Päiväni Kiinteistökuningatar Kaisana

”Tästä pitää ottaa nää kaikki tavarat pois.” ”Hä?” ”Kyllä vain, koko kaappi tyhjäksi. Jätetään vaan muutama siistinnäköinen matkaopas siihen. Se antaa sellaista kansainvälistä fiilistä tähän huoneeseen. Vähän unelmia ja niin.”

”Hmm… pitäisiköhän tänne tuoda jokin lainakaluste.” ”Siis mitäh?” ”Joo, joku selkeä ja valkoinen. Tiiätkö, valkoinen tuo tilan tuntua.”

”Katopas, jos tästä kulmasta ottaa sen kuvan, niin kaikki noin paidat näkyy tuossa.” ”No eihän se mitään haittaa, mehän asutaan täällä”. ”No joo, mutta ei kukaan halua muuttaa sun kämppään. Ne haluaa muuttaa omaan kämppään, omine paitoineen. Jätetään vaan kuule ihan muutama neutraali, valkoinen paitapusero rekvisiitaksi.”

”Tän huoneen konsepti pitää miettiä kokonaan.” ”Mitä tarkoitat?” ”Niin siis, halutaanko me tästä sellainen söpöyspisteitä tuova lastenhuone, vaiko neutraali ja funktionaalinen toimisto.” ”Ahaa.” Mieti, jos ne ostajat eivät vaikka voi saada lasta, niin ehkä tää voi olla no-go niille. Toisaalta, ehkä ne on hankkimassa lapsia ja se voisi ollakin se viimeinen sysäys… Tai ehkä..”

”Siis mistä sää oo nää kaikki oppinut?” ”No siis, öö, oon vähän itse ottanut selvää. Lueskellut ja niin.” ”Ok…”

Tosiassa olen katsonut aikoinaan Kiinteistökuningatar Kaisaa ja sittemmin satunnaisia jaksoja Pientä Pinta- ja Mökkiremonttia. Siltä pohjalta meillä järjesteltiin parisen päivää asuntoa kuvausvalmiuteen. Jos ei mitään fiksua rekvisiittaa löytynyt, niin sitten otettiin kaikki tavarat pois. Kantava ajatus ja punainen lanka sisustuksen järkkäykseen oli less is more. Tällä tavoin saimme korostettua hienoa lattiaa, suuria ikkunoita, kaakeleita, kylpyammetta ja saunaa.

Ilmeisesti oli onnistuttu melko hyvin, kun kuvaaja ja kiinteistönvälittäjä sanoivat pariinkin kertaa, että onpa kiva kun ei tarvitse paljoa mööpeleitä siirrellä tai paikkoja järjestellä. Kuvaajakin voi napata kuvia useammassa kuvakulmassa. Toisaalta itse olin käyttänyt eniten aikaa apukeittiön ja lastenhuone/toimiston tyhjentämiseen ja lopulta niistä ei otettu kuvia lainkaan. Onpahan kerrankin nuokin huoneet järjestyksessä!

Harmiksemme päivä oli tosi harmaa eikä ulkokuvia pihapiiristä ja terassilta voitu ottaa. Valokuvaaja tulee piipahtamaan ensiviikon alussa, kun on aurinkoisempaa. Muuten kuvat ovat makeita, sellaisia katalogikuvien näköisiä lavealla perspektiivillä. Malttamattomana odotan, että saadaan loputkin kuvat valmiiksi ja kohde markkinoille!

Sitten vaan sormet ristiin, että tulisi pian tarjous. Ja hyvä sellainen! 🙂

 

Asunnon myynnistä lisää täällä: http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/unelmat-vaihtuu-toisiin

koti sisustus sisustus

Unelmat vaihtuu toisiin

Olemme laittaneet unelmakotimme, unelmiemme kodin, myyntiin. Ostimme tämän ihanuuden alkuvuodesta 2012, kun se oli vielä rakenteilla. Oli huumaavaa päästä suunnittelemaan omaa kotia. Omaa kotia.

Useat illat venyivät yli puolen yön, kun suunnittelimme ja etsimme posket hehkuen pohjaratkaisuja, kaakeleita, kodinkoneita, tapetteja, vessanpönttöjä ja kaappien vetimiä. Välillä iski epätoivo, kun keittiön suunnitelma ei vielä viikkojenkaan sumplimisen jälkeen loksahtanut kohdilleen. Tai kun saunan lattian kaltevuudesta jouduttiin vääntämään kättä rakennusmestaria myöten. 

Poksauttelimme mielissämme kuohareita, kun lopulta löysimme juuri sen etsimämme kylpyammeen, joka määritti koko kylpyhuoneen järjestyksen. Tai kun haukoimme henkeämme nähdessämme ensimmäistä kertaa puulattiamme tai vierashuoneen Marimekko-tapetin; ne olivat juuri niin hienoja, jopa hienompia, mitä uskalsimme toivoa. 

Tässä se nyt on – unelmiemme koti.

photo_03-10-16_23_33_57.jpg

Mutta lopulta tästä tuli vähän sellainen fairytale gone bad – tarina ja suuressa määrin asunto joutui sijaissyntipukiksi. Muuttaessamme asuntoon olin vastikään saanut ylennyksen ja työtahti muuttui sen myötä. Usein saavuin kotiin vasta iltakymmeneltä – heitin pussinuudelit tai pikakaurapuurot naamaan ja suihkun kautta sänkyyn. Uuden kodin myötä työmatka tuplaantui, mikä ei auttanut asiaa lainkaan. Pian alkoi tulla pientä terveyskränää.

Olin väsynyt ja tyytymätön. Asunto alkoi näyttäytymään minulle hankalana. En halunnut joka aamu menettää hermojani ruuhkassa. Tai ystäviäni tavatessa stressata viimeistä junaa. Tai pitkän työpäivän jälkeen ajaa vielä kolme varttia silmät ristissä, kun en hahmottanut enää edes edessä ajavan auton rekisterinumeroa.

Sivusilmällä katselin työpaikkoja lähempää, mitään varteenotettavaa kuitenkaan löytämättä. Haaveilin työmatkasta polkupyörällä. Haaveilin elämästä, jossa maanantaistakin voisi nauttia. Että arki-iltanakin ehtisi tehdä ruokaa, tai käydä lenkillä, tai tavata ystäviä. Yhtäkkiä elämästäni oli tullut kamalaa suorittamista ja pystyin vain haaveilemaan normaalista elämästä.

 

Päätös sijaissynnytysprosessiin lähtemisestä avasi ketsuppipullon ja pyöräytti solmuun menneen lankarullan avautumaan. Heti prosessiin lähtemisen jälkeen päätimme laittaa työkuviot sivuun ja toteuttaa toisen ison unelmamme, pitkän reppureissun. Unelmakotimme laitoimme vuokralle ja maailmalta palatessamme emme muuttanetkaan takaisin vaan jatkoimme vuokraamista vielä lähes vuodella.

Muutimme 30-neliön pikkukämppään, joka oli aivan loistava päätös. Sekä minä, että mieheni nautimme täysin siemauksin yhtäkkisestä elämän helppoudesta. Kaikki oli lähellä: työpaikka, ystävät, harrastukset, ravintolat. Kuten reilu vuosi sitten kirjoitin ”Onnellisuus ei vaadi pariasataa neliötä” ja se piti kyllä paikkansa. En kaivannut unelmakodistamme oikeastaan mitään. Ehkä saunaa syksyn viiletessä, mutta kuntosalilla pääsin saunaankin lähes päivittäin. Niin – nythän minulla oli aikaa käydä kuntosalilla!

Lasten syntymän jälkeen palasimme takaisin unelmakotiimme ja tänä aikana tunne on vain vahvistunut entisestään – unelmakotia tärkeämpää on tavoitella unelma-arkea, sillä sitähän se elämä enimmäkseen on. Arkea. Kuten viime syyskuussa jo uumoilin, olemme päättäneet muuttaa takaisin kaupunkiin. Tämän hetkinen unelma on saada mieheni ja minun työpaikat sekä lasten hoitopaikka lähelle toisiaan. Unelmamme on tehdä arjestamme mahdollisimman joustavaa. Unelmamme on pystyä edes pikkaisen nauttimaan jopa maanantaista.

Kadunko päätöstämme ostaa unelmakoti? Näin on minulta kysytty, kun olemme ystävillemme kertoneet myyntiaikeistamme vain muutaman vuoden jälkeen ostosta. Mikäli emme saa asuntoa myytyä tai joudumme myymään sen selvästi ostohintaamme alhaisemmin, silloin ehkä. Mutta muuten en kadu, en ollenkaan. Tämä asunto oli unelmamme monta vuotta ja sen täyttyminen oli yksi elämän siihen astisista kohokohdista. En varmaan ikinä unohta sitä fiilistä, kun avaimen luovutuksen jälkeen sivelin keittiösaarekkeen itse valitsemaani valkoista kivipintaa; yksi unelma oli täyttynyt.

 

Nyt se on vaihtunut toiseen.

hyvinvointi mieli syvallista vanhemmuus