Leima (blogin) otsassa

kuva saved.jpg

Jännittäviä uutisia! Kuten osa teistä on varmaankin jo huomannut, blogiini on ilmestynyt leima „Toimitus Suosittelee”. Tästä mainittiin eilen myös Toimituksen blogissa, löydät sen jutun täältä: http://www.lily.fi/blogit/toimitus/uusia-suositeltuja-blogeja-aanesta-suosikkiasi-lilyssa

Tsekkaan aina säännöllisen epäsäännöllisesti Matkalla Perheeksi – blogin sähköpostia (ma***************@***il.com) ja lähinnä sinne tulee ilmoituksia uusista Bloglovin’ seuraajista, mutta myös silloin tällöin kysymyksiä sijaissynnytyksestä, sekä myös tarinoita muista samanlaisessa tilanteessa olevista naisista ja perheistä. Olen kaikista yhteydenotoista iloinen ja pyrin auttamaan parhaani mukaan – joten kiitos niistä!

Kun blogin sähköpostiin sitten kilahti meiliä Toimituksen Annalta tuon suositus leiman tiimoilta, vastasin hänelle että se tuntuu ihan yllättävänkin hyvältä. Lähinnä varmaan, etten todellakaan osannut odottaa sitä. Blogini on piskuinen ”niche”-blogi kaikkien värikkäiden ja herkullisten lifestyle- ja muotiblogien keskellä. Kirjoitan myös anonyymisti, joten mitään kuvailoitteluja harvemmin tarjoilen. Joten ihan häkeltynyt olen tällaisesta huomiosta.

Etenkin, koska olin jo hyvin lähellä jättää Lilyn.

Blogin perustaminen alkoi kytemään mielessäni suunnilleen tasan vuosi sitten, kun sijaissynnytysprojekti alkoi toden teolla konkretisoitumaan. Kirjoittelin yhteenvetoja eri keskusteluista ja myös omista ajatuksistani. Halusin tallentaa ne jonnekin, siispä blogi.

Jossain vaiheessa kevättä olin hieman pettynyt blogini näkyvyyteen Lilyssa ja suunnittelin vakavissani vaihtamista toiselle alustalle ja myös blogikielen vaihtamista englanniksi. Muistan selvästi, miten Thaimaan Khao Lakissa makoilin hotellihuoneen parvekkeella ja käänsin ensimmäisiä blogitekstejäni englanniksi. Minulla oli jo valmiina nimi ja myös Facebook – sivu uudelle blogille. Ainoa ongelma oli blogibanneri. Mieheni oli yhden version tehnyt, mutta hän oli käyttänyt netistä löytämäänsä kuvaa, joka ei ollut tekijänoikeuksien mukaan sallittu, joten halusin hänen vaihtavan sen.

Ja sitten meni päivä, pari päivää, viikko, pari viikkoa… Maat vaihtuivat reissulla ja sijaissynnytysprojekti eteni pikkuhiljaa.

Lopulta päätin lopettaa vatvomisen, niellä turhautumiseni ja jatkaa kirjoittamista suomeksi ja Lilyssa. Tein henkilökohtaisen periaatepäätöksen, etten enää mieti blogin vilkkumista tai vilkkumattomuutta Lilyn etusivulla vaan keskityn omiin postauksiini. Jos joku blogini löytää ja jää sitä seuraamaan – mahtavaa! Jos ei, niin ainakin tallennan tämän matkan, nämä tapahtumat itselleni ja toivottavasti joku päivä lapseni voivat tämän tarinan lukea.

Ja tämän päätöksen jälkeen lukijoiden, kommenttien, tykkäyksien ja tsemppauksien määrä alkoi kasvamaan tasaiseen tahtiin. Tokihan myös tarinamme hyppäsi aivan eri tasolle Jenniferin kanssa ja yhtäkkiä olimme raskaana! Kaksosista!

Viime aikoina bloggaaminen on ollut miellyttävää ja stressitöntä. Kirjoitustahtini on hieman alkua verkkaisempaa ja olen aina myöhässä, niin juttujen postailuun kuin kommenttien vastailuunkin. Pahoittelut siitä, yritän skarpata! 

Kiitos lukija, että olet matkallamme.

Kiitos Toimitus tästä tunnustuksesta.

Tästä on kiva jatkaa!

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Sydämiä ja suuria tunteita

sydän.png

Viime viikolla Jennifer kävi jälleen ultrassa. Tällä kertaa tutkimus oli myöhemmin ja meidän aikaamme vasta kahden maissa yöllä, joten sovimme puhuvamme seuraavana iltana. Aamulla herätessäni puhelimessani odotti pieni videonpätkä, jossa pikkuruinen vauvahahmo näkyy ruudulla ja humiseva tutkamainen kumina kuuluu taustalla. Vauvan sydänäänet.

Kyllä siinä aamu alkoi melko tunteikkaasti, kun transsinomaisesti klikkasin videon uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Tuijotin pientä hahmoa ja kuuntelin niin tarkkaan kuin vain pystyin. Siellä se pieni hahmo kasvaa ja kehittyy, joka päivä jotain uutta on tapahtunut. Ja se pieni sydän hakkaa niin kovasti, päättäväisesti. Taas tämä menee tällaiseksi ”on tämä ihmeellistä!!!!” – hokemiseksi, mutta sitä tämän ihmeen todistaminen on!

 

Tunteita oli pinnassa myös eilen illalla, kun olimme juhlimassa ystäväpariskuntamme häitä. Mieheni kaveriporukasta myös kaksi pariskuntaa on raskaana, lasketut ajat tammi- ja helmikuussa. Me emme ole vielä mieheni ystäville asiasta kertoneet (paria poikkeusta lukuunottamatta) ja olisi kyllä taas tehnyt mieli kiljaista, no niin meillekin tulee vauvat – luultavasti maaliskuussa! 

Aurinkoisessa säässä nautittujen tervetulomaljojen lomassa mieheni ehdotti, että otetaan meistä kiva selfie ja lähetetään terveisiä Jenniferille. Näin myös teimme ja pian saimme vastausselfien, jossa hän oli ystävänsä kanssa katsomassa R&B konserttia ja häntä itseään lainaten ”I felt nearly normal while I got out of the house and went to a R&B concernt in the city last night. I really needed it.”. Olen täälläkin useasti maininnut,  että Jenniferin raskaus on ollut hänen aikaisempiaan intensiivisempi (lue: raskaampi) ja tämä viesti ja kuva hänestä ystävättärensä kanssa sai myös minut iloiseksi.

Kuten Myötä-ja vastoinkäymisissä blogin Hannakin suitsuttaa, häät ovat jotain maagista. Ne ovat aina erilaisia, mutta niissä kaikissa juhlitaan rakkautta ja voiko hienompaa aihetta juhlalle olla? Siinä missä raskaana olevat ystäväni ottivat illan iisisti, luonnollisesti ilman alkoholia ja jokaisesta ruokalajista kysyen, että mitä tässä on ja kuinka se on kypsennetty, minä nautin omasta raskaudestani täysin rinnoin. Maistelin tarkkaan niin kylmäsavulohirullat kuin ihanan Cabernet Sauvignonin tanniinista makua. Nauroin paljon ja tanssin sydämeni kyllyydestä pikkutunneille saakka.

Kyllä tässä on taas niin paljon rakkautta, sydämentykytyksiä ja suuria tunteita, että huh huh. 🙂 

Suhteet Rakkaus Raskaus ja synnytys