Keep Calm
Tunteet myllertävät. Elän onnellisinta ja odotetuinta vaihetta elämässäni; minusta on tulossa ensimmäistä kertaa äiti. Oikea ja kokonainen äiti! Miksen saisi kylpeä tässä onnessa ja ihanuudessa, miksi tätä kaikkea pitää varjostaa tämä uusperhekuvio epäreiluuksineen?! Se, että tämä elatusmaksuasia kaikkine koukeroineen on ajatuksissani päällimmäisenä, ohittaen jopa asioista tärkeimmän, kertonee omaa kieltään siitä miten kovasti tämä asia minua häiritsee…
Se tunne, kun asiat ovat niin lähellä sinua ja sinä et voi vaikuttaa niihin. Pitää (pitäisi) vain sopeutua ja hyväksyä asia. Tämä repii mieltä ja kuluttaa energiaa. Harmittaa ja itkettää. Sanotaan, että kun toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Nyt olen kuitenkin sietänyt tätä pyllistelyä siihen pisteeseen saakka, että nyt se riittää. Mikäli elatusmaksuasiassa ei päästä järkevään lopputulokseen, loppuu myös minun järki ja järkevyys sekä jousto ja joustavuus. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa vaadittua summaa ja summa ei ole siis missään muodossa oikeudenmukainen vaan kaikkea muuta tilanne huomioiden! Olen kertonut miten paljon käytän omaa aikaani ja energiaani (ja rahaa) miehen lasten eteen, ihan omasta tahdostani, tosin nyttemmin myös sen johdosta, että järjestelmä tällaisena ei toimisi ilman minun panosta. Mikäli tälle minun panokselle ei laiteta arvoa missään osoitteessa, niin tyhmähän minä olen jos jatkan samaa rataa! Tunnen itseni jo muutenkin tyhmäksi ahertaessani lasten kanssa tällä mittapuulla.
Murr ja Huoh!
Loppujen lopuksi itsehän olen soppani keittänyt… Muistan jonkun kommentoineen ettei voisi ajatella perheen perustamista miehen kanssa jolla olisi jo lapsia. Tunne siitä etteivät molemmat olisi ”samalla viivalla” lapsen saamisen suhteen tuntui mahdottomalle. Tiedostin tämän myös itse, ja kyllä, kuten aiemmin totesin olevani kateellinen pareille jotka saavat yhdessä ensimmäisen lapsen, niin ei se kateus ole ainakaan yhtään pienentynyt tässä vaiheessa 🙁 Ja tämä siis vain yksi murheista… En ole edes viitsinyt puhua miehelleni viimeiseen viikkoon juurikaan mitään raskausasiaa (tosin emme ole juuri muutenkaan puhuneet tämän elatusasian aiheuttaman mökötyksen takia). Olen myös surullinen ja ehkä loukkaanutunut siitä, ettei hän ei ole kertaakaan kysynyt vointiani, pitänyt kättään vatsani päällä, tuonut kukkia tms. Tai ehkä olen vain nähnyt liikaa elokuvia ja haaveilen mahdottomasta… Odotan tämänkin takia, että pääsen kertomaan raskaudesta miehen siskolle. Hän on ollut kaikessa korvaamattomana tukena ja turvana ja uskon, että saan jakaa hänen kanssaan tätä odotuksen iloa aidosti. J <3
Lasken käteni vatsan päälle ja huokasen syvää; onneksi minulla on sinut, mustikkaiseni <3 (alkio on kuulemma tällä hetkellä mustikan kokoinen, siitä tämä nimitys 🙂 ) 6+2