Maksimaalisen ahdistuksen saa aikaan miettimällä vauvalle ostettavia tuotteita, tavaroita, krääsää, millä sitten haluaakaan tätä paljoutta kutsua. Ahdistusta lisää entisestään mitä enemmän on ystäviä joilla on lapsia.  JOKAISELLA on mielipide asiaan mikä on turhaa ja mikä ei, samoin myös heillä joilla ei ole lapsia. Raskausaika täyttyy kysymyksistä onko hankittuna jo lentävä auto, koira sekä poni jos lapsi sattuisi tarvitsemaan. Vastauskysymyksiin minulla oli että ei ole. Lähdin miettimään tätä varustelua melko myöhään ja haalimme tavaraa pikkuhiljaa ( tai no mies oli jättänyt kyllä koko vastuun minulle) Suoraan sanottuna opiskelin vauvavarustelusta enemmän kuin lukiossa tärkeitä aineita tai ammattikorkeakoulussa jossa olisi voinut oikeasti oppia jotain. Paineita loi tietenkin sosiaalinen media ,ökyrikkaat jotka hankkivat timanteilla varustettuja lastenvaunuja. Tuli helvetin katkera olo että lapseni on jo ennen syntymäänsä pilalla koska en voi tarjota hänelle kaikkea sitä. Olo meni kuitenkin ohi sillä kuvaan astuivat muut murehtimiset… 

Lapsen synnyttyä ensimmäiset kuukaudet menivät jotenkin sumussa ,lähinnä kylässä käyden ja vieraita kestittäen. Sitten kun siitä sumusta heräsi aloin kiinnittää huomiota että jumalauta äiti ihmisiä on kaikkialla ja aloin verrata omaa äitiyttäni muiden ulkoiseen äitiyteen. Muijilla oli niiiiiiiin hienoja vaunuja ja kuteita lapsille sekä itselleen. Sitä oltiin suoraan synnäriltä huippumallin näköisiä ( tosin mistä minä tiedän vaikka lapsi olisi ollut vaikka jo 1v mutta omaan jätti muijaani verrattuna normaali kokoiset lapset näyttävät pieniltä/nuorilta ) ja tästä se ahdistus taas alkoi . Kerran eksyttiin ystäväni kanssa äiti kerhoon. Siellä huomasi heti pelkän ulkonäön perusteella että kenen lapsi on kenenkin. Ei sillä että olisi ollut yhdennäköisyyttä mutta pelkästään vaatteiden perusteella. Varusteleeko äidit lapsiaan itseään varten? Tähän kysymykseen olen yrittänyt etsiä vastausta, en kovin ahkerasti mutta ainakun olen murehtimiseltani kerennyt.

Hyvää tulevaa uuttavuotta ja pitäkää yksi vapaapäivä murehtimisesta!
Rakkaudella – Janette