Matkavinkkejä Gdanskiin: Liikkuminen
Ennen Gdanskiin lähtöä luin blogeista ja keskustelufoorumeilta kokemuksia kaupungissa ja sen lähialueilla liikkumisesta. Osa suosi taksia helppouden takia ja osa edullista julkista liikennettä. Me valitsimme kaikkiin matkoihin junan, joka oli lopulta yllättävänkin helppo ja mutkaton. Kyllä välillä sekoiltiin puolankielisten ohjeiden kanssa ja melkein meni hermotkin pari kertaa, mutta aina päädyttiin oikeaan paikkaan silloin kun haluttiin. Ja jos oltaisiinkin joskus päädytty väärään paikkaan, niin se ei olisi ainakaan kustannusten puolesta juurikaan haitannut. Junaliput maksoivat nimittäin kaikilla kulkemillamme matkoilla vaivaiset 1–2 euroa.
Olin lukenut, että lentokentältä keskustaan pääsee junalla tai bussilla numero 210. Ilmeisesti junaa piti vaihtaa jollain asemalla, mutta bussi meni suoraan perille. Kun saavuttiin lentokentän aulaan katsomaan kulkuvälineiden aikatauluja, huomattiin, että bussi menisi vasta yli puolen tunnin päästä, mutta junan lähtöön oli vain 10 minuttia.
Päätettiin, että kokeillaan junaa, varsinkin kun se sattui olemaan sellainen, joka menee ilman vaihtoja määränpäähän. Niin aivan, lopulta matkan viimeisenä päivänä selvisi hotellin respan henkilökunnalta, että lentokentälle ja sieltä keskustaan tosiaan menee myös suoraan juna ilman vaihtoja, muistaakseni kerran tunnissa. Meillä kävi siis tuuri, kun satuttiin hyppäämään sellaisen junan kyytiin heti ensimmäiseksi.
Lentokentällä oli hyvät lattiatarra-opasteet ainakin junalle, ilmeisesti myös bussipuysäkille. Niitä merkintöjä seuraamalla päästiin hyvin juna-asemalle ja lippuautomaatille. Onneksi kielivaihtoehtona oli englanti, muuten lipun ostosta ei olisi tullut mitään vaan se olisi pitänyt käydä hankkimassa jostakin lippukassalta, ehkä lentokentältä?
Olin lukenut etukäteen, että lippu pitää todellakin muistaa leimata ennen kulkuvälineeseen astumista tai muuten seuraa sakot samantien. Huomasinkin, että keltaisia leimausmasiinoita oli laiturilla useampi ja myös opastaulussa muistutettiin leimaamisesta. Mutta sitten kun lippuautomaatti tulosti meille lipun (niin siis vain yhden lipun, jossa ilmeisesti luki puolaksi, että se on kahdelle hengelle…), se olikin tuplasti leveämpi kuin leimauslaitteen kolo, johon lippu piti tunkea. Siinä vaiheessa oltiin aika ihmeissään. Pitäisikö lippu taitella, jotta se mahtuu laitteeseen vai miten ihmeessä tulisi toimia? Lopulta ei keksitty, miten lipun saisi leimattua ja junakin ehti jo tulla, joten hypättiin vain kyytiin. Vaihtoehtona oli vetää esiin turistikortti ja selittää, että ei tiedetty. Opastaulusta bongasin myös, että junassakin lipun voisi ostaa, joten onneksi sekin oli vielä plan b.
Junassa sitten jännitettiin, milloin konnari saapuu ja tuleeko huutoa ja sakot. Konnari tulikin aika pian, mutta hän otti vain lipun käteensä ja piirsi siihen kuulakärkikynällä pienen ympyrän. Huhh! Ilmeisesti oltiin onnistuttu hankkimaan kyseistä matkaa varten oikea lippu eikä leimaamista tarvittu.
Muutamalla muulla junamatkalla selvisi, että lippuja oli vielä ainakin kahta erilaista. Toinen vähän kapeampi kuin ensimmäinen lippu ja kolmas, joka oli kaikista kapein eli sellainen, joka tuli leimata laitteessa ennen junaan nousua. Reissun aikana ei selvinnyt, miksi lippuja oli niin montaa sorttia. Mutta eipä se mitään, aina päästiin hyvin perille ilman sakkoja tai muuta sähellystä.
Gdansk, Sopot ja Gdynia muodostavat yhdessä kolmoiskaupungin ja esimerkiksi meidänkin neljän yön reissulla olisi ehtinyt nähdä nämä kaikki kolme paikkaa. Me otettiin lopulta tosi rennosti ja käytiin Gdanskin lisäksi vain Sopotissa. Myös sinne matkasimme junalla ja matka kesti noin puoli tuntia suuntaansa.
Gdansk oli lopulta niin pieni kaupunki, että sen pystyi mainiosti käydä läpi kävellen. Vanhankaupungin kauniita katuja talsi mielellään ja reissun päätteeksi puhelimen askelmittarisovellus näytti 60 käveltyä kilometriä.
