Mitä opin uupumuksesta?

fullsizeoutput_3f37.jpeg

Joitakin vuosia sitten tuli täysi stoppi. Pikkuhiljaa hiipinyt uupumus kasvoi niin isoksi, että keho pisti vastaan ja oli pakko pysähtyä. Merkkejä oli ollut ilmassa jo pitkään, mutta en vain ollut tajunnut ottaa niitä tosissaan.

Sehän siinä petollista onkin, että uupumus hiipii usein pikkuhiljaa ja kehon ilmoittamia hienovaraisia tai isompia vinkkejä ei ymmärrä ottaa todesta, koska niihin tottuu ajan kanssa.

Mutta nyt tiedän muun muassa sen, että jos joka päivä itkettää ja vituttaa, se ei ole normaalia. Se on merkki siitä, että on tultava muutos.

Uupumuksen kerran kokeneena haluan varmistaa, etten itse enää koskaan koe sitä. Haluan samalla koittaa huomata muissa uupumuksen merkkejä ja puuttua ongelmatilanteisiin, ettei kukaan toinen uupuisi.

Mitä kaikkea uupumus minulle oikein opetti?

Pidä puolesi, kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Tämän opin kantapään kautta ja nykyään tiedän paremmin omat rajani. Olen oppinut tunnistamaan eritasoisia uupumuksen oireita itsessäni ja tunnistan nykyään kehon merkeistä paremmin, milloin on aika hiljentää ja sanoa, ettei jaksa. Jos huomaan muissa samankaltaisia merkkejä, yritän tuoda asian jollain tavoin ilmi.

Uskalla sanoa ei, ja olla tiukkana silloin kun tarve vaatii. Uskalla myös tuottaa pettymyksiä muille. Mitään päätöksiä ei voi tehdä oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Kukaan muu ei oikeasti tiedä, kuinka paljon juuri sinä jaksat. Vain sinä itse olet oman kapasiteettisi asiantuntija. Totuus on myös se, että eri ihmisillä on erilaiset kyvyt kestää henkistä kuormaa.

Pidä hyvinvoinnistasi huolta joka viikko. Mieti, mitä ne hyvää mieltä tuovat jutut on juuri sinulle. Tietty määrä unta joka päivä tai joogaa kerran viikossa. Tai jotain ihan muuta. Kannattaa myös muistaa se, että silloin kun henkinen stressitaso on korkeimmillaan, ei kannata stressata kroppaa sen lisäksi fyysisesti esimerkiksi jollakin kovasykkeisellä treenillä. Tärkeintä on oppia kuuntelemaan kehon viestejä ja miettiä, mikä sille olisi hyväksi eri päivinä. Itse olen ainakin huomannut sen, että jos töissä on stressiä ja kiirettä, niin silloin työpäivän jälkeen parasta liikuntaa on joku ihan muu kuin Elixian rankin sykejumppa. Minulle toimii kaikista kuormittavimpina päivinä kävelylenkit, jooga ja uinti.

Kerro huolesi ja murheesi jollekin. Aina. Piste. Jo pelkästään huolien kertominen ääneen keventää omaa taakkaa edes vähän ja silloin kaikki stressaavat asiat ei kerry isoksi möykyksi kehoon. Sillä mitä isommaksi se möykky kasvaa, sitä vaikeampaa sitä on purkaa.

Jotenkin tämä elämänmeno on välillä niin hurjan kuluttavaa ja vaativaa, että vahvemmatkin kaatuu. Saati sitten kaikki ne kiltit ja tunnolliset tyypit, joita myös lähipiirissäni on monia. Tämä on tärkeä aihe, josta voisin puhua paljon enemmänkin. Ehkä kirjoittelen aiheesta joskus myöhemmin lisää.

Kommentit (2)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *