jingerin tarinassa minua kiinnostikin ennen kaikkea se, että hän on säilyttänyt vahvan kristillisen vakaumuksen liikkeestä lähtemisen jälkeenkin.

Kirjassa avataan hyvin, mikä IBLP:n opeissa on pielessä. Olennaista on, että kaikkea liikkeen opetusta tai konservatiivista Raamatun tulkintaa ylipäätään ei kuitenkaan heitetä samalla roskakoriin. Hyvin tiukkojen sääntöjen, joilla ei ole Raamatullista pohjaa, ja kristinuskon sanoman hylkäämisen väliin mahtuu myös se ”todellinen” konservatiivikristillisyys, jossa kunnioitetaan ja noudatetaan Raamatun opetusta sellaisena, kuin se on meille annettu. Vaikka kirja ei liittynyt sen kummemmin äitiyteen tai naiseuteen, siinä kuvattiin nimenomaan tytön ja naisen kokemusta IBLP:n säännöistä. Näin ollen se sopii mielestäni hyvin juuri kristityn naisen kuunneltavaksi.

Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja / Michaeleen Doucleff. Tämä on listan ainoa kirja, jossa ei ole mitään kristillistä pohjapintaa. Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja on ”ihan vain” kasvatusopas, joka valottaa eri puolilla maailmaa asuvien alkuperäiskansojen kasvatusfilosofioita. Tämä alkukantaisiin perinteisiin palaava katsaus tuo kuitenkin mielestäni loistavia näkökulmia myös kristilliseen kasvatukseen. Länsimaissa lasten kasvatus on ajautunut hyvin kauas niistä periaatteista, joita ympäri maailmaa on noudatettu tuhansia vuosia, ja monet länsimaiset ajattelutavat eivät myöskään ole järin raamatullisia.

Ainakin minua perinteisiin palaavat kasvatusmetodit kiehtovat kovasti. Uskon, että tuhansien vuosien takaisista menetelmistä voi ammentaa paljon viisautta nykyhetkeenkin. Kirjassa on paljon konkreettisia neuvoja, jotka ovat todella järkeenkäyviä ja joissa olenkin sittemmin pyrkinyt parantamaan tapojani. Oikeastaan ainoa kirjan neuvo, josta en itse pitänyt ja joka ei kuulostanut mielestäni hyvältä, oli opettavaisen tarinankerronnan perinteeseen yhdistetty ajatus siitä, että lapselta kiellettyyn toimintaan liitettäisiin joku keksitty ”kauhutarina”. Haluan itse olla lapsille mahdollisimman rehellinen, joten tämäntyyppiset satuilut eivät minulle nappaa. Tämä oli kuitenkin lähestulkoon ainoa osio, jonka kohdalla en voinut nyökytellä, joten ehkä sekin jo kertoo, että ikivanhat kasvatusfilosofiat upposivat! Se, mikä kirjassa ei ollut omaan arkeen siirrettävää, oli vähintäänkin mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää.

Shine Bright: 60 Days of Becoming a Girl Defined by God / Kristen Clark & Bethany Beal. Olen kuunnellut paljon Kristenin ja Bethanyn Girl Defined -podcastia sen jälkeen, kun sen sattumalta bongasin. Vaikka Girl Definedin aiheet ja konsepti on selvästi tähdätty vähän nuoremmille tytöille ja naisille, on kevyttä mutta silti vahvan kristillistä materiaalia ollut kiva kuunnella näin 26-vuotiaana äitinäkin. Muutaman heidän kirjoistaan olen ostanut paperiversioina, mutta tämän Shine Bright -nimisen, kuudenkymmenen päivän hartauskirjan päädyin kuuntelemaan äänikirjana. En itse noudattanut ”yksi luku päivässä” -tyyliä, jollaiseksi kirja on tarkoitettu, mutta lyhyet tekstit erilaisista naiseuteen, ihmissuhteisiin ja identiteettiin liittyvistä teemoista toimivat kyllä putkeen kuunneltuinakin. Kaksikon äänikirjat tosin valitettavasti poistuivat BookBeatin valikoimasta kesäkuun vaihteessa, joten jatkossa niitä täytyy metsästää käsiinsä paperiversioina.

Suosittelisin Girl Defined -sarjan kirjoja varsinkin 15-20-vuotiaille kristityille tytöille. Itseeni eniten on iskenyt uusin kirjoista, Not Part of the Plan. Myös Girl Defined -nimeä kantavaa podcastia on tosiaan ilmestynyt jo reilusti yli sata jaksoa, joten jos kaipaa vähän lyhyempää, ihan ilmaiseksi tarjolla olevaa kuunneltavaa, on podcastkin hyvä vaihtoehto.