Voihan vilutus!

…tai voihan vi**tus. Tällä hetkellä vilutus tosin on vallitsevampi tila, joten lukitaan se otsikoksi.

Eli kyllä. Olen kärsinyt järkyttävistä vilunväristyksistä ja palelusta ylipäätänsä viimeisen viikon. Minun päätä on särkenyt lähes jatkuvasti ainakin viimeisimmän viikon ajan. Minua pissattaa koko ajan, tai siis tuntuu siltä, että pissattaisi. Ärsyynnyn todella herkästi. Minua väsyttää. Itku tulee jopa minun muutenkin itkuherkän ihmisen mittakaavassa herkästi (mietin koiramme näyttelyyn menoa ja mahdollisuutta, että hän voittaisi. Tästä seurasi täysin spontaani itkun pärskähdys). Niin, ja olen käynyt googlettamassa ”alkuraskauden oireet ennen plussaa” jälleen kerran. Ihan kuin en muistaisi näitä entuudestaan…

Pidän kuitenkin suurempana todennäköisyytenä, että poden/olen alkamassa potemaan kevätflunssaa. Tai siis ainakin yritän ajatella näin (=huijaan itseäni). Ensi viikolla tiedän enemmän.

Palaan vielä tuohon vi**tukseen. En tiedä johtuuko se tästä ärsyyntymisherkkyydestäni vai mistä, mutta kyllä joutui hieman tasaamaan hengitystä eilen illalla, ja vielä tänäänkin. Olimme juuri menneet yläkertaan aikeena käydä nukkumaan. Kerron miehelleni, että olen yrittänyt soittaa ystävälleni, jonka epäilen olevan hieman suutahtanut koska en osallistunut hänen juhliin enkä ole soittanut hänelle koko viikkoon. Ja juuri kun olen tämän sanonut, ystäväni soittaa takaisin. Menen alakertaan juttelemaan hänen kanssaan etten herätä lapsia. Puhelu on kestänyt max. noin 10 minuuttia, niin johan isäntä soittaa yläkerrasta puhelimeeni!!! WTF!!! Enkö saa enää jutella ystäväni kanssa vai mitä hemmettiä se siellä koputtaa, kun kuulee varsin hyvin minun olevan alakerrassa ja edelleen puhelimessa. Annoin tästä välittömästi palautetta, mutta jotenkin tämä asia jäi pyörimään ajatuksiin. Liika kontrolli ahdistaa, ja tiedän, että miehelläni on ollut siihen pyrkimystä aiemminkin, ehkä osittain ajattelemattomuuttaan, mutta kuitenkin. Tämä on johtanut siihen, että yhteydenpitoni saati tapaamiset ystävieni kanssa ovat jääneet lähes kokonaan. Minua ei kielletä menemästä, mutta tuodaan kuitenkin harvinaisen selväksi, että olisi parempi jos et menisi. Ja onko sitten parempi mennä huonolla omatunnolla, vaiko jättää menemättä kokonaan? Yleensä päädyn jälkimmäiseen ratkaisuun. Ja siitä ei hyvää seuraa pidemmän päälle. Sekin on koettu. Nyt pitää siis olla viisas ja olla toistamatta aiempia virheitä. Täytyisiköhän tämän pohjalta tehdä heti huomenna pieni retki pääkaupunkiseudulle ystäväni tykö? Pieni nollauspyrähdys, etenkin JOS vaikka käykin niin, ettei sieltä ole pukkaamassa flunssaa vaan jotain muuta… Hmmm…

Kommentit (7)
  1. Uskomatonta! Oliko miehelläsi edes mitään selitystä, että miksi sinulle soitti, kun tiesi, että puhut ystäväsi kanssa?

    Edellinen mieheni oli just sellanen, ettei hän varsinaisesti estänyt minua lähtemästä minnekään, mutta oli päivänselvää, että minun pitäisi olla koko ajan hänen kanssaan. Jos olin tapaamassa kavereitani, tuli koko ajan tekstiviestejä, missä ei kylläkään kyselty, missä menen, vaan valitettiin siitä, kuinka tylsää hänellä on. Jatkuva tarrautuminen oli lopulta liikaa.

    Ja pahinta oli, jos minulle tuli yllättäen menoa samalle päivälle. Jos minulle soitettiin kotiin, että hei, lähdetkö nyt ulos/kahville/seuraksi shoppailemaan, en pystynyt lähtemään. Jos soitto tuli kun olin töissä, saatoin lähteäkin. Miehellä meni pasmat aivan täysin sekaisin, jos päiväsuunnitelmaan (joka ei välttämättä sisältänyt mitään suunnitelmia, mutta mies oli päässään kuvitellut päivän noudattavan tiettyä kaavaa) tuli muutoksia. Omasta mielestäni elämään tuo rikkautta se, ettei aina tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

    1. Selityksenä oli, että hän halusi  käydä nukkumaan aikasen herätyksensä johdosta, ja ilmeisesti hän on niin kultainen ettei halua nukahtaa ennen kuin vaimo on vieressä…

      Kieltämättä aika samalla kuulostaa meininki meillä kuin sinulla on ollut aiemmin. Tai ei tilanne ehkä aina ole niin paha – tai sitten se ei ole paha koska en enää edes suunnittele meneväni mihinkään. Mutta hivenen huolestuttava tuo tilanne kuitenkin on. Esim. eilen meninkin yllättäen koiratapahtuman jälkeen siskoni ja hänen koirien kanssa iltalenkille. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että ”apua iik, minun pitäisi jo mennä kotiin”. Yritä siinä sitten tarinoida rauhassa siskon kanssa! Ja kyseessä ei ole pelkästään mitkään ”iltariennot” vaan myös päivämenot, lenkillä käymiset ym. Ja aargh, nyt kun vauhtiin pääsin, niin muistui mieleen että olin viime sunnuntaina viemässä äidilleni synttärikakkua ja oli puhe, että mennään muun perheen voimin myöhemmin. Äidilleni oli kuitenkin tullut jo vieraita, joten tottahan toki jäin tätieni kanssa tarinoimaan hetkeksi (max. vartti). Mutta eiköhän tule jo äkäinen puhelu, että mihin jäit blaablaablaa!!! Niin, ja luonnollisesti mieheni lukee (salaa tai minun nähden) minun tekstiviestit, sähköpostin, facebookin jne. How nice! Mielestäni en ole myöskään tehnyt mitään sellaista, että olisin tämän ilmeisen luottamuspulan ansainnut.

      Apua. Tilanteeni on ehkä kuitenkin pahempi kuin olen tajunnut. Tästä pitänee puhua ja laittaa hommalle stoppi!

      1. Kuulostaa kyllä erittäin pahalta tilanteelta. Meillä kävi tosiaan myös niin, että vuosia olin kiltisti kotona, kunnes paloin loppuun ja olin vuoden masennuksen vuoksi sairauslomalla. Sen aikana tajusin, että minun on pakko alkaa elää omaa elämääni, tavata ystäviä ja harrastaa jotain. Parin vuoden päästä meillä tulikin sitten ero. Olimme siis melkein 10 vuotta yhdessä, josta 7 naimisissa. Pahinta oli juuri se syyllinen olo, joka tuli itselle jokaisesta omasta hetkestä. Vaikeita eron jälkeen oli oppia elämään hetkessä, niin että saattoi muuttaa suunnitelmia lennosta, eikä niistä ollut kenellekään tilivelvollinen. Nyt minulla on mies, jonka ex-vaimo oli konttolloinut hänen menojaan, ja ymmärrämme toisiamme todella hyvin.

        Minun exäni kunnioitti kyllä yksityisyyttäni, eikä tietääkseni urkkinut viestejäni. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi epäillyt minun pettävän, vaan siitä, että minun olisi pitänyt olla koko ajan hänen vaikutuspiirissään. Lähipiirini kutsuu häntä näin jälkikäteen narsistiksi, mutta itse en ole aivan varma asiasta.

        1. Aina vaan kuulostaa enemmän tutulle. Itse olen myös polttanut itseni loppuun osin juuri näiden asioiden johdosta, olin aivan kuin minulla ei olisi mitään otetta omaan elämääni. Yritin keskustella asiasta ja saada miestäni ymmärtämään miltä minusta tuntuu, mutta tilanne päättyi siihen, että minulle riittää. Lähdin pois. En nähnyt muuta vaihtoehtoa oman mielenterveytenikään puolesta. Miten sitten kävikään niin, että palasimme yhteen ja pitkän aikaa asiat menivätkin ihan hyvin. Tämä tilanne on päässyt jotenkin varkain taas tähän pisteeseen. Olen myös aikoinani kehoittanut miestäni tutustumaan naristisen ihmisen määritelmään. Itse ainakin löydän hänestä vastaavia piirteitä…

          En tiedä. Toisaalta epäilen, että käynti siellä Rosen terapiassa on saanut minut enemmän tietoiseksi omista tunteistani. Käynti on ilmeisesti nostanut mieleeni myös paljon muistoja entisestä parisuhteestani. Epäilen, että nämä asiat ovat puolestaan nostaneet pintaan oman ja nykyisen suhteen hyvinvoinnin.

          1. Kannattaa ottaa härkää sarvista eikä jäädä tuleen makaamaan. Toivottavasti saatte asiat tällä kertaa järjestymään! Ulkopuolisesta avusta voi olla apua teidän tilanteessanne. Meidänkin piti pariterpeutille mennä, mutta lopulta se kääntyikin siihen, että miehen mielestä vain minussa oli vikaa, ja minä päädyin yksin terapiaan. No, auttoihan sekin.

      2. Ääk, tulin tänne tsiigailemaan, että mitäs tänne kuuluu ja kun luin näitä viestejä niin tämän viestin kohdalla alkoi tuntua tosi pahalta. Mulle on muutenkin monista sun blogikirjoituksista tullut sellainen olo että sun mies ei kohtele sua aina kauheen reilusti. Ja tämä blogikirjoituskin alkoi jo tuntua huolestuttavalta, mutta sitten tämä keskustelu täällä perässä kuulostaa vain pahemmalta ja pahemmalta. Tää, että tsiigaillaan toisen yksityisviestejä oli mulle jotenkin sellainen mikä sai mut lopullisesti äkämystymään sun miehelle. Tuo on jotenkin sellainen yksityisyyden ja luottamuksen loukkaus, mitä mun olisi hirmu vaikee hyväksyä. Toivottavasti olette alkaneet setviä miehen käytökseen liittyviä juttuja. Tuo tilanne kun ei kuulosta enää kauheen terveeltä.

        Hmph, mä tulin tänne sillä ajatuksella, että utelisin, että olikos vilutukset sun muut alkavaa flunssaa vai jotain paljon mukavampaa, mutta nyt ei enää tuntunut niin korrektilta ja ajankohtaiselta kysymykseltä…

        1. Mieheni on kyllä kautta aikain saanut äkämystymisiä osakseen monesta osoitteesta, ja monesta syystä -todennäköisesti ihan aiheesta! Välillä sitä todellakin miettii, että mitenkä sitä onkin sietänyt niin pajon/sietää edelleenkin… Välillä tuntuu, että liiottelen ongelmaa tai että peiliinkin voisi vilkaista. Mutta ulkopuolisten silmin tilannetta katsoen, niin ehkä miehelläni olisi todellakin enemmän parantamisen varaa kuin minulla. Tämä viime kertainen vaihe saatiin onneksi keskusteltua selväksi, ja itse sain omat asianikin käsiteltyä, joten nyt olen myös itse enemmän läsnä suhteessa enkä haahuile ajatuksineni omissa maailmoissa. Meidän suhde ei ole koskaan ollut helppo, ja varmasti jatkossakin haasteita löytyy. En kuitenkaan ole valmis luovuttamaan, joku siinä ukon retaleessa kuitenkin saa minut häntä rakastamaan <3

          Niin… Ja kaiken tämän jälkeen tuntuu vähän ristiriitaisella odottaa kuumeisesti plussa-tulosta raskaustestiin. Minulle kun on aina ollut tärkeää se, että suhteen tulee olla vakaalla pohjalla ennen kuin lapsia hankitaan. Toisaalta kyllä se suhde on vakaalla pohjalla, minun pitää vain muistaa olla unohtamatta itseäni ja omia tarpeitani, ja VAADIN ansaitsemani kohtelun 🙂

          Kotimatkalla käyn ostamassa raskaustestin. Kp 28/26-28 (tosin äsken laskin uudelleen ja km:n jälkeen kierto oli 27pvää, joten todennäköisesti ollaan jo myöhässä päivä tai pari).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *