Lomailu on kovaa työtä

vasynyt.jpg

Nimittäin kaksosvauvojen kanssa. 

Minä se en tunnu oppivan. Valittelin jo edellisen loman jälkeen, kuinka rasittavaa pienten vauvojen kanssa reissaaminen on. Jos lomailun tunnusmerkit ovat rentoutuminen ja arjen askareiden unohtaminen, ei pikkulasten kanssa reissaaminen ole tällöin lomailua. Kerta toisensa jälkeen yliarvioin oman jaksamiseni ja aliarvioin vauvaelämän rankkuuden.

Minun arkeni ja tämänhetkinen työni on kahden kaksosvauvan hoitaminen – ruoan laittaminen, syöttäminen, vaipanvaihto, peseminen, viihdyttäminen ja muu huolenpito. Ja tämä siis kellonajasta riippumatta. Ei liene yllätys, että “lomalla” tämä kaikki on edelleen minun työtäni. Sillä erotuksella, että tutun kotiympäristön sijaan olemme vieraassa paikassa, jossa lisäksi olisi paljon muuta virikettä ja tekemistä. Ystävien tapaamista, perhejuhlia, kummitytön seuraa sekä esimerkiksi Suomen vauvanvaatetarjontaan tutustumista.

Tokihan perheeni auttaa paljon, mutta loppujen lopuksi vauvat ja asioiden hoitaminen ovat täysin minun vastuullani. Sitä ei satunnainen vaipanvaihto, syöttö tai leikittäminen poista. Minä katselen kelloa ja huolehdin että puuroa ja sosetta on tarjolla oikeaan aikaan, että vaipat ja puhtaat vaatteet on katseltu valmiiksi, että vauvat nukkuvat päiväunensa. Se on oikeasti raskaampaa kuin mitä haluaisin uskoa. Kun tähän vielä lisätään yli viikon mittainen flunssa ja sen tuomat tavallistakin levottomammat yöt, sekä kaupunkireissun ja yllätysjuhlien järkkääminen, niin lopputuloksena on todella väsynyt äiti. En ole ollut näin väsynyt sitten vauvojen syntymän! 

Olen yrittänyt haukata aivan liian isoa palaa. Ensimmäistä kertaa olen tuntenut epätoivoa, että minä en jaksa. Haluaisin vain nukkua pari päivää ja palata sitten takaisin ruotuun. Haluaisin kotiin ja tuttuihin rutiineihin. Tunnen huonoa omaatuntoa, etten jaksanut lähteä syntymäpäivien jatkoille tai etten ehtinyt viedä kummityttöä Superparkkiin, vaikka niin lupasin. Tunnen huonoa omaatuntoa, että tiuskin pojalle, kun hän vaati tuttipulloa kolmatta kertaa yön aikana. Tunnen huonoa omaatuntoa, että minä en jaksa.   En jaksa, vaikka juuri tätä reissua minä niin odotin.  

Hyvästellessä siskoni purskahdin itkuun. Olisin halunnut pyytää anteeksi väsymystäni tai tiuskimistani, mutten jaksanut. En jaksanut sanoa mitään. Varmaan he ymmärtävät. 

Kaksosäiti on nyt vähän väsynyt.

 

Post scriptum: Kirjoitin yllä olevan eilen matkan päältä. Illalla pääsin yksikseni saunomaan ja nyt flunssasta tervehdyttyäni myös avantoon. Rentoutuminen alkoi siitä. Meillä oli pitkästä aikaa myös hyvä yö ja vauvat heräsivät vain kahdesti syömään. Loppuviikon ohjelman olen karsinut kokonaan ja seuraavan kerran pakkaan lapset autoon vasta lentokentälle lähtiessä. Kyllä tämä pian helpottaa ja täysin itseaiheutettu stressi tämä on. Kun sitä oppisi omat rajansa.

Kuvan lähetti minulle ystäväni, jolla on myös kaksoset itsellään… näytän aika pitkälti juuri tältä. 🙂

 

Kuva / Picture source

 

 

Kommentit (8)
  1. tuplaäiti myös
    23.11.2016, 07:39

    Meidän kaksoset ovat tasan kuukauden teidän muruja vanhempia, ja tuo sama olotila on täälläkin. Niin samanlainen, että on pakko lähettää virtuaalinen halaus ja rutistus sinne! Lähes nauratti tuo kommenttisi ”yliarvioin aina oman jaksamiseni”, sillä se olisi todellakin voinut olla kirjoittamani. Väittäisin olevani aika jaksavainen tyyppi yleensä, mutta mutta… Vauvat ovat alkaneet nousta pystyyn ja kontata, ja uusi ”äidinrakastuskausi” on rantautunut meille: tämä tarkoitta sitä, että joihinkin asioihin kelpaa vain äiti, ja äidin perään osataan itkeä ja kitistä, jos äiti menee vaikkapa vessaan. Isäkin kelpaa toki ja satunnaisesti myös joku muu hoitaja, mutta äiti on THE äiti. Yöt ovat varsin vaihtelevia, enkä ole esim. jaksanut edes yrittää lopettaa yösyöttöjä, koska olen niin väsynyt… Reissussakin käytiin, ja vaikka mukavaa tietysti oli, vaihtelua itselle jne. vannoin pysyväni kotona seuraavat kuukaudet. Oli niin huojentavaa tulla kotiin, takaisin rutiinien, omien sänkyjen ja tuttujen juttujen pariin. Myös vauvat olivat aivan liikuttavan onnellisia kotiinpaluusta, vaikka reissussa riitti myös ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Elo kaksosvauvojen kanssa on kyllä äärimmäisen ihanaa, mutta on se myös äärimmäisen kuluttavaakin välillä. Voimia!

    1. Voi kääk, pelkään jo nyt tuota ”äidinrakastuskautta”! Mielessäni toivoin, että ehkä kaksosilla ei sitä tule lainkaan… 😉

      Meilläkin on unikoulu siirtynyt koko ajan, kun ensin oltiin lähdössä reissuun, nyt sitten muuttamassa, sitten pian alkaa mun työt, ja ja ja… Se normiarki on meillä vasta joskus helmi/maaliskuussa. Jos silloinkaan?

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi, elämä näiden kanssa on kyllä todella äärimmäisen ihanaa. Mutta välillä kyllä kuluttavaa. Voimia sinne myös, tosi kiva kun kommentoit!!! 🙂

  2. Voi vitsi, ihan samanlaista postausta luonnostelin Meksikossa, mutten koskaan päätynyt julkaisemaan sitä, koska, noh.. piti hoitaa sitä vauvaa. Äitiys onkin senlaatuista työtä, josta ei helpolla saa edes vapaapäivää, saati sitten lomaa, lomallakaan. 

    Tsemppiä! On pakko uskoa että lomailukin helpottuu, kun vauva(t) kasvaa. Siitä ajasta haaveillessa. 

    1. Niinpä niin! Mäkin ajattelin, että onhan täällä apukäsiä vaikka kuinka paljon, mutta kuitenkin – se vastuu on mulla!! Ja toki sitten tää muu ohjelma ja hässäkkä oli vähän liikaa, kun onhan näissä kahdessa jo tarpeeksi tekemistä yhden päivän tunneiksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *