Työmotivaatio

Kahvitauolla voivottelin taas tätä työmotivaation puutetta. ”Onhan se loman jälkeen vaikea saada työvirettä päälle”, työkaverit lohduttelivat. Nyt mennään jo kolmatta viikkoa loman jälkeen. Kuinkakohan pitkään voi vedota tuohon loman jälkeiseen alkukankeuteen? Omalla kohdallani on käynyt myös niin, että siihen on vedottu vielä joulun aikoihin… Silloin tilanteeseen ei löytynyt muuta lääkettä kuin työpaikan vaihto. Ehkä kärsin kroonisesta työmotivaation puutteesta, tosin taidan kärsiä myös ihan yleisen motivaation puuttesta…

Pohdiskellessani todellisia syitä tähän motivaatio pulaan, huomaan käyttäväni suuren osan energiastani pyöritellessäni päässäni ajatuksia jotka eivät liity mitenkään työntekoon. Päähän on voinut jäädä pyörimään edellisillan keskustelu lapsipuolieni kanssa siitä, että kuulunko minä perheeseen vaiko en. ”Äiti sanoi ettet ole perhettä koska et ole synnyttänyt meitä”. Vaikka kuinka yritän sivuuttaa asian ja antaa sen mennä toisesta korvasta ulos samantien, niin silti palaan miettimään asiaa uudelleen ja uudelleen mielipahaa, kiukkua ja turhautumista tuntien. Ja koko homma ihan turhan takia, olenhan minä perhettä! Piste. Toisena hetkenä saatan alkaa pohtimaan kesken työnteon, että pitäisikö raskautumista ajatellen petipuuhien jälkeen jäädä makoilemaan jalat kohti kattoa… Ja ei kun google laulamaan! Yllättäen sitä uppoutuu pidemmäksikin aikaa lukemaan näitä ristiriitaisia enemmän ja vähämmän tietoon perustuvia kommentteja aiheeseen liittyen. Samalla saatan muistaa nivusessa olevan kivun, ja päätän kirjoittaa hakusanaksi nivusen kipu. Ja kuinka onkaan, luen tämän olevan mahdollinen alkuraskauden oire ja jään lukemaan aiheesta enemmän. Tämän jälkeen jään pohtimaan ja haaveilemaan, että josko nyt vihdoinkin… (unohdan kokonaan, että olen todennäköisesti pari päivää sitten revähdyttänyt nivusen pelatessani sulkapalloa). Ja sitten huomaan, että kappas, kello onkin jo sen verran että pitää lähteä hakemaan lapsia päivähoidosta, tai mikäli on ”lapseton päivä”, totean ajatuksen olevan joka tapauksessa niin kaukana työnteosta ettei siitä kuitenkaan tule enää mitään, joten on parempi lähteä kotiin ja yrittää paremmalla onnella huomenna. Kunnes sitten seuraavana päivänä töihin tullessa sauhu nousee päästä jo valmiiksi, kun kukaan ei muistanut ilmoittaa minulle, että pojat viedäänkin mummolleen eikä päiväkotiin… Ja eihän siihen kiukkuun auta muu kuin suklaa, jota ostaessani eksyn matkan varrella oleviin vaateliikkeisiin. Töihin tullessa onkin jo puolet työpäivästä kulunut ja iskee stressi kun ei ole saanut mitään aikaiseksi ja eihän sitä stressaantuneena siitä työnteosta tule taas yhtään mitään. Huh ja Huh!

Niin, ja luonnollisesti kirjoitan myös tätä blogia työaikana, tosin tällä menolla saatan joku päivä huomata ettei minulla enää ole työpaikkaa… Täytyy kuitenkin todeta, että kyllä minä niitä töitä kuitenkin teen ja olen välillä jopa tehokas… Sitten kun vain saan sen työmotivaationi kohdalleen näin loman jälkeen 🙂

Kommentit (2)
  1. Lohdullista kuulla, että muidenkin aika kuluu googlessa ja blogeissa… Ja itseasiassa kun sanoit noista puuskista, niin noinhan se on mennyt myös minullakin… Välillä aiheeseen on tullut yliannos, tai muuten vain kaikki sillä hetkellä oleelliselta tuntuva tieto on jo tankattu, joten google saa levätä (ainakin hetken)… ja puuska saattaa tämän jälkeen iskeä jopa työsaralla 🙂

    Ja nuo äidin kommentit, sanotaan näin, että vaikka ne aiheuttavat mielipahaa minussa ja päivät kuluvat niitä murehtiessa, niin minä olen kuitenkin aikuinen ja tarvittaessa vahvakin. Toista se on näiden lasten kanssa jotka joutuvat hirmuiseen ristiriitaan kuunnellessa äitinsä haukkuvan minua ollen itse eri mieltä sillä he kuitenkin ilmiselvästi tykkäävät minusta. Eihän siinä lapsi parka voi tietää mitä ajatella, ”enkö minäkään saa tykätä kun äitikään ei tykkää”. Lapsi kuitenkin haluaa olla lojaali äidilleen. Väistämättä mietin, että voiko lasten äiti olla oikeasti niin ajattelematon, että tietoisesti yrittää saada lasten ja minun välille särön näkemättä tämän asian seuraamuksia? Lapsen paras on kuitenkin se mitä tässä tulisi miettiä, omia ajatuksia saa olla, mutta ne voi pitää omana tietonaan. Myönnän, että välillä olisi kiusaus heittää lapsille pöytään mitä minä rehellisesti ajattelen heidän äidistään, mutta en lähde samaan leikkiin. Lapsille puhun heidän äidistään postiiviseen sävyyn, ja yritän tyynesti opettaa ettei kaikista ihmisistä tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on opeteltava tulla toimeen. Onneksi näitä asioita saan purnattua aikuisten kesken mieheni siskolle. Hän ymmärtää ja jaksaa purnata kanssani!

    Ja noista kuulemistani kommenteista karuin on ehkä se, että vanhempi lapsi sanoi, että mikäli menisin käymään heidän äitinsä luona, äiti heittäisi minut parvekkeelta alas. Voi miten toivon, että tuosta ainakin puolet olisi vain lapsen mielikuvituksen tuotosta tai liiottelua…

    Vaikka kuinka minulla kiehuu nuo äidin kommentit ja itseasiassa koko tyyppi, niin en voi silti olla ajattelematta miltä minusta tuntuisi hänen asemassaan; ”Joku toinen on läsnä kun lapsi oppii ajamaan ilman apupyöriä, tai kun ensimmäinen hammas lähtee. Lapseni haluaa lähteä mielummin tuon naisen luo kun jäädä äitinsä luokse. Joku toinen käyttää minun lastani lääkärissä, miksi minä en ollut siellä?”. Ei ole varmasti helppoa hänelläkään ja toivon etten itse joudu ikinä kokemaan samaa!

    Johan taas tuli pitkä kommentti, ehkä jatkan tästä taas blogissani 🙂

  2. Heh, google on kyllä näiden vertaisblogien lisäksi aikamoinen aikasyöppö :D. Onneksi näihinkin tuntuu ainakin joksikin aikaa tulevan jonkinlainen saturaatiopiste: kaikki löytämänsä blogit on jo lukenu (ja ne ei kirjoittele uusia juttuja tarpeeksi ahkerasti eli koko ajan :D) ja kaikki mieleentulevat asiat googletettu. Sit ehkä jonkin aikaa saa taas oltua tehokas ennen seuraavaa puuskaa. Eli eiköhän sitä jonkin aikaa voi ihan kohtuu hyvällä omallatunnolla käsitellä nää asiat ees osittain pois mielestä (hetkeksi). Mulla on tällä hetkellä meneillään ihan mieletön työ-opiskelu-graduinnostuspuuska, täytyypä pian yrittää muistaa, että kuukausi kuluu koko ajan kohti…. :).

    Niin juu ja apua noi ”äidin” kommentit. Kuin ihmeessä voi laukoo jotai tollaisia… ”toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”-mentaliteettia kehiin, mutta aivan taatusti helpommin sanottu kuin tehty ja toisaalta vaikka itse tuon asenteen saiskin päälle niin taitaapa noilla puheilla olla pidemmän päälle vaikutuksia niihin lapsiinkin…Grrrrrr…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *