Trick or sleep?

Se olisi Halloweenien aika. Karkki vai kepponen? Kummitusjuttuja ja kiljuntaa. Sitä on luvassa tänään, meillä on lasten Halloween juhlat. Apua. Onko pakko? Jos saisin päättää, niin tämän viikonlopun haluaisin olla rehellisesti lapseton. Ottaa illalla lasi punaviiniä ja katsoa elokuvaa. Tai vain olla ja tuijottaa kattoon. Nyt ei riittäisi voimia mihinkään ylimääräiseen hälinään.

Haaveilen omasta lapsesta, ja nyt viikonloppuna en haluaisi lapsia ollenkaan. Voiko näin ajatella? Jos mieheni lapset olisivat minun omia, tuntuisiko minusta nyt samalle? Voinko äitipuolena valita, että tänään haluan olla teidän kanssa, mutta huomenna en? Itse ajattelen, ettei kyseistä ”valintatilannetta” tule omien lasten kanssa. He ovat siinä. Piste. Sen uskon, että vastaavia oman ajan kaipuita tulee omienkin lasten kanssa, mutta ei samalla tavalla. Ainakin omalla kohdalla omat lapset ovat toivottua, miehen lapset nyt vain sattuivat kuulumaan kauppaan. He ovat siinä enkä valita/kärsi siitä mitenkään pääsääntöisesti. Mutta jos heitä ei olisi, en uskoisi toivovani, että voi kumpa miehelläni olisi kaksi lasta jo ennestään! Tässä ehkä asian pointti.

Surkuttelin työkaverilleni kotona odottavaa härdelliä. Hän ehdotti, että voisin käydä mukavaan asentoon sohvalle, laittaa valkoisen lakanan päälleni ja esittää nukkuvaa kummitusta. Ei huono ajatus!

HAPPY HALLOWEEN!!!

Kommentit (2)
  1. No, olitko nukkuva kummitus? 😀 Hehe, just eilen sanoin miehelle että onpa kiva että sitten kun on lapsi niin voi vaikka juhlia Halloweeniäkin, kun muuten ei tuu mitään tommosta juhlittua. Odotan sitä aikaa kun voi puuhastella tommosia asioita kun muuten saattaa tuntua että on liian aikuinen kaikkeen vastaavaan. Saapa nähdä, että muuttuuko mieli sitten kun tilanne on oikeasti edessä…

    1. Noh, en ollut nukkuva kummitus. Olin ehkä se sadun ilkeä äitipuoli, ainakin lasten mielestä. Tai siltä minusta tuntui… Sain kuulla moneen kertaan, että en ole heidän äitipuoli, heidän äiti on niin sanonut ja he uskovat äitiä. Koko illan naristiin muutenkin ja katseltiin minua mulkoillen, ja isille surkuteltiin, että miksi sinä erosit. Sama narina jatkui seuraavana päivänäkin… Mutta Halloweeninhän pitää kai olla vähän karmiva, sitä se oli! Sunnuntaina oli taas rauha maassa ja minä olinkin taas mukava… Ehkä tämä kuuluu asiaan. Ja ehkä olisin itse voinut lähteä toisella asenteella liikkeelle silloin perjantaina…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *