Potkut (äitiysvapaalla)
Ironista. Perjantaiaamuna kirjoitin pitkän postauksen tulevasta töihinpaluusta. Kuinka sovin pomoni kanssa ennen Suomireissua, että tammikuussa alan tehdä töitä 70% kapasiteetillä vanhassa tiimissäni. No enpä taida tehdä. Tai siis luultavasti teen sen kolmen kuukauden irtisanomisajan ja sitten en enää tee.
Tilanteen tekee hieman ikäväksi, että heti tuon lokakuisen miitingin jälkeen allekirjoitin mieheni kanssa vuokrasopimuksen kaupunkiasunnosta, hankimme lapsille hoitajan kevääksi ja ilmoitimme heidät päiväkotiin kesäkuusta alkaen. Kaikki tämä oli vain, koska duunikuvioni näyttivät lopullisesti varmistuneen.
Perjantaina sainkin yllättävän puhelinsoiton pomolta, että potkut tuli. Syynä firman uudelleenjärjestelyt. Vaikka teknisesti en ole enää syyskuusta lähtien ollut äitiyslomalla vaan palkattomalla vapaalla, niin onhan se hieman mautonta laittaa pihalle äippälomalainen! Olen huomenna menossa asiasta keskustelemaan ylemmän esimieheni ja henkilöstöhallinnon kanssa. Haluan hieman tietää paremmin, että mitä ihmettä tässä tapahtui; lokakuun lopussa minulla oli varma paikka ja joulukuun alussa – kolme viikkoa ennen paluuta – ei.
Luonnollisesti olen pettynyt päätökseen sekä miten homma on toistaiseksi hoidettu, mutta samalla yritän katsoa asiaa parhaiten päin. Ehkä tämän vain piti mennä näin. Ehkä tämä on se tarvittu sysäys miettiä koko uraa uudelleen. Mitä haluan tehdä, millaisessa ympäristöstä, kuinka paljon haluan antaa uralleni ja mitä se tarkoittaisi perheelleni? Uusien töiden löytämistä tulee vaikeuttamaan toiveeni tehdä ainakin alkuun osa-aikaisena, 60-80%, mutta positiivisen uteliaalla mielellä tässä pitää olla.
Kieltämättä tässä ollaan vähän huuli pyöreänä ja hoo moilasena, mutta eiköhän tämä ala selviämään, kunhan sitä sulattelen ja ehdin asiaa muuttopuuhilta kunnolla pohtimaan.
Olisi kiva kuulla minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? Onko äippälomalta palaaminen laittanutkin duunikuviot uuteen uskoon – omasta tai firman puolesta?
Niin ja tsemppiviestejä otetaan myös vastaan, ehkä tästä blogista tuleekin pian ”Matkalla Töihin – kahden pikkulapsen äidin toiveikas, jännittävä ja hieman pelottavakin matka työelämään…”
Voi ei, miten tökerösti toimittu! Ja mikä siinä sitten on, että työnantaja/esimies ei voi edes vihjata jos muutoksia suunnitellaan, vaan on vaan ”jees jees näin tehdään, sopikaa vaan kaikki talousasiat ja hoitajat näin”, ja sitten ilmoitetaan että ”sori, näin kävi.”
Teillä olisi ilmeisesti hoitaja kotona? Ja lapsia on kaksi… Itse en olisi ollut valmis laittamaan esikoista vuoden ikäisenä hoitoon, mutta 1,5-vuotiaana olisi ollut kyllä valmis. Tää kakkonen on riippuvaisempaa sorttia, syntynyt kutakuinkin teidän kaksosten lasketun ajan tienoilla. Aika rahatta pitäisi keväällä olla, joten itsekin kartoitan työmahdollisuuksia, mutta suunnitelmissa on jonkinlainen 40% työviikko. Tienaan miestä paremmin, mutta silti minä olisin kotona. Ruotsin malli, jossa nyt mies voisi jäädä puoleksi vuodeksi kotiin, olisi ideaali.
Kävitkö siellä töissä juttelemassa? Mikä heidän näkemyksensä oli? 🙁