Olohuoneen tauluseinä

thumb_P2270475_1024.jpg

thumb_P2270478_1024.jpg

Kevään voimistuva valo taisi saada aikaan sen, että sisustusta oli päästävä päivittämään. Pois kaikki esineet, joista en pidä ja tilalle selkeyttä ja avaruutta.

Tauluseinän pari vanhaa taulua sai jäädä, muuta suurin osa lähti varastoon. Olihan ne olleet seinällä jo lähemmäs kolme vuotta.

Halusin koota ihan uudenlaisen taulukokoelman olohuoneen seinälle. Aiemmin samalla seinällä oli rykelmä pieniä tauluja, mutta tällä kertaa halusin mieluummin pienemmän määrän isompia tauluja.

Clas Ohlsonilta löytyi nuo mustat kehykset, valkoiset oli meillä ennestään.

thumb_P2270480_1024.jpg

thumb_P2270483_1024.jpg

Kaikki julisteet tilasin Deseniosta. Siellä oli niin paljon vaihtoehtoja, että hetki kesti valitessa. 

Kun tilaus oli tehty, jäin pohtimaan, että tulikohan sittenkään valittua oikeat julisteet. Sitten mietin, että saahan ne vaihdettua, jos alkaa kyllästyttää. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kalliista taidehankinnoista.

Tauluseinää voisi hyvin vielä jatkaa muutamalla julisteella, mutta näin alkuun mennään tällä kokoelmalla. Uusia hankintoja teen kunhan keksin, millaiset sopii näiden nykyisten kaveriksi.

thumb_P2270484_1024.jpg

thumb_P2270485_1024.jpg

Tällä hetkellä sisustuksessa kiinnostaa erityisesti mustavalkoisuus. Tulee heti jotenkin harmonisempi fiilis kotiin, kun ei ole liikaa värejä.

Samaan värimaailmaan sopii myös eilen hankitut sohvatyynyjen päälliset, jotka löysin H&M Homesta.

Sohvapöytä puuttuu edelleen. Ennen sen hankkimista on kuitenkin nähtävä, miten vajaan kuukauden päästä saapuva matto istuu sisustukseen.

Koti Sisustus

Haahuilua

thumb_PA030945_1024.jpg

Ensi viikolla mulla on muutama ylimääräinen vapaapäivä. Sen sijaan että jäisin kotiin nukkumaan, ajattelin puuhailla kivoja asioita itsekseni.

Toisinaan kun kuljen ratikalla jonnekin, huomaan jonkun kivan kadun ja monta mielenkiintoista liikettä sen varrella. Mietin, että niissä täytyy piipahtaa joku päivä. Sitten tulee sellainen päivä, jolloin olisi aikaa haahuilla ympäri kaupunkia kivoissa pikku liikkeissä ja silloin en muista niistä yhtäkään.

Ajattelinkin, että ensi viikolla voisin napata kohteekseni jonkun kadun kantakaupungista ja kävellä sen päästä päähän. Pyörähtää mukavan oloisissa putiikeissa ja istahtaa johonkin kivaan ravintolaan lounaalle. Sitten taas lisää haahuilua ja sen jälkeen vaikka joku pieni kahvila. Ehtisihän siinä päivän aikana varmasti parikin katua.

Myös pienet taide- ja askarteluprojektit on kivaa vapaapäivien puuhaa ja vastapainoa työlle.

Innostun helposti, mutta välillä käy niin, että kun en heti osaa asiaa täydellisesti, kiinnostus lopahtaa. Laatikossa lymyää piirustuskyniä, puuvärit, akvarellivärit ja pastelliliidut. Sitten tietysti paperia, erilaisia pensseleitä ja fiksatiivi. Kaikkia käytetty alle kymmenen kertaa. 

Jospa en haukkaisikaan heti alkuun jättikokoista palaa, vaan aloittaisinkin jostain helposta taideprojektista. Esimerkiksi kivoja postikortteja voisi saada hyvinkin yksinkertaisilla menetelmillä aikaiseksi akvarelliväreillä.

Vapaapäivinä on kiva tehdä sellaisia juttuja, mitä tavallisina viikkoina ei ehdi tai jaksa tehdä. Vähän jotain rutiineista poikkeavaa.

Puheenaiheet Ajattelin tänään