Lapsen lukutaidon tukeminen

Mio ja Mai osaavat molemmat lukea ja haluan tukea heitä siinä kaikin tavoin. Oma jaksaminen tulee kuitenkin usein vastaan, ja harvoin mä heille luen – mikä mua harmittaa ja itseasiassa hävettää tosi paljon. Tiedän kuinka suuri merkitys sillä on, että kotona vanhemmat lukevat ääneen lapsille, mutta entä jos omat paukut ei riitä?

Siitä huolimatta että en itse lue lapsilleni lähestulkoon ikinä, ei estä mua kertomasta teille kuinka asia pitäisi olla. Ja lisäksi tietenkin vinkit mitä itse asian eteen teen.

  1. Lukemisesta puhuminen. Puhun lähes päivittäin siitä kuinka tärkeää lukeminen on. Kerron heille kuinka se kehittää aivoja, puhumme siitä, kuinka ymmärrys laajenee kun asioita lukee. Kerron heille myös kuinka tärkeää lukeminen on elämässä menestymisen kannalta, jos haluaa tulla hyväksi missä tahansa. Ja ennen kaikkea koulumenestys on pitkälti kiinni siitä, kuinka paljon on valmis lukemaan. Ilman lukutaitoa, ja tarkoitan myös sitä oikeaa lukutaitoa, on vaarana ettei pärjää tässä elämässä, ainakaan täydessä potentiaalissa.
  2. Käymme kirjastossa vähintään kerran kuukaudessa, yleensä parin viikon välein. Me kaikki viihdytään siellä tosi hyvin ja lainataan kerralla 10-20 kirjaa. Lasten lempparit on näitä ’helposti luettavat’ ja sitten tietenkin fakta-kirjallisuus. Anatomia kiinnostaa aina. Sama se mitä lukee, kunhan lukee jotain!
  3. Luku haaste. Meillä lapset ei saa viikkorahaa, mutta meillä on käytössä lukemiseen tavotteita ja mahdollisuus tienata rahaa lukemalla. Haasteita on erilaisia, tällä hetkellä meillä on käytössä ’luku-käärme’, jossa on 30 palaa. Jokaisesta kirjasta tai 20min lukemisesta saa värittää yhden palasen. Käytetään nyt tuota Xplora kelloa ajoittamaan että lukemista tulee se 20minuuttia. Kun käärme on väritetty saa lapsi 5€. Kesän aikana meillä oli koulun tekemä luku-haaste, jossa oli kolme eri tasoista ruudukkoa (Punainen = vaikea, Sininen = keskitaso, Vihreä =Helppo) ja jokaisessa ruudukossa 16 luku kohtaa. Haasteessa oli esim: lue nurmikolla, luo jäätelö kädessä, lue keskellä yötä, lue peiton alla taskulampun kanssa tai kuuntele äänikirja. Me sovittiin Mion kanssa että jos hän saa 3 x 16 (eli 48) kirjaa luettua kesän aikana, maksan hänelle 50€. Noh, ihan tavotteeseen ei päästy, hän luki n. 40 kirjaa, joten päädyimme kompromissiin maksoin hänelle 40€.
  4. Ääneen lukeminen. Tässä mä olen täysin epäonnistunut. Mun äiti lukee lapsille usein. Ja sitten käytössä on Spotifyn sadut tai Yle Areenan sadut. Mä luen ehkä 1-2kertaa kuukaudessa. Ehkä mä taas jaksaisin? Paras neuvo tähän, mitä en siis itse noudata, on lukea lapsille muulloin kuin illalla. Mun huumori loppuu tasan kello 19.34 ja sen jälkeen lukeminen on ihan out of question. Lukekaa siis vaikka ruokaa odotellessa tai just kun tulette kotiin koulusta.
  5. Hiljainen tunti (tysta timmen). Meillä on kausia kun tämä ’metodi’ on käytössä. Mio ja Mai menee sänkyyn 19-19.30 maissa, kesäisin homma venyy kello 20. asti.  Syksyllä/talvella meillä on sovittu että sänkyyn mennään 19 maissa ja silloin voi lukea kirjaa itsekseen. Heillä on omat huoneet ja mahdollisuus rauhoittua kirjojen ääreen. Tästä he itsekin tykkäävät ja suosittelen lämpimästi ottamaan tämän tavan käyttöön. Unikin tulee paremmin kun lukee kirjaa.

Lukemisen tärkeyttä ei voi väheksyä ja sen takia mun mielestä rahan antaminen lukemista vastaan on täysin hyväksyttävää. Tärkeintä on että lapsi innostuu ja löytää lukemisen ilon. Mä joudun heitä vielä toistaiseksi patistamaan siihen ajoittain, mutta tiedän että jossain vaiheessa innostus tulee itsestään.

-katja

 

Ps. tuosta Xplora kellosta juttua tästä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *