Matkalla Perheeksi

13.12.2016 intended mum

Intersukupuolisuus – minun tarinani.

Ystävällinen lukijani vinkkasi jo jokin aika sitten vastikään aloittaneesta sivustosta Intersukupuolisuus.fi. Sivustolla kerrotaan intersukupuolisuudesta; mitä se tarkoittaa, kuinka se ilmenee ja millaisia kokemuksia intersukupuolisilla ihmisillä omasta syndroomastaan on. Sivustolla jaetaan myös tietoa tukiryhmistä ja tapahtumista. Kuten sivustolla sanotaan on sen tarkoitus ”jakaa tietoa intersukupuolisuudesta sekä tarjota tukea intersukupuolisille ihmisille ja heidän läheisilleen.”

Lähestyin sivustoa tuon linkkivinkin jälkeen ja kerroin blogistani ja kuinka sitä saa jakaa eteenpäin mikäli he kokevat siitä olevan apua jollekulle. Sivuston puuhaihmiset ehdottivat, josko voisin jakaa oman tarinani ja suostuin oitis. Olenhan blogissani asiasta hyvin avoimesti kirjoittanut, joten miksen sitten tälläkin kertaa.

Rehellisesti sanoen minulla on hieman ristiriitainen suhde asiaan ja luultavasti monet kaltaiseni naiset ovat samanlaisessa asemassa. Vaikka minulla on XY-kromosomit, en ole koskaan kokenut olevani vahvasti intersukupuolinen. Minulla on onnekseni(?) androgeenin insensitiivisyyden täydellisin muoto; eli olen muuten täysin kehittynyt naiseksi, paitsi minulla ei ole kohtua. Tilanne olisi varmaan erilainen osittaisen insensitiivisyyden tai intersukupuolisuuden muiden muotojen ollessa kyseessä.

Minä olen muutenkin ollut asian suhteen onnekas. Syndroomassani ei koskaan ole ollut mitään epäselvää. Se diagnosoitiin hyvin nopeasti ja olen ollut tietoinen siitä 15-vuotiaasta saakka. Intersukupuolisuudestani ei ole myöskään tehty lähipiirin kesken isoa numeroa, eikä sitä ole häpeilty. Eräs XY-nainen kirjoitti minulle, kuinka hänen isänsä oli diagnoosin selvitessä tokaissut, että hänen lastenlapsiaan eivät sitten mitkään adoptio- tai ottolapset ole. Tuo sai minut aivan valtavan surulliseksi; miten joku niin tärkeä ihminen kuin oma isä voi sanoa jotain noin julmaa? Se sai minut myös nöyräksi; en tiedä mitä omat vanhempani ovat aikanaan asiasta ajatelleet, mutta minua he ovat vain tukeneet.

Mikäli olette intersukupuolisuudesta kiinnostuneita tai se teitä jotenkin koskettaa, käykää katsomassa sivustoa. Minun tarinani (ja monta muuta tarinaa) löydätte täältä: http://intersukupuolisuus.fi/intersukupuolisten-tarinoita/

Lisää aiheesta blogissa:

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/poikatytto

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/erilainen-nainen

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/androgeeni-resistenssi

Kuva lainattu Trasek.fi-sivulta.

Avainsanat: intersukupuolisuus

suhteet oma-elama terveys mieli

12.12.2016 intended mum

Potkut (äitiysvapaalla)

Ironista. Perjantaiaamuna kirjoitin pitkän postauksen tulevasta töihinpaluusta. Kuinka sovin pomoni kanssa ennen Suomireissua, että tammikuussa alan tehdä töitä 70% kapasiteetillä vanhassa tiimissäni. No enpä taida tehdä. Tai siis luultavasti teen sen kolmen kuukauden irtisanomisajan ja sitten en enää tee.

Tilanteen tekee hieman ikäväksi, että heti tuon lokakuisen miitingin jälkeen allekirjoitin mieheni kanssa vuokrasopimuksen kaupunkiasunnosta, hankimme lapsille hoitajan kevääksi ja ilmoitimme heidät päiväkotiin kesäkuusta alkaen. Kaikki tämä oli vain, koska duunikuvioni näyttivät lopullisesti varmistuneen.

Perjantaina sainkin yllättävän puhelinsoiton pomolta, että potkut tuli. Syynä firman uudelleenjärjestelyt. Vaikka teknisesti en ole enää syyskuusta lähtien ollut äitiyslomalla vaan palkattomalla vapaalla, niin onhan se hieman mautonta laittaa pihalle äippälomalainen! Olen huomenna menossa asiasta keskustelemaan ylemmän esimieheni ja henkilöstöhallinnon kanssa. Haluan hieman tietää paremmin, että mitä ihmettä tässä tapahtui; lokakuun lopussa minulla oli varma paikka ja joulukuun alussa – kolme viikkoa ennen paluuta – ei.

Luonnollisesti olen pettynyt päätökseen sekä miten homma on toistaiseksi hoidettu, mutta samalla yritän katsoa asiaa parhaiten päin. Ehkä tämän vain piti mennä näin. Ehkä tämä on se tarvittu sysäys miettiä koko uraa uudelleen. Mitä haluan tehdä, millaisessa ympäristöstä, kuinka paljon haluan antaa uralleni ja mitä se tarkoittaisi perheelleni? Uusien töiden löytämistä tulee vaikeuttamaan toiveeni tehdä ainakin alkuun osa-aikaisena, 60-80%, mutta positiivisen uteliaalla mielellä tässä pitää olla.

Kieltämättä tässä ollaan vähän huuli pyöreänä ja hoo moilasena, mutta eiköhän tämä ala selviämään, kunhan sitä sulattelen ja ehdin asiaa muuttopuuhilta kunnolla pohtimaan.

Olisi kiva kuulla minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? Onko äippälomalta palaaminen laittanutkin duunikuviot uuteen uskoon – omasta tai firman puolesta?

Niin ja tsemppiviestejä otetaan myös vastaan, ehkä tästä blogista tuleekin pian ”Matkalla Töihin – kahden pikkulapsen äidin toiveikas, jännittävä ja hieman pelottavakin matka työelämään…”

Kuva / Picture source

Avainsanat: työ

hyvinvointi mieli tyo vanhemmuus