Paljonko varallisuuteni on kasvanut puolessa vuodessa?

Joko voin siirtyä riippumattoon nauttimaan taloudellisesta riippumattomuudesta? En vielä. Enkä usko että vaikka se tuleekin jossain kohtaa saavutettua, loikoilisin vaan riippumatossa. Noin puoli vuotta sitten aloin sijoittaa aktiivisemmin ja säntillisemmin. Myös noin puoli vuotta sitten laskin ensimmäistä kertaa paljonko minulla on varallisuutta. Silloin varallisuuteni koostui sijoituksista (rahastot ja osakkeet), yhdestä sijoitusasunnosta ja omakotitalomme puolikkaasta.

Miten varallisuus lasketaan?

Varallisuuden laskeminen on yksinkertaista. Ensin listataan varat, ja sitten listataan velat. Varallisuus on sitä mitä jää viivan alle. Kävin kurkkimassa Tilastokeskuksen sivuilta paljonko on suomalaisten keskimääräinen varallisuus. Vuonna 2016 suomalaisten keskimääräinen nettovarallisuus oli 107 200 euroa. Minun ikäluokallani oli varallisuutta vuonna 2016 noin 20 000 euroa.

Laskin ensimmäistä kertaa oman varallisuuteni, kun luin kirjan Erilainen ote omaan talouteen. Tätä kirjaa suosittelin myös sijoittamiseen liittyvät kirjat -postauksessa.Yllätyin positiivisesti! Oli ihanaa tajuta, että minulla on jo nyt tässä vaiheessa elämääni aika paljon varallisuutta.

paljonko varallisuutta puolessa vuodessa mamma sijoittaa blogi
Kuvalähde

Paljonko varallisuuteni on kasvanut?

En aikaisemmin edes tajunnut, että myös jokainen lainanlyhennys kasvattaa varallisuuttani. En tiedä missä puskassa pääni on ollut. Asuntolainan lyhennykseni oli tauolla huhtikuun loppuun saakka, joten sitä olen ehtinyt lyhentää vain kaksi kertaa tämän kuluvan vuoden aikana. Tämä on kasvattanut varallisuuttani 500€ viimeisen kuuden kuukauden aikana.

Entäs sitten sijoitukseni? Salkkuni arvo on kasvanut Nordnetissä noin 4500 euroa. Olen tasaiseen tahtiin siirtänyt kuukausittain rahaa salkkuuni ja viimeinen puoli vuotta on ollut salkulle hyvä, kurssit ovat kivunneet ylöspäin. Paitsi tässä kuussa en siirtänyt rahaa omaan salkkuuni. Vaan muka siirsin rahaa ”normaalisti” mobiiliapsilla salkkuuni, mutta ne ohjautuivatkin lapseni salkkuun. Päätin jättää ne sinne ja pitää tauon omasta salkustani. Hän sai nyt vähän reippaamman aloitussumman.

Varallisuus kasvuun

Varallisuuteni on siis kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana noin 900 euroa kuukausittain, ja olen tähän todella tyytyväinen. Ennen kuin kiinnostuin sijoittamisesta enemmän, en esimerkiksi siirtänyt säännöllisesti rahaa rahastoihin. Ainoa tapa, jolla varallisuuteni kasvoi oli asuntolainan lyhennys. En koe että olisin joutunut luopumaan viimeisen puolen vuoden aikana mistään, ja tämä on minulle tärkeää, olemme esimerkiksi silti matkustaneet. Jos voisin nyt sanoa itselleni jotain sinne puoli vuotta taaksepäin, sanoisin että hyvä että aloitit.

Paljonko sinun varallisuus on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana?

PS.  Muista seurata blogia täällä Lilyssä, Bloglovinissa, Facebookissa ja nyt myös Instagramissa!

-Emmi

tyo-ja-raha raha tyo ostokset
Kommentit (2)
  1. Upea saavutus kyllä!:) Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja muutenkin inspiroivasta ja paljon tietoakin antavasta blogistasi, olen jäänyt sen lukemiseen vähän koukkuun 😉
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Kiitos Ida ihanasta kommentista! 😊❤️

      -Emmi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *