Unelmat vaihtuu toisiin

Olemme laittaneet unelmakotimme, unelmiemme kodin, myyntiin. Ostimme tämän ihanuuden alkuvuodesta 2012, kun se oli vielä rakenteilla. Oli huumaavaa päästä suunnittelemaan omaa kotia. Omaa kotia.

Useat illat venyivät yli puolen yön, kun suunnittelimme ja etsimme posket hehkuen pohjaratkaisuja, kaakeleita, kodinkoneita, tapetteja, vessanpönttöjä ja kaappien vetimiä. Välillä iski epätoivo, kun keittiön suunnitelma ei vielä viikkojenkaan sumplimisen jälkeen loksahtanut kohdilleen. Tai kun saunan lattian kaltevuudesta jouduttiin vääntämään kättä rakennusmestaria myöten. 

Poksauttelimme mielissämme kuohareita, kun lopulta löysimme juuri sen etsimämme kylpyammeen, joka määritti koko kylpyhuoneen järjestyksen. Tai kun haukoimme henkeämme nähdessämme ensimmäistä kertaa puulattiamme tai vierashuoneen Marimekko-tapetin; ne olivat juuri niin hienoja, jopa hienompia, mitä uskalsimme toivoa. 

Tässä se nyt on – unelmiemme koti.

photo_03-10-16_23_33_57.jpg

Mutta lopulta tästä tuli vähän sellainen fairytale gone bad – tarina ja suuressa määrin asunto joutui sijaissyntipukiksi. Muuttaessamme asuntoon olin vastikään saanut ylennyksen ja työtahti muuttui sen myötä. Usein saavuin kotiin vasta iltakymmeneltä – heitin pussinuudelit tai pikakaurapuurot naamaan ja suihkun kautta sänkyyn. Uuden kodin myötä työmatka tuplaantui, mikä ei auttanut asiaa lainkaan. Pian alkoi tulla pientä terveyskränää.

Olin väsynyt ja tyytymätön. Asunto alkoi näyttäytymään minulle hankalana. En halunnut joka aamu menettää hermojani ruuhkassa. Tai ystäviäni tavatessa stressata viimeistä junaa. Tai pitkän työpäivän jälkeen ajaa vielä kolme varttia silmät ristissä, kun en hahmottanut enää edes edessä ajavan auton rekisterinumeroa.

Sivusilmällä katselin työpaikkoja lähempää, mitään varteenotettavaa kuitenkaan löytämättä. Haaveilin työmatkasta polkupyörällä. Haaveilin elämästä, jossa maanantaistakin voisi nauttia. Että arki-iltanakin ehtisi tehdä ruokaa, tai käydä lenkillä, tai tavata ystäviä. Yhtäkkiä elämästäni oli tullut kamalaa suorittamista ja pystyin vain haaveilemaan normaalista elämästä.

 

Päätös sijaissynnytysprosessiin lähtemisestä avasi ketsuppipullon ja pyöräytti solmuun menneen lankarullan avautumaan. Heti prosessiin lähtemisen jälkeen päätimme laittaa työkuviot sivuun ja toteuttaa toisen ison unelmamme, pitkän reppureissun. Unelmakotimme laitoimme vuokralle ja maailmalta palatessamme emme muuttanetkaan takaisin vaan jatkoimme vuokraamista vielä lähes vuodella.

Muutimme 30-neliön pikkukämppään, joka oli aivan loistava päätös. Sekä minä, että mieheni nautimme täysin siemauksin yhtäkkisestä elämän helppoudesta. Kaikki oli lähellä: työpaikka, ystävät, harrastukset, ravintolat. Kuten reilu vuosi sitten kirjoitin ”Onnellisuus ei vaadi pariasataa neliötä” ja se piti kyllä paikkansa. En kaivannut unelmakodistamme oikeastaan mitään. Ehkä saunaa syksyn viiletessä, mutta kuntosalilla pääsin saunaankin lähes päivittäin. Niin – nythän minulla oli aikaa käydä kuntosalilla!

Lasten syntymän jälkeen palasimme takaisin unelmakotiimme ja tänä aikana tunne on vain vahvistunut entisestään – unelmakotia tärkeämpää on tavoitella unelma-arkea, sillä sitähän se elämä enimmäkseen on. Arkea. Kuten viime syyskuussa jo uumoilin, olemme päättäneet muuttaa takaisin kaupunkiin. Tämän hetkinen unelma on saada mieheni ja minun työpaikat sekä lasten hoitopaikka lähelle toisiaan. Unelmamme on tehdä arjestamme mahdollisimman joustavaa. Unelmamme on pystyä edes pikkaisen nauttimaan jopa maanantaista.

Kadunko päätöstämme ostaa unelmakoti? Näin on minulta kysytty, kun olemme ystävillemme kertoneet myyntiaikeistamme vain muutaman vuoden jälkeen ostosta. Mikäli emme saa asuntoa myytyä tai joudumme myymään sen selvästi ostohintaamme alhaisemmin, silloin ehkä. Mutta muuten en kadu, en ollenkaan. Tämä asunto oli unelmamme monta vuotta ja sen täyttyminen oli yksi elämän siihen astisista kohokohdista. En varmaan ikinä unohta sitä fiilistä, kun avaimen luovutuksen jälkeen sivelin keittiösaarekkeen itse valitsemaani valkoista kivipintaa; yksi unelma oli täyttynyt.

 

Nyt se on vaihtunut toiseen.

Kommentit (8)
  1. Unelmakotia tärkeämpää on tavoitella unelma-arkea, ihanasti sanottu -ja niin totta! Onnea uuteen teille!

    1. Kiitos niin paljon, ihana kommentti! 🙂

      Etenkin näin lasten kanssa sitä tajuaa, miten kaikki on tässä ja nyt. Ennen sitä eli viikonloppuja tai lomia varten, nyt jokainen päivä on oma seikkailunsa. 

  2. Oi osaan niin samaistua! Haaveilimme tästä talosta monta kuukautta. Toivoimme ettei kukaan ehdi ostaa tätä ennen meitä, ennenkuin olemme saaneet oman asuntomme myytyä. Kun muutimme isoon taloomme olin innellinen. Oli tilaa ja kaunista jne. Nyt 4 vuotta myöhemmin totean kaiken olevan liian kaukana. Haluan takaisin kaupunkiin, enkä tarvitse välttämättä näin paljon tilaa perheellemme. Olin onnellisempi 48 neliön kodissamme, kuin tässä lähemmäs parinsadan neliön talossa. Pelkään välillä, että kadunko myöhemmin kun joskus pääsemme muuttamaan täältä pois. Että lasten ja miehen piti muuttaa pois isosta unelmien talosta. Samalla kuitenkin tiedän katuvani jos jään tähän kuntaan asumaan!

    1. Jos emme olisi tätä silloin ostaneet, niin ehkä haikailisin edelleen ihanan isosta asunnosta jossain kaupungin ulkopuolella. Nyt olemme nähneet, ettei tämä olekaan se optimaalinen ratkaisu ja toimimme sen mukaan. Ja mikään ei ole lopullista, ehkä toisessa elämäntilanteessa tällainen saattaa olla jälleen vaihtoehto. 

      Eli mitä yritän sanoa, on että joskus pitää vaan tehdä ratkaisuja. Ainahan tekin voitte palata maalle, jos se lopulta onkin se juttu.

      1. Tuota samaa mä olen kanssa koittanut itselleni hokea, että ties mihin sitä muuttaa vuosien saatossa! Ei tiedä mistä itsensä löytää. 🙂

        1. Totta! Mua kammottaisi ajatus, että tässä sitä sitten eletään loppuelämä, tai että tästä duunista minä sitten jään eläkkeelle. Huih!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *