Kauai on Hawaiin saarista vanhin ja vähiten turistinen. Sitä kutsutaan myös nimellä Garden Island sen vehreyden vuoksi. Siinä missä Oahu on Hawaiin menomesta, niin Kauai sopii loistavasti luonnossa liikkumiseen ja vesiurheiluun.
Kalalau Trailistä kirjoitinkin jo aiemmin ja se tietenkin on henkikökohtainen kohokohtani. Kauai tarjoaa myös vähemmän vaativia vaihtoehtoja nauttia dramaattisista maisemista. Saaren lounaisosassa sijaitsee Waimea Canyon. Waimeaan pääseen kätevästi autolla ja tien varrella on useita hyvin hoidettuja näköalapisteitä ja kanjonia pääsee ihailemaan monelta eri kantilta.
Näköalapiste Kalalaun laaksoon
Mikäli autoilu on liian pliisua, ei hätää, sillä alueella on useita eri mittaisia vaellusreittejä. Itse olimme vielä rikki Kalalaun jäljiltä, joten heitimme vain puolentoista tunnin mittaisen lenkin kanjonin reunalle. Alueella voi myös telttailla ja siinä missä Kalalau lyö kasvoille komeudellaan, jyrkänteineen ja rajusti vellovine tyrskyineen, on Waimean kauneus tyyntä ja rauhallista, lintujen laulun täyttämää.
Palaneiden jalkojen ja kipeän olkapääni estäessä hauskemmat aktiviteetit päätimme ajella katsastamaan Wailuan vesiputoukset. Hotellistamme sinne ajoi vajaan puoli tuntia (tämä on myös Kauain iso etu – kaikki on lähellä!). Wailua oli kyllä hieman pettymys. Siinä missä putoukset olivat tosi komeat, niiden katsomiseen tarkoittu paikka oli ahdas ja putouksia ei päässyt ”kokemaan” kunnolla. Ilmesesti vesiputouksen alle pääsisi jotenkin, sillä siellä oli lapsia uimassa, mutta meille Wailua oli viiden minuutin ja parin kameraräpsyn mittainen paussi.
En ole koskaan, ikinä aikaisemmin nähnyt valasta. Nyt olen, monta! Ja se oli melkoisen ainutkertainen kokemus. Kauain matalat ja lämpimät rantavedet ovat suosittuja ryhävalaiden keskuudessa ja joulu- toukokuun välillä ne saapuvat viileämmiltä vesille tänne pariutumaan ja synnyttämään.
Eilen iltapäivän kallistuessa iltaan hyppäsimme Whale Watching – retkelle. Huvi maksoi $80 per pää ja oli kyllä koko rahan arvoinen reissu. Ensimmäiset puoli tuntia ajelimme zodiac-veneellä ja kapteenimme kertoili meille valaiden salaperäisestä elämästä. Itse olin hieman skeptinen, että näinköhän mitään tulemme näkemään. Yhtäkkiä alkoi tapahtumaan. Kapteeni osoitteli merelle ja käski katsomaan vesisuihkuja, jota valaat tekevät uloshengittäessään. Ja todellakin, vesisuihku ja sen jälkeen valtavan kokoisen eläimen ruumis paljastui vedenpinnan yläpuolelle. Ja niitä ei ollut vain yksi, vaan vähintään seitsemän yksilön parvi.
Seurailimme valaita lähes pari tuntia. Välillä ne katosivat noin vartiksi, kunnes jostain suunnasta ne palasivat jälleen pinnalle. Ryhävalasurokset kilvoittelevat keskenään ja me saimmekin katsoa niiden tönimistä, eväillä tai pyrstöllä lätkimistä sekä vesisuihkuttelua. Parhaassa tapauksessa ryhävalas saattaa ponnahtaa koko ruumillaan vedestä ylös, mutta sitä näkyä emme päässeet todistamaan. Yhdessä vaiheessa kapteeni sammutti moottorit, heitti ultraäänilaitteen veteen ja kaikki kymmenen vierasta kuunteli haltioituneena valaiden ”laulua” ja seurasi niiden omaa showta. Parhautta.
Pääsimme katsomaan vedenalaisia ihmeellisyyksiä myös parin dyykin sukellusreissulla. Suoritimme 2008 peruskurssimme tosi TV – sarjastakin tunnetun Raya Diversin kanssa Thaimaan Koh Racha Yayn saarella ja siitä lähtien olemme satunnaisesti lomareissuillamme sukeltaneet. Eli klassisia turistisukeltajia, ilman sen kummempaa urheilullista kunnianhimoa.
Edellisestä dyykistä (sukelluksesta) on lähes pari vuotta ja sukeltaminen ei ole kuin polkupyörällä ajo, että kun sen kerran oppii niin aina taitaa. Aina pidemmän tauon jälkeen se tuntuu vieraalta – kaikkine välineineen ja sääntöineen. Tällä kertaa olimme tosi tyytyväisiä sukellusfirmaan, koska he todella pitivät huolen, että kaikki kahdeksan sukeltajaa tunsivat olonsa mukaviksi. Myös laitteet toimivat loistavasti, mikä on aina iso plussa avuttomana veden alla. Tauon vuoksi valitsimme myös tarkoituksella hieman helpommat sukellukset, matalammassa vedessä ilman isoja virtauksia tai muita kommervenkkejä.
Sukelluskohteemme olivat Sheraton Caverns ja Harbor Ledge ja ne olivat täynnä kilpikonnia! Etenkin ensimmäisessä kohteessa isot, ihanat kilpparit lymyilivät laavasta muodostuneiden luolien uumenissa tai rauhallisesti ”lentelivät” ympäriinsä. Harmi, ettei meillä ole tällä hetkellä veden alle sopivaa kameraa ja hienot kuvat jäivät räpsimättä. Näimme myös joitakin ankeriaita, frogfishejä ja paljon muita värikkäitä kaloja. Kaikenkaikkiaan todella kivat ja helpot sukellukset. Ainoastaan veden kylmyys (vaikkakin koko sukelluspuvulla) oli minun kaltaiselle laiheliinille vähän ikävää ja toisella sukelluksella nousin pintaan hieman aiemmin, kuin olisi hapen kannalta tarvinnut.
Ai niin – ja bonarina kotimatkalla näimme ison parven pyöriäisdelfiinejä leikkimässä ja tekemässä voltteja sukellusaluksen aalloissa! Oi ihana valtameri ja sen asukit!
Loppuun laitan referenssiksi parit youtube – linkit. Ensimmäinen valaiden lauleluun (kannattaa kuunnella, todella meditatiivista!) ja toinen klippi noista sukelluskohteista, jos esim. Aasara haluat paremman kuva, miltä siellä näytti (noin 40 sekunnin kohdalla noita mahtavia laavamuodostelmia)! 🙂
