Meillä vallitsee noususuhdanne

Täällä on noustu kirjaimellisesti uudelle tasolle liikkumisen suhteen. Etunenässä poika, jolla näyttää olevan päättäväisyyttä (ja jääräpäisyyttä) isänsä tapaan. Jos hän haluaa nousta jotain vasten, hän yrittää sitä lähes pakkomielteisesti kerta toisensa jälkeen, kunnes onnistuu. Ja onnistumisen jälkeen siirrytään välittömästi harjoittelemaan seuraavaa haastetta.

File 01.12.16, 11 09 12.jpeg

Ja tämähän on siis valtavan hieno asia, terveen lapsen kehitystä. Mutta on se välillä hermoja raastavaakin. Etenkin kun pojun kehonhallinta muuten on tyttöä heikompaa. Siinä missä tyttö horjahtaa hallitusti ja vetää kropan kyttyrään, niin poju tumpsahtaa lähes suorilta jaloilta ja usein sitten vähän sattuu… Voitte kuvitella, että jokainen tömähdys tai kolahdus aiheuttaa minussa aina pienen paniikin ja välittömän ryntäyksen tarkistamaan tilanne.File 01.12.16, 11 09 28.jpeg

Onneksi mitään haaveria ei ole vielä sattunut. Kuvista näkyy, että meidän loma-asunnolla on kivilattia (buu!), jotka olen tosin sittemmin vuorannut kiipeilyalueiden edustalta jumppamattopalasilta. Ne ovat kyllä olleet ihan must hankinta! Kivilattia on vähän kalsea näin talviaikaan ja jumppamatto eristää myös tämän ja niiden päällä on mukavan lämmin touhuta. Meillä ei ole onneksi teräviä kulmia lasten ulottumissa, mikä antaa tiettyä mielenrauhaa.
File 01.12.16, 11 09 39.jpeg

On ollut kiehtovaa seurata näiden kahden kehitystä ja kuinka erilaisia he todella ovat! Tyttö jaksaa pelleillä jalkojensa kanssa, venytellä ja viihtyy pitkänkin tovin tutkiessa maistellessa lelua. Tai sitten hän seurailee tyylikkäässä kylkiasennossa epäuskoinen ilme kasvoillaan pojan ähellystä ja kiipeilyä. Poika taas ei jaksa keskittyä pitkään lelujen parissa, vaan on menossa ihan koko ajan! Ensin ryömimällä ympäriinsä, sitten äheltämällä kaikkien esteiden (mukaan lukien siskonsa) yli ja nyt nousemalla seisomaan kaikkea mahdollista vasten. Ja on todistettavasti yrittänyt lähteä kiipeämään vieläkin ylemmäksi, esimerkiksi olohuoneen pöydälle.

File 01.12.16, 11 10 01.jpeg

Sanomattakin on selvää, että tällä hetkellä vauvat vaativat paljon aikaisempaa enemmän huomiota minulta. Eivät huomion itsensä vuoksi, vaan oman turvallisuutensa vuoksi. Olen rajoittanut lasten alueen olohuoneeseen ja se helpottaa elämää paljon. Vaikka alue ei ole suurensuuri, on siinä kuitenkin paljon kiipeiltävää ja tarkasteltavaa (mm. parvekkeen lasiovi), leluista puhumattakaan, joita yritän hieman vaihdella päivästä toiseen. Hieman pelolla odottelen, millainen meno täällä on kun tyttökin saa kunnolla kiipeilymoodin päälleen!

Minun pienet rääpäleet jo seisoskelevat – joskin huterasti, mutta kuitenkin – omilla jaloillaan. Uskomatonta.

 

Lisää aiheesta mm. täällä:

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/apua-vauva-liikkuu

http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/millainen-taaperoystavallinen-koti

perhe lapset

Ulkosuomalaisen itsenäisyyspäivä

file_06.12.16_18_20_36.jpeg

”Viime vuosien epävarmuus maailmalla on näyttänyt, etteivät rauha ja vakaus ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Jokainen meistä suomalaisista onkin etuoikeutettu juhlimaan ja kunnioittamaan maamme itsenäisyyttä. Samalla joulukuun kuudes päivä on kunnianosoitus kaikille itsenäisyytemme puolustajille ja sen vaalijoille.”

Olen asunut nyt yli kymmenen vuotta ulkomailla, ulkosuomalaisena. Olin jo Suomessa asuessani ylpeä suomalaisuudestani, mutta tuo tunne on vain jalostunut näiden kymmenen vuoden aikana. Suuria uhrauksia vaatinut itsenäisyys ja kovalla työllä rakennettu hyvinvointivaltio ansaitsevat hatunnoston! Olen surullinen, miten monelle se tuntuu olevan itsestäänselvyys. Tai kuinka sota-aikana tehtyjä kovia päätöksiä arvostellaan tai halveksutaan. Niitä on helppo kritisoida meidän, joille demokratia ja sananvapaus ovat syntymälahjoja.

”Tutkimusten mukaan Suomi on maailman parhaimmistoa muun muassa rehellisyydessä, innovatiivisuudessa, lukutaidossa ja koulumenestyksessä sekä tyttöjen mahdollisuuksissa. Meidät on myös arvioitu maailman vakaimmaksi maaksi.”

Näiden vuosien aikana olen myös oppinut ymmärtämään meitä suomalaisia paremmin. Siirtoväen kivisten peltojen asutustilat ja sotakorvaukset eivät ole kaukaista historiaa, vaan ehkä vanhempamme tai ainakin isovanhempamme ovat noita aikoja todistaneet. Ei olekaan ihme, jos suomalaiset eivät vielä sujuvasti hallitse viinikulttuuria, osaa istua tyylikkäästi kahviloissa tai luontevasti rupattele joutavuuksia. Näissä asioissa olemme Keski-Eurooppaa sukupolven jäljessä – ja se ei ole häpeän asia, päinvastoin. Kaikesta huolimatta – oli se sitten sotaisa lähihistoria tai syrjäinen sijainti – Suomesta on rakennettu yksi maailman edistyksellisimmistä maista. Siihen on vaadittu sellainen määrä tahtoa, luovuutta ja nöyryyttä, mitä ei joka maasta löydy.

”Suomalaisuus ei kuitenkaan tunne rajoja – isänmaamme ja kansamme vaatii tänäkin päivänä puolustajiaan ja vaalijoitaan niin koto-Suomessa kuin ulkomailla. Se tehtävä on meidän kaikkien yhteinen.”

Kuten kirjoitin jo viime viikolla, tämä itsenäisyyspäivä on tavallistakin erityisempi. Tänä itsenäisyyspäivänä minun sylissäni on kaksi pientä suomalaista, joille haluan opettaa kaiken rakkaasta kotimaastani. Sen hyvät ja huonot puolet. Haluan heidän oppivan muumit, Pikku Kakkosen ja Fröbelin Palikat. Haluan heidän tuntevan historiamme Ruotsin ja Venäjän osana. Haluan heidän ymmärtävän tehdyt valinnat, uhrauksia vaatineen talvisodan ja kipeän sisällissodan. Toivon heidän tuntevan ylpeyttä rintamalla taistelleesta ja haavoittuneesta isoisoisästään. Toivon heidän tuntevan samaa ylpeyttä suomalaisuudesta, jota minäkin tunnen.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sitaatit Suomen tasavallan presidentin tervehdyksestä ulkosuomalaisille yhteisöille. Kuva tämänpäiväiseltä itsenäisyyspäivälounaalta.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan