Omanapailua

Tauko vauvaprojektista ei ole siis mennyt niin kuin pitää. Ehkäisyn puolitiehen jättäminen on jättänyt pienen raon vauvahaaveille, ja tuo pieni rako paisuu aina vain. Ja kuinka ollakkaan taas ollaan tässä. Seuraani on liittynyt nivuskipu ja vatsan nippailu. Molemmat oireet ovat niin täysin järjellä selitettävissä, että en käsitä miten edes onnistun jälleen kerran saamaan niistä aikaan alkuraskauden oireita. Pyhä jysäys minun kanssani! Järki on ihan tipotiessään.

Lisäksi notkun kaiken aikaa erilaisilla vauvapalstoilla. On luettu kuinka taas jollekin täti tuli kylään ja muiden pahoittelut tämän johdosta. Toisen mies antoi vihdoin siunauksensa vauvaprojektin aloittamiselle, tosin ainakin tässä vaiheessa vielä tjot:lla. Onnekkaille käyttäjälle satelee onnitteluja ja tarrasukkia, kun vihdoin haamu on vaihtunut kahteen selkeään viivaan. Plussatuulia puhallellaan muille, jotka jäävät vielä vertailemaan ovislimoja ja odottamaan piinaviikkoja. Lopuksi vielä pahoitellaan omanapailua (lyhennys On).

Vauvan odotuksen odottaminen ja tähän liittyvät termit ovat ihan oman maailmansa, joista minulla ei ollut mitään käsitystä ennen kuin itse hyppäsin mukaan tähän kelkkaan. Mikä valtaisa tuki- ja vertaistukiverkosto internetin syövereihin kätkeytyykään, kun palstoilla puretaan asioita joita ei ehkä kehtaisi muille kertoa, asioita jotka eivät edes hirveästi kiinnostaisi muita kuin samassa tilanteessa olevia odottaja-sisaria. Myötäeläminen on aitoa. Yhdessä jaettu pettymys on helpolmpi kantaa, ja toisten positiiviset uutiset tuovat uskoa myös omaan yritykseen. Haittapuolena on kyseisen palstan koukuttavuus. Jos haluan saada oikean tauon vauvaprojektista, ensimmäinen tehtävä olisi lopettaa kyseisten palstojen selaaminen ja uusien viestien kytistäminen. Harmi vain, kun se itsehillintä ei ole se vahvin puoleni…

Vauvapalstojen ero omaan blogiin nähden on se, että täällä omanapailua ei tarvitse pahoitella. Omanapailempa siis loppuun vielä, että kaikista toiveistani huolimatta täti taitaa olla tulossa kylään. Kp 24/26-28. Toinen mielessä olevan asian, eli tulevan leikkauksen ajankohta ei ole vieläkään selvillä, joten piinaavaa odotusta on ilmassa myös sen suhteen. Itse leikkauskin on alkanut jännittämään. Painajaisia kesken nukutuksen heräämisestä jne. Senkin puolesta saisi tulla pian, niin saisi tuon epämääräisen asian pois mieltäni ja vatsaani painamasta!

Plussatuulia ja tarrasukkia kaikille niitä tarvitseville 🙂

Kommentit (2)
  1. Kiitos rohkaisevista sanoista. Yritän olla ajattelematta liikaa asiaa, etenkin kun nyt tuli tieto, että leikkaus siirtyy ainakin joulukuulle. Mieluusti olisin tosin halunut hoitaa sen nopeasti alta pois monestakin syystä 🙂

    Vauvapalstoissa on toki paljon hyvääkin, mutta ilmankin pärjää. Sain poistettua suosikeistani seuraamani palstan enkä ole sen jälkeen siellä käynyt.  Asia on mielessä toki edelleen, muttei niin aktiivisesti. Ihanan vapauttavaa!

    Ymmärrän niin tuon sinun tilanteesi! Miehesi ”en tiedä” vastaus on varmasti jäänyt mieleen… Se toi mieleeni parin vuoden takaisen lapsikeskustelun mieheni kanssa, jolloin hän kertoi, että voidaan hankkia yhteisiä lapsia, vaikka hän ei niitä kuitenkaan enää tarvitsisi. Arvaat varmasti, että tuo vastaus ei ollut ihan sitä mitä halusin kuulla eikä nuo sanat ole kadonneet mielestäni vieläkään vaikka näitä on yritetty myöhemmin selitellä ja sanoa ettei hän sitä ihan niin tarkoittanut. Ja kyllä minä tavallaan ymmärrän mitä hän niillä sanoilla tarkoitti, olisipa vain osannut jättää tuon kertomatta tai edes ilmaista toisella tavalla…. Meillä tästä vauva-aiheesta ei edelleenkään juurikaan puhuta kotona. Ei myöskään siitä, että miksi sitä vauvaa ei ole vieläkään tullut… Ohimennen asia välillä vilahtaa, mutta siihen se jää. Senkin takia minulle on tärkeää päästä purkamaan näitä asioita tätä kautta.

    Aloin vastaamaan sinulle enemmänkin yhteenkuuluvuudesta, mutta tarinaa ja ajatuksia tuli siihen sen verran paljon, että päätin tehdä siitä oman postauksen ”Yhteenkuuluvuus”.

    Käy ihmeessä kommentoimassa ja kertomassa lisää omista ajatuksista 🙂

     

  2. Haha, tiedän, että tämä on jo tuhannen muun suusta tullut kommentti, mutta ei se etukäteen jännittäminen mitään auta. Pahentaa vain tilannetta. 🙂 Hyvinhän yleensä nuo kaikki leikkauksetkin nykyään menevät, joten turha ressata. Siirrä ajatukset vaikka leikkauksen jälkeiseen aikaan, ja niissäkin pelkästään positiivisiin asioihin.

    Itselleni nuo termistöt ovat ihan siansaksaa. Olen todennut, että en uskalla edes mennä vauvapalstoille notkumaan. Oman lapsen kaipuu ei ainakaan siitä hellitä. Omat haaveiluni ja toiveeni ja kaipuuni ovat vielä sillä tasolla, että kerran olen nyt kysynyt mieheltä haluaako hän niitä enää (hänellä yksi lapsi, minulla ei yhtään). Vastaus oli ”En tiedä.” Sen jälkeen olo oli niin musertunut, etten ole tohtinut vakavasti keskustella asiasta. Olen vielä nuori ja olen yrittänyt selittää ystävilleni tästä ”kaipuusta”, mutta he eivät voi samaistua tunteeseeni. Yksi heistä voi, mutta hänen tilanteensa oikean hankinnan suhteen on aivan eri sfääreissä kuin minun, joten yhteenkuuluvuutta ei ihan niin paljon ole.

    Haluan uskoa tulevaisuuteen. Siihen, että tuo mies jonka kanssa asun, oikeasti rakastaa minua nyt ja jatkossakin. Siihen, että hän haluaisi kanssani lapsen. Siihen, että hän ja minä ostaisimme yhteisen kodin. Siihen, että hän tekisi sen eleen jota me kaikki naiset mieheltä odotamme. Kaikkia näitä asioita odotan… Mutta pelkään, että koskaan niitä tule saamaan.. Koska en edes uskalla keskustella tuon kylmän ja epäempaattisen miehen kanssani asioista. Meni taas omien asioiden jauhamiseksi… Jakaminen tosin vähän helpotti fiilistä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *