Rusettipipot, vauvan shortsiasu ja muut viime aikojen virkkausprojektit
Kuten jo aiemmin kerroin, vapaa-aikani kului huhtikuussa tiiviisti virkkuukoukku kädessä. Tänään katsotaan, mitä kaikkea ehdin saada aikaiseksi!
Ensimmäisenä projektinani valmistui kesäinen shortsiasu vauvalle. Aloitin sen virkkaamisen jo kauan sitten, mutta muiden kiireiden syrjäytettyä virkkuuinnostusta viimeistely oli jäänyt puolitiehen. Tein nyt asuun taskun, virkkasin lahkeet valmiiksi sekä päättelin langanpätkät. Shortsipuvusta tuli mielestäni tosi söpö! Mittasuhteiltaan se ei ehkä mennyt aivan nappiin, koska virkkasin minulle ominaiseen tapaan ilman mitään valmista ohjetta tai kaavaa. Asusta tuli siis melko kapea ja pitkä. Se on luultavasti vielä liian suuri vauvalle nyt kesällä, mutta onneksi sukkahousujen, alusbodyn ja vaikka neuletakin kanssa sitä voi kyllä käyttää muinakin vuodenaikoina. Oranssi väri ei ole tyypillisin valinta vaalealle tyttärelleni, mutta innostuin sen käytöstä alkuvuodesta äitiyspakkauksen samansävyisten housujen myötä. Kun housut jäivät pieniksi, kaipasin vielä vähän mangopiltin pirtsakkaa fiilistä neidin vaatekaappiin.
Huhtikuun suurin työsavotta olivat erilaiset virkatut pipot. Ostin vauvalle kevääksi käytettynä trikoopipon, mutta huomasin nopeasti siinä ongelman: perusmallinen pipo oli aina joko silmillä tai korvat paljaana. Siispä virkkasin neidille itse vaaleanpunaisen tupsupipon, jossa on korvien suojaksi läpät ja päässä pysymistä helpottamaan leuan alle solmittavat nauhat. Koska toimin jälleen näppituntuman varassa, jouduin siirtämään korvaläppien paikkaa moneen kertaan ja pipon taakse jääneestä saumasta ei tullut kovin huomaamaton. Mutta on tämä mielestäni tosi suloinen, erityisesti karkkimaisen herkullisen värin ja päälaella keikkuvan tupsun ansiosta!
Kaksi muuta tekemääni pipoa ovatkin lähes identtisiä: vaaleansininen on omalle vauvalleni ja shortsipuvun kanssa samanvärisestä oranssihtavasta langasta virkattu ystäväni lapselle. Mietin kivaa lahjaa vuoden täyttävälle kummitytölleni, ja mieleeni tuli virkata hänelle turbaanityylinen rusettipipo. Koska halusin varmasti siistin lopputuloksen, hyödynsin virkkauksessa valmista ohjetta. Ohje oli tosin suunniteltu vastasyntyneelle ja minulla oli tarve liki taaperoikäisten koolle, joten lisäsin silmukkamääriä ja kerroksia sekä sovittelin pipoja tiheään oman vauvani päähän. Näistä tuli heti yksi suosikkitöistäni: nättejä, tyttömäisiä, käyttökelpoisia ja melko nopeita tehdä. Kuvasta pipojen turbaanimainen malli ei erotu kovin hyvin, mutta sen ansiosta vauvan korvat on helpompi pitää suojassa ilman, että hattu roikkuu silmillä.
Pienempinä välipaloina hurautin pari simppeliä onnittelukorttia. Ykköskortti on tietenkin kummityttöni syntymäpäiväkortti, kukkakortti puolestaan äitienpäiväksi. Aloitin myös kuun alussa jälleen norsujen virkkaamisen. Mieheni sisko odottaa vauvaa, joten aikomuksenani on tehdä tulokkaalle lahjaksi vaunulelu, jollaisia olen tehnyt aikaisemminkin jo pari kappaletta. Tällä hetkellä valmiina on kaksi norsua, eli kolmas elefantti sekä tietysti koristeen kokoaminen ja kiinnittäminen vielä uupuvat. Onneksi pikkuisen laskettu aika on vasta elokuussa, joten viimeistelyyn on vielä hyvin aikaa, haha! Huhtikuussa virkkasin tosi paljon äänikirjojen säestämänä, mutta nyt sovelluksen ilmaisjakson päätyttyä olen pitänyt vähän taukoa kirjojen kuuntelusta. Voi siis olla, että toukokuussa otan vastaavasti taukoa käsityöhommista ja palaan taas lankakerien äärelle, kun inspiraatio iskee uudelleen. Virkkausharrastuksessa parasta on se, miten se ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn aikaan, paikkaan tai tilanteeseen. Virkata voi aina sen mukaan, miten itsellä innostusta riittää.
Todellakin, niin hyvin puettu sanoiksi tää äitiyden ihmeellisyys ja moninaisuus. Mulla nyt juuri 2-vuotta täyttänyt tyttö, toinen tulossa syksyllä ja täytyy sanoa, että tää arki yllättää edelleen. Se tosiaan muuttuu koko ajan ja koen, että se myös tietyllä tavalla vain paranee mitä isommaksi lapsi kasvaa ja mitä pidempään äitiyttä on takana. Niin moni asia on esimerkiksi viimeisen vuoden aikana vielä helpottunut lisää, etten olisi ikinä uskonut vaikka meilläkin tyttö on ollut aina ns. helppo ja hyväuninen.
Tuntuu myös, että äitiys ja vanhemmuus tuo monessa mielessä sellaista syvyyttä lisää elämään, mitä ei oikein missään muussa asiassa voi kokea. Niin ne negatiiviset kuin positiiviset asiat, tuntuu että elämä on kaikkine tunteineen niin paljon moninaisempaa ja syvempää, että sitä on kyllä todella vaikea kuvitella etukäteen ja uskonkin, että kukaan ei osaa siihen etukäteen valmistautua täysin ja että jokainen tuore vanhempi yllättyy jostain vanhemmuuteen liittyvästä asiasta.
Nyt 2-vuotiaan äitinä ja pian uuden vauva-ajan edessä koen, että olen henkisesti kasvanut vanhemmuuteen jo sen verran, että toisen lapsen vauva-aika tuo enemmän sitä rentoutta ja että osaa suhteuttaa tilanteita paremmin; ymmärtää ehkä paremmin miten hetkellistä kaikki vaikeudet ja haasteet ovat ja kuinka nopeasti ne lapset oikeasti kasvaa (tääkin tuntui esikoisen vauva-aikana jotenkin kaukaselta ajatukselta, kun ei tiennyt miten paljon arki koko ajan helpottuu vauvavuoden jälkeen).
Tsemppiä paljon vielä ja kiitos puhuttelevasta ja samaistuttavasta tekstistäsi 🙂
Kiitos ihanasta kommentista! <3 Kiva kuulla, että muillakin on samansuuntaisia ajatuksia. Ja hyvä pointti tuo toisen lapsen erilaisuus. Olen itsekin pohtinut paljon sitä, miten erilainen äiti varmaan olisin seuraavan lapsen kohdalla. Vaikka vauva-aikaan ei ehkä ehtisi uppoutua samalla tavalla kuin ainoan lapsen vanhempana, kaikki olisi jo paljon tutumpaa eikä muutos arkeen yhtä suuri. Ja olet kyllä ihan oikeassa tuon ajan kulumisen suhteen! Vaikka tavallaan tuntuu, että vauva on ollut olemassa jo ikuisuuden, samalla on ihan hullu ajatus, että hän on kohta jo taaperoiässä. Mutta hyvä kuulla, että tiedossa saattaa olla vain jotain entistäkin parempaa! 😀
Ihania nuo norsut! 🙂
Kiitos! Ne on kyllä suloisia, ja myös suhteellisen simppeleitä tehdä 🙂