Lomailu on kovaa työtä
Nimittäin kaksosvauvojen kanssa.
Minä se en tunnu oppivan. Valittelin jo edellisen loman jälkeen, kuinka rasittavaa pienten vauvojen kanssa reissaaminen on. Jos lomailun tunnusmerkit ovat rentoutuminen ja arjen askareiden unohtaminen, ei pikkulasten kanssa reissaaminen ole tällöin lomailua. Kerta toisensa jälkeen yliarvioin oman jaksamiseni ja aliarvioin vauvaelämän rankkuuden.
Minun arkeni ja tämänhetkinen työni on kahden kaksosvauvan hoitaminen – ruoan laittaminen, syöttäminen, vaipanvaihto, peseminen, viihdyttäminen ja muu huolenpito. Ja tämä siis kellonajasta riippumatta. Ei liene yllätys, että “lomalla” tämä kaikki on edelleen minun työtäni. Sillä erotuksella, että tutun kotiympäristön sijaan olemme vieraassa paikassa, jossa lisäksi olisi paljon muuta virikettä ja tekemistä. Ystävien tapaamista, perhejuhlia, kummitytön seuraa sekä esimerkiksi Suomen vauvanvaatetarjontaan tutustumista.
Tokihan perheeni auttaa paljon, mutta loppujen lopuksi vauvat ja asioiden hoitaminen ovat täysin minun vastuullani. Sitä ei satunnainen vaipanvaihto, syöttö tai leikittäminen poista. Minä katselen kelloa ja huolehdin että puuroa ja sosetta on tarjolla oikeaan aikaan, että vaipat ja puhtaat vaatteet on katseltu valmiiksi, että vauvat nukkuvat päiväunensa. Se on oikeasti raskaampaa kuin mitä haluaisin uskoa. Kun tähän vielä lisätään yli viikon mittainen flunssa ja sen tuomat tavallistakin levottomammat yöt, sekä kaupunkireissun ja yllätysjuhlien järkkääminen, niin lopputuloksena on todella väsynyt äiti. En ole ollut näin väsynyt sitten vauvojen syntymän!
Olen yrittänyt haukata aivan liian isoa palaa. Ensimmäistä kertaa olen tuntenut epätoivoa, että minä en jaksa. Haluaisin vain nukkua pari päivää ja palata sitten takaisin ruotuun. Haluaisin kotiin ja tuttuihin rutiineihin. Tunnen huonoa omaatuntoa, etten jaksanut lähteä syntymäpäivien jatkoille tai etten ehtinyt viedä kummityttöä Superparkkiin, vaikka niin lupasin. Tunnen huonoa omaatuntoa, että tiuskin pojalle, kun hän vaati tuttipulloa kolmatta kertaa yön aikana. Tunnen huonoa omaatuntoa, että minä en jaksa. En jaksa, vaikka juuri tätä reissua minä niin odotin.
Hyvästellessä siskoni purskahdin itkuun. Olisin halunnut pyytää anteeksi väsymystäni tai tiuskimistani, mutten jaksanut. En jaksanut sanoa mitään. Varmaan he ymmärtävät.
Kaksosäiti on nyt vähän väsynyt.
Post scriptum: Kirjoitin yllä olevan eilen matkan päältä. Illalla pääsin yksikseni saunomaan ja nyt flunssasta tervehdyttyäni myös avantoon. Rentoutuminen alkoi siitä. Meillä oli pitkästä aikaa myös hyvä yö ja vauvat heräsivät vain kahdesti syömään. Loppuviikon ohjelman olen karsinut kokonaan ja seuraavan kerran pakkaan lapset autoon vasta lentokentälle lähtiessä. Kyllä tämä pian helpottaa ja täysin itseaiheutettu stressi tämä on. Kun sitä oppisi omat rajansa.
Kuvan lähetti minulle ystäväni, jolla on myös kaksoset itsellään… näytän aika pitkälti juuri tältä. :)