Freerap-klubi Tampereella // Solonen, Kosola, Jodarok, Aksim

Mansen Muijat

Morjensta!

 

03Crew järjesti viime perjantaina freerap-klubin Yo-talolla ja Muijienhan oli tietysti päästävä paikalle katsastamaan millasta hommaa se freerap on.

Voitte kävästä lukemassa lisää ohjelmanumeroista ja illasta LE COOLin sivuilta tästä

 

Freerap on improvisoitua räppiä, jonka aiheet syntyvät esimerkiksi yleisön ehdotuksista ja homma on siis kuin stand upin, improvisaatioteatterin ja räpin yhdistelmä. Lavalle nousivat tällä kertaa Solonen, Kosola, Jodarok ja Aksim.

 

 

Hyvillä mielin äijät tulee kuulemma jatkamaan klubia Tampereella jatkossakin, koska yleisö oli todella vakuuttanu ukot. Kaikki oli heti messissä ja hyvällä mielellä ja tupa ihan täys. Ei kyl taidettu kuulla oliko loppuunmyyty, mutta porukkaa oli ku pipoo!

 

 

Vierailevaa tähteä Aksimia oli kuulemma jänskänny niinku ylioppilaskirjotuksissa. Solonen oli kuitenkin antanut ihanan voimahalin tauolla takahuoneessa niin se oli sitten parantanu äijän fiiliksiä ja hyvinhän se meni! Varmasti vaikee lähteä yhtäkkiä vetämään freeräppiä sellasten kavereiden kanssa, jotka tekee sitä koko ajan ja on ihan suvereeneja.

 

 

Kyseltiin vähän jätkiltä tapamme mukaan Tampereesta ja millasia muistoja heillä on Manseen liittyen.

Aksimilla oli Pispalasta erittäin lämpimiä muistoja, koska hän on joskus nuoruudessa yökyläillyt sielä paljon. Pispala kuulemma Tampereen ihan favorittipaikkoja.

 

 

Solonen oli sitä mieltä, että Ohranjyvä on ihan paras. Grillin'in Timo oli sitä hänelle suositellu ja kun Solonen oli ravintolaan menny, oltiin häntä kohdeltu ku kukkaa kämmenellä. Hampparissa oli kuulemma salaisena ainesosana spessurakkautta. Siipiä Solosen pitäs vielä maistaa ja sovittiinki, et seuraavalla Tampereen reissulla Muijat järjestää Soloselle siipien maistelun, jossa selvitetään, että Hook vai Siipiweikot.

 

 

Jodarok oli samaa mieltä Aksimin kanssa siitä, että Pispala on Tampereen helmi ja se the thing. Aikuisten puuhamaa, oi ihana Pispala.

 

 

Kosola sanoi, että parasta Tampereessa on Kaleva, koska Kalevan kahvikeksit. Ei kyllä ihan tiedetä millaset keksit oli herralla mielessä.

 

Meillä oli aivan törkeen hauska ilta ja aijotaan mennä varmasti paikalle uudestaan. Suositellaan!

 

Muijat kuittaa!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.