Viime aikojen hyviä

thumb_PC281933_1024_v2.jpg

Viime aikoina olen viihtynyt klassisen punaisissa kynsissä, joissa juhlin myös vuodenvaihdetta. Tällaista perus punaista mulla ei olekaan hetkeen kynsilakka-valikoimista löytynyt. Väri on kivan raikas ja sopii esimerkiksi mun suosikki-huulipunani (Zuii Classic Red) kanssa.

Mavala ei taaskaan pettänyt. Levittyvyys ja peittävyys täysiä kymppejä. Ja kestää viikon hyvänä, kunhan malttaa käyttää aluslakkaa ja levittää värilakkaa pari kerrosta. Varmaan päällyslakka saisi kynnet kestämään kauniina vieläkin pidempään.

thumb_PC281946_1024_v2.jpg

Loma on tuntunut ihanalta, loputtoman pitkältä. Oon mennyt sekaisin viikonpäivistä aikaa sitten. 

Tällainen kunnon löysäily ja kotona rentoutuminen tekee kyllä välillä hyvää. En oikeastaan ole tehnyt mitään kovinkaan ihmeellistä, enkä ole kumma kyllä potenut siitä huonoa omaatuntoa. Välillä sitä nimittäin stressaa ja ahdistuu lomistakin, kun pitäisi ehtiä, nähdä ja kokea kaikkea.

Ehkä se on jotain kuvitteellisten ulkopuolisten odotusten kuuntelemista. Vaikka oikeasti pitäisi kuunnella ihan vain itseään. Että miten just tämän loman vietän mieluiten.

Tosin olisi pitänyt kuunnella itseään vähän tarkemmin eikä syödä niin paljon konvehteja ja vihreitä kuulia, krhm…  

thumb_PC302037_1024V2.jpg

Ennen jouluviettoon siirtymistä ostin Rautatieaseman Pocket Shopista itselleni joululahjaksi tämän Jussi Valtosen Finlandia-palkitun He eivät tiedä mitä tekevät -kirjan.

Olen puolivälissä kirjaa ja voin jo nyt suositella sitä. Tarina on vienyt mennessään ja tätä lukee sivukaupalla mielellään.

Kauneus Meikki Kirjat Ajattelin tänään

Uusi sivu

thumb_PC302003_1024.jpg

Tajusin joulunpyhien jälkeen, että ei hitsi, mullahan ei ole vielä kalenteria ensi vuodelle. Vaikka olenkin digi- ja some-tyttö ja töissä käytän vain digitaalista kalenteria, niin henkilökohtaiset merkinnät tykkään kirjata paperiseen kalenteriin. Vähän niinkuin päiväkirjamaisesti. Saatan joskus jälkikäteenkin kirjoitella kalenteriin, mitä tiettyinä päivinä tapahtui tai ketä oli mukana illanistujaisissa. Kalenteria selatessa muistaa sitten paljon paremmin, että mitä vuoden aikana tulikaan tehtyä ja kenen kanssa.

thumb_PC302007_1024.jpg

Tutkailin vaihtoehtoja eri paikoista ja lopulta päädyin tähän kotimaisen Nunuco Designin Talvipuutarha-kalenteriin.

Oon kolmena aiempana vuonna tilannut Australiasta Frankie Magazinen kalenterin ja tänä vuonna aattelin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain uutta.

thumb_PC302004_1024.jpg

Kalenterin pitää mun mielestä olla ennen kaikkea kaunis, sekä ulkoa että sisältä. Ne kirjakaupoissa myytävät perus kalenterit on mun mielestä jotenkin niin ankeita valkoisine, tylsine sivuineen. Jos kalenteria kantaa käsilaukussaan joka päivä, niin kyllä sen pitää miellyttää silmää. Pitää olla jotain vähän erityistä.

En ole aiemmin törmännyt näin kivannäköiseen Suomessa suunniteltuun kalenteriin ja siksi onkin pitänyt aina odotella Frankie Magazinen pakettia Australiasta saakka. Nunuco Designin kalenteri oli siis erittäin positiivinen uusi tuttavuus mulle. Ja tietenkin on aina kiva tukea suomalaisia yrityksiä.

thumb_PC302001_1024.jpg

Tätä kalenteria on olemassa myös toisenvärisillä kansilla, mutta omaa silmää miellytti selkeästi enemmän tämä sininen versio. Omani ostin Kapteeninkadun Lifestyle-putiikista, mutta näitä saa myös tilattua Nunuco Designin nettisivujen kautta.

thumb_PC302013_1024.jpg

thumb_PC302015_1024.jpg

Vuosi vaihtui ja tänään oli ihanaa saada tuo kaunokainen käyttöön 🙂

thumb_PC302025_1024.jpg

Joko teillä on uudet vuosikalenterit hommattuna vai käytättekö mieluummin lukuvuosikalentereita? 🙂 Vai suositteko digitaalisia kalentereita?

Puheenaiheet Ajattelin tänään