Olen niin perin juurin tyytyväinen viikonloppuuni, etten oikein osaa sitä edes sanoiksi pukea. Koulutus, johon kahden päivän verran otin osaa, oli uskomattoman innostava ja inspiroiva. Sain niin paljon ideoita, että meinaan pakahtua. En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä käytännössä.

Onneksi kuitenkin aloitan työt vasta muutaman viikon kuluttua. Ehdin rauhoittua ja sulatella oppimaani.

Koulutuksen ja mukavien vapaa-ajan kohtaamisten ansiosta viikonloppu vei niin täydellisesti mukanaan, etten ehtinyt edes ikävöidä lapsia. En kerta kaikkiaan kertaakaan. En olisi ikinä uskonut, että se on mahdollista. Niin kokonaisvaltaisesti olen heidän kanssaan viimeiset 2,5 vuotta ollut. Mutta kuten Ma-material girlin Mindekakin aiemmin viikolla kirjoitteli, niin lasten kasvu tuo mukanaan senkin päivän, että saa ja haluaa taas olla muutakin kuin äiti.

Aika aikaansa.

Ja vaikka en ehtinyt ikävöidä, olin kuitenkin suunnattoman onnellinen päästessäni kotona suukottelemaan kahta päiväunilta herännyttä pörröpäätä. Heidän luokseen oli ihana palata. 

Ja käsittämätöntä oli se, miten he olivat kolmen päivän aikana kasvaneet. Kun on koko ajan läsnä, ei ehdi huomata, miten paljon he päivittäin oppivat. Esikoiselle oli poissaollessani tullut monta uutta sanaa ja hän pinnisteli ilmoille ensimmäiset kolmisanaiset lauseensa, kun hänellä oli niin paljon kuulumisia kerrottavanaan. Kuopus puolestaan oli kehittynyt seisomaharjoituksissaan niin, että töröttää nyt vakaasti kaikkea mahdollista vasten. 

Antoisa viikonloppu itse kullekin siis.