Tyhjä pussi

Miksi mammafarkkujen pitäisi kaikessa mukavuudessa olla vain raskaana olevien oikeus? Minä olen viimeiset pari vuotta vetäissyt mammafarkut jalkaani mikäli tiedossa on ollut pitkään istumista esim. autossa, tai mikäli vatsa on vain yksinkertaisesti niin turvoksissa ettei tavalliset farkut tunnu mukavilta. Myös leikkauksen jälkeen mammafarkut ovat olleet ainoa mahdollisuus käyttää farkkuja. Omistan myös muita joustavan ja korkean vyötärön omaavia mammahousuja – ja hameita. Voi miten käteviä nämä ovat myös nyt pakkassäällä varmistamassa ettei alaselkä saa kylmää! Kerrassaan kätevää!

Eikä kukaan huomaa eroa, housut kuitenkin istuvat ja näyttävät yhtä hyvälle kuin muutkin farkut jalassani. Mammavaatteeni ovat yhtä kokoa pienempiä kuin muut vaatteet, näin ollen vatsan kohdalle ei jää tyhjää pussia, jonne alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan se kauniisti pyöristyvä raskausmaha tulisi sovittaa.

 Tälläkin hetkellä minulla on jalassa mammafarkut. Vatsa on turvoksissa. Ei voi olla huomaamatta miten somalle pieni pömppömaha näyttääkään näissä housuissa. Seison peilin edessä pidellen käsiäni somasti vatsan päällä. Pidän näkemästäni. Kunnes herään todellisuuten ja vedän vatsan sisään ja paidan alas.

Ehkä jonain päivänä voin ostaa yhtä kokoa isompia mammavaatteita ilman, että sinne jää tyhjä pussi.

Kommentit (3)
  1. Tämä joustava vyötäröresori on sen verran napakka, että vaikkei se purista niin silti pitää housut paikoillaan (etenkin tällaisina päivänä jolloin vatsa on turvoksissa). Ja nämä kyseiset farkut ovat sopivan tiukat takamuksen ja reisien kohdalta, joten ei senkään puolesta tipahda! Eli jos ja kun äitiysvaatteille tulee oikeaa käyttöä, niin nämä farkut joutavat varmasti kaappiin odottamaan raskauskilojen karistumista 🙂

  2. Niin minäkin! Mulla vielä on ruumiinrakenteeni puolesta ihan kunnolla, mitä peilailla ja pömpistellä. Voisin varmaan helposti esittää raskaanaolevaa, jos siitä joskus jotain hyötyä olisi…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *