Lapsuudenkotini

File 15.11.16, 21 23 05.jpeg”Kotona käydessä päässä sinkoilee aina miljoona ajatusta.” Noin minulle kertoi eräs ystäväni. Itselläni on aivan sama; käyn täällä niin harvoin ja täällä on niin paljon muistoja. Täällä on leikitty lapsuuden leikit, kuokittu perunamaata, pidetty kissanpojan hautajaisia ja jännitetty joulupukkia. Odotettu ensitreffejä, kirjoitettu päiväkirjaa kasvukipujen suloisenkatkerassa otteessa, itketty sydänsuruja. Kirjoitettu gradun viimesanat laiturinnokassa ja pakattu matkalaukku maailmalle.

Tämä on minun koti.

File 15.11.16, 21 22 07.jpeg

Alun perin ajatukseni oli käydä paljon juoksemassa, fiilistellä vanhoilla lenkkipoluilla. Saada hieman omaa aikaa ja tilaa omille ajatuksille. Mutta kuinkas kävikään, lenssu laittoi suunnitelmat uusiksi. Siinä missä päivät menivät mukavasti äidin ja isosiskon auttaessa vauvatouhuissa, yöt olivat raskaampia räkäisten ja jatkuvasti heräilevien pikkuisten kanssa.

Sitten minulla oli ensimmäinen hetki yksin ja hiljaisuuden rikkoi vain seinäkellon hento nakutus. Isä oli jo aiemmin lähtenyt reissuhommiin, sisko bussilla kotiinsa ja äiti meni lenkittämään koiraa. Tyttö oli jo päiväunilla ja sylittelin poikaa vaipanvaihdon jälkeen. Katselimme toisiamme peilistä ja sitten se iski. En tiedä oliko se flunssalääkkeen tuoman helpotuksen syy, mutta yhtäkkiä itku vain nousi jostain sisimmästä. Katsoin meitä kahta peilissä, vastasin pojan hymyyn kyyneleet silmissä. Tässä me olemme, äiti ja poika. Tämä on sinun äitisi koti ja täällä on äitisi juuret. Niin myös osa sinua, sinun juuriasi.

File 15.11.16, 21 22 25.jpeg

Sairastelun tuoma väsymys ja ärtymys oli poissa ja siltä jääneen tilan täytti onnellisuus. Tästäkin hetkestä olin unelmoinut niin kauan; että voin näyttää omille lapsilleni heidän toisen kotimaansa, heidän toisen kotinsa. Tämä paikka on niin valtavan tärkeä minulle. Tämä on minun happy place, vaikkei elämä aina auringonpaistetta ollutkaan. Toivon mukaan mummolasta tulee vuosien mittaan onnellinen ja tärkeä paikka myös kahdelle lapselleni.

Että hekin saavat kasan muistoja mukaansa näistä maisemista.File 15.11.16, 21 22 44.jpeg

Puheenaiheet Lapset Vanhemmuus Ajattelin tänään

Kaksosäiti sairastaa – mistä apua?!

File 11.11.16, 11 33 29.jpeg

Tätä olen pelännyt paljon etukäteen. Sairastelua – sekä vauvojen, että omaani. Vauvelimme ovat olleet onnekkaasti todella terveitä. Kuumetta on ollut vain yhden päivän verran ja sekin ensimmäisten rokotusten seurauksena keväällä. Flunssa on ollut pari kertaa aikaisemmin ja nyt sairastamme kolmatta. Minä en ole ollut vielä sairaana lainkaan sitten vuoden vaihteen (josta kitisin täällä) ja tämä vuosi taitaakin olla henkilökohtainen terveysennätykseni! 

Eilen iltapäivästä kurkkua alkoi kaihertaa ja olo huononi pitkin iltaa. Edes vahvemmat särkylääkkeet eivät juurikaan helpottaneet, vaan koko kroppaa runtelivat särky, vilu ja väsy. Siinä missä vauvojen sairastelua on sydäntäsärkevää katsoa vierestä, on oma sairastelukin ikävää. Tällöin on vaikea olla rakastava, läsnäoleva äiti, kun pelkkä vaipanvaihto ja soselusikallisen ojennus on tuskaista puurtamista. Puhumattakaan stressinsietokyvystä ja sen puutteesta, jolloin jokainen paitaan huitaistu puurotahra tai pukemisen aikainen venkoilu saa aikaan kirosanan tai lähes kiukun kyyneleen. Mikään leikki tai seurustelu on ymmärrettävästi täysin utopistinen ajatus.

Onneksi, ONNEKSI tämä lenssu iski juuri nyt, kun olen mummolassa. Auttavaa kättä on siis helposti tarjolla. Ajatus miehen pitkästä työmatkasta ja yksin kotona vauvojen kanssa sairastelusta kammottaa. Ja eniten kammottaa se oma riittämättömyys, kun ei jaksa, pysty pitämään huolta omista lapsistaan! Silloin olisi apu tarpeen.

Tämä pikkuflunssa (toivon mukaan pikkuflunssa!) sai miettimään tukiverkkojen tärkeyttä perhe-elämän vilskeessä. Vaikka kaikki ovat terveitä ja arki on sitä normaalia kaaosta, niin silloinkin ajoittainen apu on tarpeen. Entä jos perheessä on sairastapaus tai muu kriisi? Korttipakka levähtää välittömästi ilman tukiverkkoa! Levähtää se varmaan tukiverkonkin kanssa, mutta ainakin läheisten apu pehmentää hieman iskua ja auttaa pääsemään nopeammin takaisin jaloilleen.

Kuinkahan paljon nykyperheet ajattelevat tukiverkkoja, siis ihan järjestelmällisesti? Me suomalaiset olemme tunnettuja yksikseen puurtajia ja selviytyjiä – hammasta purren ja sisulla, mutta apua ei perkele pyydetä! Itsekään en ole vielä meidän tilannetta miettinyt vaan meillä on menty ihan tilanteen mukaan, eli oltu tyytyväisiä terveenä pysymiseen. Naiseudesta – blogin Rosanna kirjoitti keväällä kotiapuringistä, se on loistava esimerkki tukiverkkojen positiivisesta kollektiivisesta puolesta. Nyt olen itsekin päättänyt käydä oman tukiverkkoni lävitse ja kartoittaa ihan ajatuksen kanssa, miten menetellä ja kehen ottaa yhteyttä, jos esimerkiksi lapsi sairastaa, mies tai minä sairastan, tulee jotain muuta odottamatonta tai ihan sovittukin meno. Samantapainen keskustelu pitää käydä myös pomon kanssa, että molemmin puolin odotukset ovat selvät.

Mutta ennen sitä yritän juoda lämmintä ja lepäillä tämän flunssan pois. 

Pitäkää toisistanne huolta siellä! 🙂

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset