Rivieran ankat

Joidenkin kapeakatsanteisten äiti-ihmisten (minäkö?) saattaa olla vaikeaa sulattaa kotinsa paraatipaikoille suurilla teipinpalasilla ripustettavia monenkirjavia piirustuksia. Niitä, jotka raapustetaan häthätää koulussa, kerhossa tai muskarissa ja kuljetetaan kotiin vesisateessa tai reppuun rytättyinä, ja joiden kulmat ovat tuhannen mutrulla.

No well, mitä ei voi peittää, sitä korostettakoon.
 
Osoitin 5-vuotiaalle seinänpätkän paraatipaikalta. Annoin hänelle tussin, paperin ja vapaat kädet suunnitella seinälle tahtomansa julisteen.

Lapsi teki työtä käskettyä. Viidessä minuutissa Rivieran mitä ihastuttavimmat ankat olivat saanet omintakeisen ulkomuotonsa ja Etelä-Ranskalaisen kuuman sannan jalkainsa alle. Oh yes! Kertakaikkisen intressantti ja edukas taidepläjäys.
Herra Pippuri skannasi työn, lisäsi tekstit ja tulosti sen sitten vahvalle paperille.
(Näistä kuvista peitin teksteistä lapsukaisten nimet.)

Esikoisen piirrosarkistoista kaivelin muutaman vuoden takaisen ’äidin muotokuvan’ (nyt vihdoin näette, miltä näytän). Kopioin hennon puukynätyön tussilla uudelle paperille (perinteisellä paperit-päällekkäin-ikkunaa-vasten -tekniikalla). Ja avot, toinen nykytaideteos oli valmis.

Ei pöllömpää!

Sopusointuista ja auvoisaa viikonloppua teille, ystävät!
-Pernilla-