Meillä vallitsee noususuhdanne

Täällä on noustu kirjaimellisesti uudelle tasolle liikkumisen suhteen. Etunenässä poika, jolla näyttää olevan päättäväisyyttä (ja jääräpäisyyttä) isänsä tapaan. Jos hän haluaa nousta jotain vasten, hän yrittää sitä lähes pakkomielteisesti kerta toisensa jälkeen, kunnes onnistuu. Ja onnistumisen jälkeen siirrytään välittömästi harjoittelemaan seuraavaa haastetta.

File 01.12.16, 11 09 12.jpeg

Ja tämähän on siis valtavan hieno asia, terveen lapsen kehitystä. Mutta on se välillä hermoja raastavaakin. Etenkin kun pojun kehonhallinta muuten on tyttöä heikompaa. Siinä missä tyttö horjahtaa hallitusti ja vetää kropan kyttyrään, niin poju tumpsahtaa lähes suorilta jaloilta ja usein sitten vähän sattuu… Voitte kuvitella, että jokainen tömähdys tai kolahdus aiheuttaa minussa aina pienen paniikin ja välittömän ryntäyksen tarkistamaan tilanne.File 01.12.16, 11 09 28.jpeg

Onneksi mitään haaveria ei ole vielä sattunut. Kuvista näkyy, että meidän loma-asunnolla on kivilattia (buu!), jotka olen tosin sittemmin vuorannut kiipeilyalueiden edustalta jumppamattopalasilta. Ne ovat kyllä olleet ihan must hankinta! Kivilattia on vähän kalsea näin talviaikaan ja jumppamatto eristää myös tämän ja niiden päällä on mukavan lämmin touhuta. Meillä ei ole onneksi teräviä kulmia lasten ulottumissa, mikä antaa tiettyä mielenrauhaa.
File 01.12.16, 11 09 39.jpeg

On ollut kiehtovaa seurata näiden kahden kehitystä ja kuinka erilaisia he todella ovat! Tyttö jaksaa pelleillä jalkojensa kanssa, venytellä ja viihtyy pitkänkin tovin tutkiessa maistellessa lelua. Tai sitten hän seurailee tyylikkäässä kylkiasennossa epäuskoinen ilme kasvoillaan pojan ähellystä ja kiipeilyä. Poika taas ei jaksa keskittyä pitkään lelujen parissa, vaan on menossa ihan koko ajan! Ensin ryömimällä ympäriinsä, sitten äheltämällä kaikkien esteiden (mukaan lukien siskonsa) yli ja nyt nousemalla seisomaan kaikkea mahdollista vasten. Ja on todistettavasti yrittänyt lähteä kiipeämään vieläkin ylemmäksi, esimerkiksi olohuoneen pöydälle.

File 01.12.16, 11 10 01.jpeg

Sanomattakin on selvää, että tällä hetkellä vauvat vaativat paljon aikaisempaa enemmän huomiota minulta. Eivät huomion itsensä vuoksi, vaan oman turvallisuutensa vuoksi. Olen rajoittanut lasten alueen olohuoneeseen ja se helpottaa elämää paljon. Vaikka alue ei ole suurensuuri, on siinä kuitenkin paljon kiipeiltävää ja tarkasteltavaa (mm. parvekkeen lasiovi), leluista puhumattakaan, joita yritän hieman vaihdella päivästä toiseen. Hieman pelolla odottelen, millainen meno täällä on kun tyttökin saa kunnolla kiipeilymoodin päälleen!

Minun pienet rääpäleet jo seisoskelevat – joskin huterasti, mutta kuitenkin – omilla jaloillaan. Uskomatonta.

 

Lisää aiheesta mm. täällä:

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/apua-vauva-liikkuu

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/millainen-taaperoystavallinen-koti

Kommentit (8)
  1. Oh, samoissa fiiliksissä täällä. Ihanaa mutta raastavaa. Yhtään ei voi selkäänsä kääntää kun eikö joku kiipeä jonnekin sillä välin.

    1. Todellakin – koko ajan saa olla vahtaamassa. Onneksi meillä on sellaista leikkikehää, jolla voi vähän rajata vaarallisimpia alueita pois. 

      Mukavia kiipeilypäiviä sinne! 🙂

  2. DoubleTrouble
    8.12.2016, 21:00

    Onnea uusista taidoista! Ihana pojottaja. Tuo aika on kyllä melko hermoja raastavaa. Meillä oli ihan sama että toinen nousi joka paikkaan ja kaatuili koko ajan. Toinen katsoi vierestä että ei näin ja nousi ja laskeutui hallitusti ja tyylikkäästi. Arvaat varmaan kumpi oli kumpi 😉

    1. Hahaha, voin arvata kyllä! 🙂 Täälläkin nyt viikon harjoittelu on tuonut huimasti parannusta, mutta viimeksi iltapäivällä vetäistiin takaraivolle… huoh. Aloin jo googlaamaan varmuuden vuoksi ”vauvan aivotärähdyksen oireet”, mutta siellä tarinat alkoivat tyyliin ”vauvani putosi hoitopöydältä naamalleen kaakelilattiaan”, joten päättelin jo sillä kaiken olevan OK. Ja ihan nauratti jo parin minuutin päästä – poikaa ja äitiä. 

      1. DoubleTrouble
        9.12.2016, 20:37

        Meillä mies aina muistutti muksahtelutilanteissa, että vauvoilla on se aukile päässä ihan syystä. Onneksi!

        1. Vaikka kuinka yrittää pysyä khuulina, niin kyllä aina tulee säikähdettyä muksahduksen hetkellä. Nyt on typykkäkin aloitellut nousemaan ja saanut jo omat pienet kellahtamisensa. Tästä tulee mielenkiintoista… 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *