Kasariklassikko: Maitokiisseli

Maitokiisseli

Voi sentään, pitäisköhän ihan perustaa kokonainen nostalgiaruokasarja? Näitä kasariklassikoita kun tuntuu valmistuvan keittiössämme aivan tämän tästä.
 
Ensin oli uunijäätelö, sitten tehtiin köyhiä ritareita ja nyt on aika pehmoiselle maitokiisselille.

Maitokiisseli

Tätä herkkua teki minun hoitotätini. Psykedeelikirjavaiset salihousut jalassa istuin keittiössä ja vetelin välipalaksi tätä enkelten maitoa. Oi aikoja, oi tapoja!
Vaikka, tarkemmin ajateltuna – onko mikään muuttunut? Olen vain vähän kasvanut ja kiisselit pitää tehdä nyt itse.

Ja näin sen teen:

1 litra maitoa
4 rkl perunajauhoja
1 desi sokeria
2 keltuaista
1 tl vaniljasokeria

Mittaa kattilaan maito, perunajauhot ja sokeri. Sekoita ne ja ryhdy sitten kuumentelemaan. Sekoittele koko ajan kevyesti puuhaarukalla, äläkä roiku netissä. Ettei vaan taas palaisi pohjaan. Kun seos on kiehahtanut, lisää munankeltuaiset ja kuumenna vielä sen verran, että kiisseli pulpahtaa. Mausta vaniljalla.

Jäähdytellessä maitokiisselin pintaan muodostuu helposti lapsia (ja aikuisia) ällöttävä kalvo. Tämän riskin voi minimoida joko sekoittelemalla kiisseliä välillä tai ripottelemalla pinnalle tasaisesti sokeria.

Maitokiisseli

Tällä kertaa tein maitokiisselin vanhanajan täysmaidosta sekä luomumunista. Sen verran hyvää tuli, että sanoisin kevytmaitokiisseleiden jäävän nyt menneisyyteen.

Apropoo! Tätä tehdessä jää kaksi munanvalkuaista aivan tyhjänpantiksi. Pitäisiköhän sinun tehdä se uunijäätelökin nyt samalla kertaa ?

Nami nami,
-Pernilla-

 

 

Kommentit (2)
  1. No kyllä! Pelkät marengitkin on niin ah 🙂

  2. Nam.

    Tämä on minunkin lapsuuteni suurinta herkkua. Mansikkakiiseliä vielä kaveriksi, niin…

    Tee valkuaisista ihan pelkkiä marenkeja!

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *