Näin vuoden vaihteessa olen miettinyt paljon tätä huikeaa vuotta 2015. Etenkin reppureissumme on hautautunut (ymmärrettävästi) kaiken vauvahulinan alle, mutta oli se sen verran ainutlaatuinen kokemus, että se ansaitsee hieman muisteluakin! 

Seitsemän kuukautta on vierähtänyt takaisin Eurooppaan laskeutumisesta ja nyt lieneekin korkea aika vähän niputtaa, mitä tuo matka opetti.

Ensimmäinen ja kaikista tärkein – the World is an oyster! Tämä maailma on aivan uskomattoman, upean, sanomattoman ihmeellinen. Ja nyt tarkoitan enimmäkseen luontoa, mutta myös erilaisia kulttuureja, ihmisiä, rakennuksia, makuja, elämyksiä. Näimme ja koimme niin paljon kaikkea kaunista, rumaakin, mutta aina uutta ja ihmeellistä. Se tekee myös nöyräksi – miten voimme taata, että nuo upeat paikat säilyvät meidän lapsille?

Matkustaminen on helppoa, todella helppoa. Nykyään nettiyhteyden löytää lähes jokaisesta maailman kolkasta, seuraavan yön majoituksen voi valita matkan varrella. Voit lukea muiden kokemuksista, katsoa jopa ravintolan ruokalista etukäteen. Me matkasimme vuokra-autolla, erilaisilla veneillä, lentokoneella, riksalla, taksilla. Paikasta A pääsee nykyään helposti paikkaan B, oli se vaikka Laosin ja Thaimaan rajanylitys, tai Balin Denpasarista Itä-Jaavan saarelle. Iso hatunnosto niille oikeille globetrottereille joskus ennen internettiä!

Maailmaa reissatessa sinun on hyväksyttävä ajatus, että joillekin olet vain paksu rahapussi – se ei ole mitään henkilökohtaista. Sinun on pystyttävä elämään mukavuusalueesi ulkopuolella. Et ymmärrä kieltä tai tapoja ja usein tunnet itsesi avuttomaksi ja tarvitset muiden apua. Tällöin sinun täytyy osata luottaa vaistoosi ja arvostelukykyysi kehen voit luottaa ja kehen et.

Kuinka usein olet kuullut lomareissulta kotiintuneiden tuttaviesi kertomista, miten hassusti kohdemaan ihmiset käyttäytyvät tai miten he eivät syökään voileipää aamupalaksi? Kansat ja tavat ovat erilaisia, ja sehän matkustelusta tekeekin niin kiehtovaa, mutta loppujen lopuksi – elämä on hyvin samanlaista joka puolella maapalloa. Kaikki me syömme, nukumme, teemme töitä elättääksemme itsemme ja perheemme. Me nauramme ja itkemme – ja useimmiten hyvin samoille asioille. 

Vietnamin sota, Kambodzan kansanmurha, Maorien syrjintä, Pearl Harborin isku. Ei ole sellaista maata, jolla ei ole vaikeaa historiaa. No paitsi ehkä Ruotsi. Joillakin mailla arvet ovat tuoreempia kuin toisilla, mutta kaikilla mailla on kipeät kohtansa. Voittajia näissä tarinoissa ei ole ja yleensä pahimman tappiot kärsivät ne tavalliset kansalaiset, siviilit.

Mitä enemmän reissaat, koet, näet, opit – sitä enemmän ymmärrät, miten vähän todella tiedät. Se on toisaalta innostavaa, toisaalta ahdistavaa. Etenkään kun kaikkeen et vain ehdi perehtymään, saati pysty vaikuttamaan. Itselläni maailmanympärimatka oli kuin kolmen kuukauden luentosarja. Otimme aina kuin mahdollista paikallisen oppaan. Sitten illalla Wikipediasta ja muista lähteistä tuli tarkistettua asioita uudelleen. Ja usein sen paikallisen oppaan kertoma on vain yksi puoli koko tarinasta…

Olet turisti. Piste. Ja tulet tuntemaan häpeää itsesi ja kanssaturistiesi puolesta, kun he (toivottavasti sinä et!) ovat bikiniyläosissa temppeleissä, he roskaavat, äänekkäästi valittavat bell boylle tai häpeilemättä ottavat kuvia paikallisista kysymättä lupaa.

First World problems – matkustaminen on väsyttävää. Meillä oli hieman liian tiivis aikataulu, kun kaikki piti nähdä heti nyt. Maailma ja uudet elämykset ovat aivan tuossa hotellihuoneen oven ulkopuolella – ja itse haluaisin vain jäädä sohvalle tai aurinkotuolille ja juoda vielä kupin kahvia. Onneksemme loppureissun tukkoisuuteni sai meidät jättämään Kuala Lumpurin kokonaan väliin ja viipyä Indonesiassa kolmisen viikkoa. Se oli täydellisen rento lopetus reissullemme ja plussana näimme uskomattoamia, ennalta suunnitelemattomia asioita ja rakastuimme Indonesiaan täysin!

Kuinka puhua etuoikeutetusta turistista ja välttää jeesustelu? Se ei varmaan ole mahdollista. Joka tapauksessa, jos luet tätä blogia olet etuoikeutettu. Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole samoja mahdollisuuksia. Kyllä sinä tiedät tämän, mutta sen näkeminen omin silmin antaa syvempää perspektiiviä asiaan. Omalla kohdallani Kambodzan lapsimyyjät saivat liittymään Unisefin tukijaksi. Se oli se tarvittava sysäys tehdä jotain konkreettisesti asian eteen.

Tämä oli upean  ja onnistuneen reissun karvain opetus. Luulin olevani hard core reissaaja, joka voisi jättää päivätyön ja reissata pari vuotta putkeen. Tämän reissun jälkeen en enää usko olevani oikea globetrotter, pallontallaaja. Minä en jaksa tai pysty ottamaan maailmaa vastaan 365 päivää putkeen. En tuntenut tavallista loman jälkeistä ahdistusta palattuani, päin vastoin, nautin täysin sydämin normaalista elämästä! Toki tulen matkustamaan tulevaisuudessakin ja listalla on jo nyt useita kohteita, etenkin lapsiperheiden kannalta katsottuja. Mutta sisälläni ei enää pala se jatkuva tarve lähteä tien päälle, katsomaan missä se oikea elämä on. Se oikea elämä on täällä arjessa ja se on hyvä tunne.

Kiitos rakkaat lukijat tästä vuodesta ja toivon teille kaikille upeita asioita vuodelle 2016!

Ja kiitos maailma, olet ihana! <3