Piti kirjoittaa ihan jostain muusta, mutta jälleen kerran silmiini osui niin mielenkiintoinen aihe, etten vain voinut sitä sivuuttaa. Nimittäin Rakkautta & Mamarkiaa -blogin MariL kirjoitti heidän perheen raha-asioista ja miten kustannukset heillä jaetaan. Tuon tekstin innoittamana kirjoitanpa sitten meidän perheen raha-asioista.

Olen ollut aina sitä mieltä, että jos ollaan kimpassa niin tällöin myös tulot ja menot ovat yhteisiä. Ihan jo käytännön syistä tuo kimpassa olo alkaa minun ajattelussani avoliitosta; kun asutaan yhdessä ja maksetaan yhdessä vuokraa (tai asuntolainaa). Jos hynttyyt lyödään yhteen, niin sen pitää tarkoittaa jotain. Tässä ollaan yhdessä, tasavertaisina. Minulle tulojen ja menojen sulattaminen yhteen merkitsee nimenomaan tasavertaisuutta, tasa-arvoa. 

Kun olimme suunnittelemassa ensimmäistä lomareissuamme silloisen poikaystäväni (nykyisen mieheni kanssa) emme asuneet vielä yhdessä. Olimme tosin sopineet etsiä yhteisen kodin heti lomalta palatessamme. Kävi sitten niin, että mieheni halusi ensimmäisen lomamme kunniaksi viettää muutaman päivän kalliissa luksusresortissa Thaimaassa. Itse katselin hotellin hintoja ja pankkitilini saldoa päätäni puistellen – minä en halunnut laittaa niin paljon rahaa muutamaan päivään. Mieheni sitten kaikessa ystävällisyydessään (ja rakastumisen huumassaan…) sanoi, että hän haluaa tarjota sen minulle. 

Hän luultavasti odotti hieman erilaista reaktiota, itse kun lähinnä vedin herneen nenään. Jos me olemme lähdössä tälle reissulle yhdessä ja suunnittelemme kaiken yhdessä, en halua jäädä hänelle kiitollisuuden velkaa. Se olisi minusta todella outoa. Ja todella eriarvoistavaa; päättäisikö hän sitten muistakin asioista, vain koska maksaa enemmän?  Olisi eri asia, jos tämä olisi jonkin sortin yllätysreissu tai syntymäpäivälahja.

Sitten esittelin hänelle oman näkemykseni raha-asioista. Laskisimme kaikki yhteiset kuukausimenomme: asunto, ruoka, yhteiset harrastukset ja lomamatkat. Tuon summan maksaisimme yhdessä, yhteiselle tilillemme. Emme kuitenkaan puoliksi, vaan tulojemme mukaan. Eli se joka tienaa enemmän, maksaa myös enemmän. Näin kantaisimme kortemme kekoon, molemmat omien muskeleidemme mukaisesti. Loput rahat jäisivät omaan käyttöön, eli enemmän ansaitsevalla olisi edelleen hieman enemmän käyttörahaa. Tämän jälkeen kummankaan ei tarvitsisi tarjota tai olla kiitollisuuden velassa.

Ja näin olemme tehneet siitä lähtien, hyvällä menestyksellä. Ensimmäistä kertaa yhdeksän vuoden yhdessäolon jälkeen tämä syksy on tuonut muutoksen käytäntöön – minähän olen kotona nyt neljä kuukautta palkattomalla vapaalla, eli itse en ole voinut elokuun jälkeen maksaa kuukausierääni. Minun työni tällä hetkellä on lastenhoito ja mieheni tulot yksin kattavat menomme. Itsellänihän ei pahemmin menoja tällä hetkellä olekaan, ei ole aikaa shoppailla ja uusia työvaatteitakaan en tarvitse. 

Minä en voi käsittää tilannetta, jossa vanhemmat ovat ”velkaa toisilleen”, parikymppiä sieltä täältä ruokaostoksista, lapsen harrastuksista. Kuinka paljon energiaa ja räknäämistä tuollaiseen menee? Näen myös riskin käyttää rahaa vallan välineenä parisuhteessa – kun minä maksan, niin sitten myös päätän asiasta. Tuollainen vallankäyttö ei mielestäni sovi parisuhteeseen – me olemme tiimi ja myös hoidamme (raha-)asiat yhdessä, tiiminä. Raha on myös yksi yleisimmistä riidanaiheista parisuhteessa ja aiheuttaa helposti katkeroitumista. Jos yhteiset menot on yhdessä laskettu ja tällä tavoin tasa-arvoisesti katettu, ei asiasta tarvitse enää keskustella – saati riidellä! Omat rahat saa sitten käyttää miten haluaa, siihen ei ole toisella sanomista.

Jos toinen osapuoli sitten vetoaa omaan huomattavasti parempaan palkkaan ja sen vuoksi menettelyn epäreiluuteen, on parisuhteessa rahaakin isompia ongelmia. Tällöin toinen osapuoli ei ehkä näe puolisonsa työtä tai jopa puolisoa itseään tasaveroisena?

Miten teidän perheessä hoidetaan raha-asiat???

(Kuvat syksyiseltä risteilyltä, tarkemmin Cannesista)