Kaksosäiti sairastaa – mistä apua?!

File 11.11.16, 11 33 29.jpeg

Tätä olen pelännyt paljon etukäteen. Sairastelua – sekä vauvojen, että omaani. Vauvelimme ovat olleet onnekkaasti todella terveitä. Kuumetta on ollut vain yhden päivän verran ja sekin ensimmäisten rokotusten seurauksena keväällä. Flunssa on ollut pari kertaa aikaisemmin ja nyt sairastamme kolmatta. Minä en ole ollut vielä sairaana lainkaan sitten vuoden vaihteen (josta kitisin täällä) ja tämä vuosi taitaakin olla henkilökohtainen terveysennätykseni! 

Eilen iltapäivästä kurkkua alkoi kaihertaa ja olo huononi pitkin iltaa. Edes vahvemmat särkylääkkeet eivät juurikaan helpottaneet, vaan koko kroppaa runtelivat särky, vilu ja väsy. Siinä missä vauvojen sairastelua on sydäntäsärkevää katsoa vierestä, on oma sairastelukin ikävää. Tällöin on vaikea olla rakastava, läsnäoleva äiti, kun pelkkä vaipanvaihto ja soselusikallisen ojennus on tuskaista puurtamista. Puhumattakaan stressinsietokyvystä ja sen puutteesta, jolloin jokainen paitaan huitaistu puurotahra tai pukemisen aikainen venkoilu saa aikaan kirosanan tai lähes kiukun kyyneleen. Mikään leikki tai seurustelu on ymmärrettävästi täysin utopistinen ajatus.

Onneksi, ONNEKSI tämä lenssu iski juuri nyt, kun olen mummolassa. Auttavaa kättä on siis helposti tarjolla. Ajatus miehen pitkästä työmatkasta ja yksin kotona vauvojen kanssa sairastelusta kammottaa. Ja eniten kammottaa se oma riittämättömyys, kun ei jaksa, pysty pitämään huolta omista lapsistaan! Silloin olisi apu tarpeen.

Tämä pikkuflunssa (toivon mukaan pikkuflunssa!) sai miettimään tukiverkkojen tärkeyttä perhe-elämän vilskeessä. Vaikka kaikki ovat terveitä ja arki on sitä normaalia kaaosta, niin silloinkin ajoittainen apu on tarpeen. Entä jos perheessä on sairastapaus tai muu kriisi? Korttipakka levähtää välittömästi ilman tukiverkkoa! Levähtää se varmaan tukiverkonkin kanssa, mutta ainakin läheisten apu pehmentää hieman iskua ja auttaa pääsemään nopeammin takaisin jaloilleen.

Kuinkahan paljon nykyperheet ajattelevat tukiverkkoja, siis ihan järjestelmällisesti? Me suomalaiset olemme tunnettuja yksikseen puurtajia ja selviytyjiä – hammasta purren ja sisulla, mutta apua ei perkele pyydetä! Itsekään en ole vielä meidän tilannetta miettinyt vaan meillä on menty ihan tilanteen mukaan, eli oltu tyytyväisiä terveenä pysymiseen. Naiseudesta – blogin Rosanna kirjoitti keväällä kotiapuringistä, se on loistava esimerkki tukiverkkojen positiivisesta kollektiivisesta puolesta. Nyt olen itsekin päättänyt käydä oman tukiverkkoni lävitse ja kartoittaa ihan ajatuksen kanssa, miten menetellä ja kehen ottaa yhteyttä, jos esimerkiksi lapsi sairastaa, mies tai minä sairastan, tulee jotain muuta odottamatonta tai ihan sovittukin meno. Samantapainen keskustelu pitää käydä myös pomon kanssa, että molemmin puolin odotukset ovat selvät.

Mutta ennen sitä yritän juoda lämmintä ja lepäillä tämän flunssan pois. 

Pitäkää toisistanne huolta siellä! 🙂

Kommentit (13)
  1. Onpa hauskaa, että kotiapurinki jäi mieleesi! Se, että kaverit siivoavat sun kodin tekee jollain tavalla nöyräksi. Sitä on ihan vilpittömän kiitollinen toisten avusta ja hirmu helpottunut tämän lapsiperhehärdellin keskellä. Ja iloinen myös siitä, että voi itse auttaa toisia samassa tilanteessa olevia.

    Olemme muuten jatkaneet kotiapurinkiä ihan pian vuoden! Lapsetkin ovat jo niin hyvää pataa keskenään, että voisin hyvin kuvitella ottavani toisten lapset meille hoitoon, jos vanhemmat sitä tarvitsisivat. Ja voisin myös antaa omat lapsemme kavereideni hoidettavaksi. Itsellä olisi kynnys antaa lasta hoitoon sellaisille tutuille, joita lapset eivät tunne, mutta tämä on ihan eri homma. Suosittelen lämpimästi oman ystäväpiirin ”ratsaamista” 🙂

    1. Rosanna/Naiseudesta
      13.11.2016, 20:03

      Äh, nimi jäi kirjoittamatta 🙂

    2. Joo, musta se kuulostaa ihan valtavan idylliseltä! Että nykyajan kiireiset individualistit tekevät jotain noin yhteisöllistä. Olen salaa, tai no mitään salaa, kateellinen! 🙂

      Mun kaveripiirissä on tooodella vähän lapsiperheitä, mutta kyllähän tätä voisi laajentaa ihan vaan kavereiden kotiapuringiksi! Kirjoittelen täällä sitten enemmän, jos tästä jotain tulee!

       

  2. Tiedätkö, että jos mun äiti ei olisi ollut käytettävissä kun lapset oli pieniä, en todellakaan tiedä miten olisin selvinnyt. Rehellisesti sanottuna, en olisi pärjännyt ilman äitiä. Hän tuli aina. Aina kun pyysin ja tarvitsin. Hän lääkitsi niin mielen kuin kehon. Tämä olkoon julkinen ylistys äidilleni, joka riutuu sairauksissaan niin ettei hänestä enää tueksi ole. Kiitos Äiti! Tsemppiä sulle ja pikaista paranemista, tiedän minkälaisten asioiden kanssa painit!

    1. ”Tämä olkoon julkinen ylistys äidilleni.”

      Vau, tämä kosketti! Äidit ovat mahtavia. Pyyteettömiä, rakastavia, auttavia, äitejä.

      <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *