7: Tapahtui tänään

Tavalliset aamusäätämiset: vauvat pinniksistä alakertaan, aamupuuron laittaminen ja syöttäminen, vaipanvaihto. Poika venkoili tuttuun tapaansa hoitopöydällä ja nykyään meno muistuttaa enemmän painiottelua kuin vaipanvaihtoa. Annoin rasvatuubin viihdykkeeksi ja yritin saada pojun huomion hokemalla hänelle hitaasti ja selvästi artikuloiden ”sano mami, sano mami, sano maa-mii”.

Tähän mennessä vauveleiden puhe on tyyliä etetetet, äitäitäit, tätätät, tatata. Mutta yhtäkkiä poika lopetti vääntämisen, katsoi syvälle silmiin ja keskittyneenä sanoi maamm (tai jotain siihen päin). Jokin ihana, odottamaton tunne läikähti sisällä ja sai kyyneleet silmiini. Ettei poika hämmentyisi äidin reaktiota puristin hänet syyliini ja kyynelten lävitse naurahdin ”hyvä”!

En olisi uskonut, miten järkyttävän ihanalta tuo tuntuisi: minun oma rakas lapseni juuri sanoi ”mami”! (tai siis niin lähelle kun hän osasi sanoa). 

file_31.03.17_14_11_45.jpeg

Ulkoilua

Vauvat täyttivät muutama viikko sitten ensimmäisen vuoden. Minun oli tarkoitus laittaa kuvia juhlista, kakusta ja päivänsankareista, mutta jälleen kerran nuo kuvat ovat jollakin muistikortilla jossakin… niin kuin kesällä järjestettyjen kummijuhlienkin kuvat.

Syntymäpäivien aikaan pohdin paljon vuoden takaisia tapahtumia ja omaa matkaani äitinä. Ehkä jotkut teistä muistavat (jos siellä on enää ketään), miten jännitin vauvojen syntymää ja omia tunteitani sillä hetkellä. Etukäteen annoin itselleni luvan tuntea mitä tahansa: paniikkia, hämmennystä tai suoranaista vierautta vauvoja kohtaan. No kaikki tuo oli turhaa. Vauvojen ensiparkaisut saivat kyyneleet silmiini, mutta varsinaisen äidinrakkauden tunsin tunti syntymän jälkeen, kun toppini sisään ujutettiin karvatonta oravaa muistuttava pieni poikani. Hänen pikkuruinen lämmin kehonsa minun rintaani vasten, ne pienen pienet hennot liikkeet. Pieni nenänpää, joka pilkotti ison pipon alta. Tuon hetken muistelu saa edelleen sen saman ylitsevuotavan helpotuksen, onnellisuuden ja rakkauden puistatuksen aikaiseksi. <3

Siinä missä poikaan rakastuminen tapahtui aivan ensihetkellä, niin tytön kanssa meni hieman pidempään. Toki välitin ja hoidin häntä aivan yhtä antaumuksella kuin poikaakin, niin yhteys meidän välillä syntyi vasta myöhemmin. Tytöllä oli alkuvaiheessa paljon vatsavaivoja ja usein hänen hereilläolonsa oli ärtynyttä kiemurtelua, siinä missä poika jo katseli (tai ainakin näytti katselevan) uteliaasti ja syvälle silmiin. Rautavalmisteen vaihtumisen jälkeen tytön vatsavaivat hellittivät ja yhtäkkiä hänestä kuoritui suloinen ja aurinkoinen tyttönen, joka huulet töröllään ojentaa äitin syliin ja joka rakastaa pehmomuumiaan muumejaan yli kaiken. 

Pojan uteliaisuus ja päättäväisyys pitää hänet menossa. Joka paikkaan. Koko ajan. Tyttö on selkeästi rauhallisempi, mutta toisaalta myös tempperamenttisempi – hän kyllä ilmoittaa raivokkaasti kiljahtaen, jos jokin asia ei neitiä miellytä. Poika säikähtää herkemmin vieraita ihmisiä, uusia tilanteita tai esimerkiksi autonpesua, kun tyttö tyytyy puristamaan muumiaan tiukemmin ja katselee tilanteen kehittymistä rauhallisesti.

Molemmat nukkuvat suht hyvin ja syövät oikeastaan kaiken, mitä eteensä saavat. Nyt olemme alkaneet syömään sormiruokaa ja ihan kotiruokaakin. Vauvat rakastavat kylpemistä, he viihtyvät jo pitkään keskenään, keittiön laatikoita tonkien (siis repimällä kaiken mahdollisen lattialle), sohvalla peuhaten tai lelulaatikossa istuskellen. Ensimmäiset haparoivat askeleet on otettu, mutta pääasiallinen liikkumismuoto on edelleen neliveto. Maasta tongitaan suuhun edelleen kaikki mitä löydetään ja kirjoita revitään ja syödään sivut, mikä on toistaiseksi vähän rajoittanut meidän ulkona leikkimistä ja kirjojen lukua. Toisaalta on uskomatonta, miten nopeasti he oppivat ja esimerkiksi sohvalta tai sängyltä tullaan pääsiassa hienosti takaperin alas ja pariin keittiön laatikkoon ei kosketa, koska niin ei saa tehdä.

File 31.03.17, 14 12 13.jpeg

Vauvat saivat Suomen passit  (ja niillä on myös jo käyty Suomessa), pyyhekuva vauvahotellista ja pyjamakuva meidän tavallista iltahulinaa.

Tästä tuli nyt tällainen spontaani päivitys vauvojen elämästä. Minulla on ollut huono omatunto blogin päivittämättömyydestä, tuntuu kuin olisin täysin unohtanut teidät rakkaat lukijat. Te kuitenkin jaksoitte tsempata koko projektin ajan… <3

Toivottavasti teillä kaikilla menee hienosti. Ihanaa viikonloppua! Suomen takatalven sijaan Keski-Eurooppaa hellii aurinkoiset kesäkelit. Me alamme nyt laittamaan hedelmiä ja vauvamunakasta välipalaksi. Sitten ehkä ulkoilemaan aurinkoiseen iltapäivään.

Kommentit (2)
  1. Oi millonhan me kuullaan tää tarina loppuunsa? t. Malttamaton lukija

  2. Eikä tässähän tulee ihan vauvakuume! Vauvamunakas kuulostaa kyllä vähän vauvoista tehdyltä munakkaalta… 😀 Sori, tänään oli töissä vauvavitsipäivä mut taidan suosiolla jättää ne pahemmat kertomatta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *