Ihan tavallisena keskiviikkona

Jostain syystä tajusin eilenillalla nukkumaan mennessäni, että tänään on ehkä meidän viimeinen ihan tavallinen arkipäivämme sellaisena kuin olemme arkeamme kuopuksen syntymästä lähtien eläneet. Vaikka menenkin töihin vasta lokakuussa, käynnistyy työarki jonkinasteisena jo huomenna, kun lähden koulutusreissulle Helsinkiin. Se tietää kolmea yötä poissa kotoa ja erossa lapsista. Ensimmäistä kertaa. Se tietää myös yhteistä lomaviikonloppua miehen kanssa. Mies nimittäin ajelee perjantaina perässäni Helsinkiin ja lapset menevät kahdeksi yöksi mummilaan.

Ensi maanantaina on vuorossa päiväkotiin tutustuminen.  Silloin sovimme, kuinka tutustumiskäyntejä nyt syyskuussa jatketaan. Itse olen ajatellut, että parin viikon ajan lapset voisivat käydä hoidossa muutamana päivänä viikossa puolikkaita päiviä. Kolmannella viikolla harjoiteltaisiin 5-6-tuntisia päiviä niin, että he ehtisivät nukkua päiväkodissa myös päiväunet. Ja sitten onkin aika aloittaa työ- ja päiväkotiarki täydellä teholla. Kaikki tämä tuntui eiliseen asti vielä kovin kaukaiselta. 

Tätä taustaa vasten päätin, että taltioin muistiin ihan tavallisen päivämme. Näin se kului:

3.40-3.55 Esikoinen itkeskelee mutta on täydessä unessa. Jään hetkeksi pötköttelemään hänen sänkyynsä, koska räkäisen nenän vuoksi hän nukkuu levottomasti. (Aamuöistä onnea on täysimittainen lastensänky!) Varttitunnissa hän kuitenkin vaipuu takaisin syvään uneen. Kun olen hipsimässä pois, kuopus ääntelee omassa sängyssään. Hyssyttelen hetken ja hänkin jatkaa uniaan. Minä livahdan takaisin miehen viereen.

4.45 Kuopus ääntelee uudestaan ja käyn hakemassa hänet parisänkyymme. Ehdin hädin tuskin laskea häntä väliimme, kun hän alkaa tuhista tyytyväisenä.

5.50 Esikoinen herää ja kiiruhdan jälleen hänen sänkyynsä. Torkahdamme molemmat.

6.20 Kuopus herää ja herättää miehen. Me esikoisen kanssa kömmimme ylös kymmenen minuuttia myöhemmin.

6.30-8.00 Aamutoimia: aamupalaa, vaatteiden vaihtoa, potalla käyntiä, hammasten pesua. Mies lähtee töihin.

8.00-8.45 Lapset leikkivät ja katselevat Pikku Kakkosta. Minä esivalmistelen lounasta ja imuroin alkuviikon sotkut keittiöstä. Saan imurointiapua molemmista lapsista ja luovutan melko pian imurin heille. Heidän imuroidessaan ehdin käydä pikaisesti ehostautumassa.

img_4428.jpg

img_4427.jpg

img_4430.jpg

8.45 Ulos ja rattaillen bussipysäkille vastaan aamupäivän leikkitreffiseuralaisia.

img_4437.jpg

9.00-11.30 Leikkiä ja lounastelua vieraiden kanssa. Lounaaksi lämmitän eilen tekemäni jauhelihakastikkeen ja keitän sen seuraksi sormiruokailijoiden suuhun sopivaa pastaa. 

11.30 Nukkupuuhiin kuopuksen vaipanvaihdon ja esikoisen pottailun kautta. Kuopus selaileen hetken kuvasanakirjaansa ja pyrkii sitten omaan sänkyynsä. Hän nukahtaa sinne hetkessä, kun luen esikoiselle. Esikoinen jää lukupuuhien jälkeen odottelemaan unta. 

12.00-14.00 Lasten päiväunet. Minä keittän kahvia, viikkaan pyykkejä, pakkaan laukkuja, kirjoitan blogia.

img_4424.jpg

14.00 Käyn herättämässä esikoisen, jotta hänen päiväunensa eivät veny liian pitkiksi. Hissuttelemme hiljaa, jotta pikkusisko saa vielä nukkua. Luemme kirjaa ja kokoamme palapeliä.

img_4457.jpg

img_4460.jpg

14.20 Kuopus herää ja liittyy palapelipelileikkeihin. Leikistä uhkaa tulla yhtä tappelua, joten siirrymme välipalalle. 

14.45 Välipalan jälkeen suuntaamme ulos. Lasten toiveesta kävelemme pienen lenkin kotikulmilla. Esikoinen liikkuu potkumopollaan ja kuopus istuu työnnettävässä kolmipyörässään. Lenkin jälkeen puuhastelemme omalla pihalla: esikoinen pesee linnunkakkoja maalipensselillä ja kuopus nyppii kuorikkeita pensaiden juurilta.

img_4472.jpg

img_4488.jpg

15.45 Siirrymme sisälle valmistelemaan ruokaa. 

16.00 Isi tulee kotiin ja pääsemme syömään.

img_4495.jpg

img_4490.jpg

16.30 Isi ja esikoinen lähtevät ulos leikkaamaan nurmikkoa. Minä jään kuopuksen kanssa siivoamaan sisälle. 

16.50 Totean, ettei siivoamisesta kuopuksen kanssa tule mitään, joten mekin lähdemme ulos. Touhuamme niitä näitä omalla pihalla, kunnes ruoho on leikattu. Sen jälkeen käymme koko perheen voimin läheisellä hiekkakentällä juoksemassa 60 metrin rataa, mikä on esikoisen mielestä parasta hupia. 

18.00 Minä siirryn sisälle hoitamaan siivouksen loppuun.

18.30 Iltapala puuroineen, muroineen, pähkinöineen, hapankorppuineen ja mandariinilohkoineen.

19.10 Iltakylpy. Lapset läiskivät tyytyväisinä omissa ammeissaan ja me saamme miehen kanssa käydä rauhassa suihkussa.

img_4502.jpg

19.45 Nukkupuuhiin. Tänään olisi ollut miehen vuoro hoitaa iltasadut, mutta koska en ole huomenna kotona, halusin hoitaa lukemisen. Kuopus selaileen jälleen kuvasanakirjaansa ja esikoisen kanssa luemme muita kirjoja.

20.15 Yritän poistua lasten nukkumishuoneesta mutta kuopus saa kilarit ja joudun varttitunnin tekemään lähtöä moneen kertaan.  

20.30 Kuopus nukkuu. Esikoinen jää odottelemaan unta.

20.45 Esikoinen nukkuu.

20.45-21.00 Järjestelen hetken paikkoja ja tyhjennän pyykkikoneen.

21.00-21.45 Kirjoitan blogia, mies lukee kirjaa.

22.00 Minäkin siirryn sänkyyn lukemaan ja juttelemaan miehen kanssa.

Jossain vaiheessa käyn nukkumaan.

***

Päivä ei olisi voinut tavanomaisempi olla! Näin me todellakin olemme vuoden verran elelleet: Päivämme ovat aina alkaneet aikaisin moniin muihin lapsiperheisiin verrattuna. Vaikka lapsemme monessa suhteessa ovatkin eri maata, tässä suhteessa he ovat olleet samanlaisia. Molemmat ovat vauvasta asti heränneet varhain. Joskus se on tuntunut tuskaiselta, mutta toisaalta olen ollut rytmiin aina myös tyytyväinen. Ehdimme aina nauttia aamiaisen koko perheen voimin ennen kuin isi noin puoli kahdeksan aikaan lähtee töihin.

Aamupäiviin olen pyrkinyt järjestämään jotain aktiviteettia, yleensä leikkitreffejä tai kerhokäyntejä. Niiden tarjoamat aikuiskontaktit ovat olleet henkireikäni. Päiväunille olemme lähes aina kiiruhtaneet kotiin, sillä kotona nukkuminen käy huolettomammin ja minä olen saanut oman hengähdystaukoni. Olen myös kuopuksen kanssa pitänyt alusta asti yllä rytmiä, jonka tahdittamana päiväunia nukutaan puolen päivän tienoilla, kun esikoinenkin nukkuu. Aamupäivällä hänen on annettu nukkua vain sen verran, että tämä onnistuu. Nykyisin kuopus kaipaisi pieniä varttitunnin torkkuja aamupäivällä, muttei läheskään joka päivä malta niitä nukkua.

Päiväunien jälkeen puuhastellaan omalla porukalla kotona, ellei sitten saada naapureista päiväkahvi- ja välipalaseuraa. Kun isi neljän tienoilla palaa töistä, syödään iltaruoka. Sen jälkeen yleensä ulkoillaan, käydään muskarissa tai kaupassa, tehdään kotitöitä, saadaan vieraita tai piipahdetaan itse vieraisilla. Iltapuuhat aloitetaan puoli seitsemän tienoilla: yleensä syödään ensin iltapala ja käydään sitten kylvyssä, toisinaan tehdään toisinpäin. Puoli kahdeksan ja kahdeksan välillä suunnataan lukupuuhiin ja puoli yhdeksään mennessä lapset ovat tavallisesti unessa. Omat harrastuksemme olemme sijoittaneet aikaisiin aamuihin ja lasten nukkumaanmenoaikoihin: mies liikkuu parina aamuna viikossa ennen töihin menoaan, minä taas parina iltana, kun on miehen vuoro laittaa lapset nukkumaan.

Näitä päiviä kaikessa tylsyydessään tulee vielä varmasti ikävä.

Suhteet Oma elämä

Samaa sukua, eri maata

img_4246.jpg

Kuinka erilaisia sisarukset osaavatkaan olla! Ja mikä rikkaus ja riesa erilaisuus voikaan olla! 

Rikkaus siksi, onhan se nyt mahtavaa, ettei meille tullut kahta kloonia, vaan kaksi ihan eri tyyppiä omine persoonallisine piirteineen. Riesa sen vuoksi, että juuri, kun on oppinut selviämään yhden kanssa, tuleekin toinen, joka on täysin eri maata. Toinen, jonka kanssa on opeteltava kaikki alusta. 

Ensinnäkin väitän, että itkun määrä vauvavuoden aikana on vakio. Syyt taas voivat olla ihan erilaiset. Siinä missä esikoinen itki vatsavaivojaan, joita uudet ruoka-aineet aiheuttivat, on kuopus ollut oikea teräsvatsa, jolle on huoletta saanut tarjota kaikkea. Herkkävatsainen esikoinen olisi tietenkin syönyt mielellään kaikkea mahdollista, mutta hänen syömisiään joutui karsimaan ja rajoittamaan välillä rankallakin kädellä. Kuopus sen sijaan ei mielellään söisi mitään muuta kuin maitoa, vaikka hänelle voisi ilmeisen turvallisesti tarjota vaikka kiviä. Kuopuksen huuto syntyy siis siitä, että hänelle yritetään tarjota ruokaa. Lisäksi hän huutaa, karjuu ja vaikeroi puhkeavia hampaita. Esikoisen hampaathan tietenkin tupsahtelivat hiljaa ja huomaamattomasti kuin sienet sateella.

Niin, sateella. Jos jatkan ontuvien vertauskuvien käyttöä, voisin vääntää jotain esikoisen hampaiden tuloon liittyvästä syljen määrästä. Sitä tuli kuin vettä kaatosateella rännin syöksyputkesta. Mitkään kuolakaulurit eivät riittäneet, vaan paitaa joutui vaihtamaan useita kertoja päivässä. Niinpä – tästä kokemuksesta viisastuneena – hankin kuopuselle setin kuolakaulureita hyvissä ajoin ennen kuin hampaita alkoi tulla. Kokenut äiti-ihminen naurahtaa tässä vaiheessa tietäväisesti. 

Kuolakaulureita ei kuopuksen kanssa luonnollisesti ole tarvittu lainkaan. 

img_4261.jpg

Entä ne luonne-erot sitten! Olen vasta kuopuksen tultua maailmaan ymmärtänyt kunnolla esikoisen erityispiirteitä. Olen ymmärtänyt, että hän on luonteeltaan erittäin joustava ja sopeutuvainen. Toki totesin jo hänen vauva-aikanaan, kuinka helppo seuralainen hän oli kodin ulkopuolella liikuttaessa. Hän viihtyi lähes missä tahansa, hän söi ja nukkui lähes missä tahansa. Lisäksi hän on hiljainen tarkkailija, joka ei pidä meteliä itsesään kuin tutussa seurassa. Hän on tottelevainen, kun hänelle kertoo selkeästi, mitä häneltä odotetaan ja kuinka eri tilanteissa tulee käyttäytyä. Jos hän käyttäytyy jossain tilanteessa sopimattomasti, saan yleensä syyttää itseäni siitä, etten ole muistanut etukäteen puhua hänen kanssaa tilanteen vaatimuksista. Tietenkin hän on myös eloisa ja liikkuvainen kuten lapsen kuuluukin. Ei hän jaksa istua hiljaa ja hievahtamatta kirkonpenkissä koko siunaustilaisuuden mittaa, mutta hänet on helppo pienin viihdykkein pitää aloillaan ainakin se tarvittava aika ja hieman enemmänkin. Mutta vaikka hän on rauhallinen tarkkailija, hän ei missään nimessä ole ujo. Päinvastoin. Hän on uusissa tilanteissa reipas ja rohkea. Hän ei tarvitse minua pitämään kiinni kädestään. Katsekontaktin hän saattaa rohkaisuksi hakea mutta iloisen hymyn saattelemana hän sitten käy haasteita päin. Minun sylini ja läsnäoloni ei ole koskaan ollut hänelle korvaamatonta. Hän vierasti vauva-aikanaan tasan yhden ainoan illan ajan. Silloin ei kelvannut kukaan muu kuin äiti. 

Kuopus taas on oikea iilimato. Hänelle ei useimmiten kelpaa kukaan muu kuin äiti. Edes isin pitkä kesäloma ei tehnyt tehtäväänsä siinä mielessä, että isistä olisi tullut äidinveroinen. E-hei. Mutta jos en ole maisemissa, kaikki menee hyvin. 

Esikoinen on luonteeltaan kaikin puolin melko tasainen. Hänellä ei esimerkiksi ole toistaiseksi ollut kovin vaativaa uhmaa. Pari ei-kautta on käyty läpi, mutta niidenkin aikana hänet on ollut helppo puhumalla ja perustelemalla saada muuttamaan mieltään. Aikaa ja kaunopuheita on toki tarvittu, jotta välirikoista on selvitty, mutta hän ei ole kertaakaan tehnyt täydellistä tenää minkään asian suhteen. Hän saattaa hetken juputtaa ja jurnuttaa, mutta silmänräpäyksessä hän kuitenkin tekee sen, mitä tehdä täytyy. Tekee, niin kuin vastalauseita ei koskaan olisi heitettykään.

img_4257.jpg

Esikoinen on se, joka luultavasti kääntäisi toisenkin poskensa lyötäväksi, jos häntä toiselle poskelle läimittäsiin. Kuopus taas on se, jonka voisin kuvitella rökittävän kaikki, jotka uskaltavat hänen isoveljeään kaltoin kohdella. Hän on tulta ja tappuraa, tahtoa ja taistelumieltä. Siinä missä esikoinen on yhden ja ainoan kerran käyttänyt hampaitaan tahdonilmauksena, on kuopus jo 11 kuukauden ikään mennessä ehtinyt purra minua, esikoista ja kaksi kuukautta vanhempaa leikkitoveriaan. Hän alkaa huutaa kovaa ja korkealta, jos joku vain näyttääkin siltä, että aikoo ottaa hänen käsissään olevan aarteen. Hän heittäytyy mahalleen maahan, kun häntä kielletään tekemästä jotain. Hän kääntää kehonsa kaarelle, jos hänet yrittää väkisin asettaa rattaisiin tai syöttötuoliin. Hän provosoi ja protestoi. Hän katsoo silmiin ja nauraa päälle. 

img_4251.jpg

Lienee sanomattakin selvää, ettei näitä lapsia voi kasvattaa samoin keinoin. Se on se vanhemmuuden rikkaus ja riesa.

 

Suhteet Ystävät ja perhe