Sanottu irti

”Saatiin uudet budjetit, uudet kustannusleikkaukset. Sulle suunniteltu vakanssi meni siinä.”

Eli siinäpä se kaikessa yllätyksettömyydessään. Keskustelu ylemmän pomon kanssa oli samanaikaisesti terapeuttinen ja turhaannuttava. Hän vakuutti, kuinka he olisivat ottaneet minut avosylin takaisin, mutta viimeisimmät nipistykset eivät sitä enää sallineet. Samaan hengenvetoon hän lupasi kaiken mahdollisen tuen, referenssit ja muut. Siihen on tyytyminen. Mitähän muuta edes olisin halunnut kuulla?

Seuraava tapaaminen henkilöstöhallinnon ja esimieheni alkoi vähän nihkeästi. HR-leidi veti hymyn korviin saakka ja pirteästi käsi ojossa kyseli ”how are you?” Kätellessäni katsoin häntä suoraan silmiin ja vastasin ”well how do you think I am in this situation?” En malttanut olla jatkamatta ja kysyin perään ”how people actually answer to that question before such a meeting?”. Leidi vilkaisi vaivaantuneesti pomoani ja istuutui suoristamaan papereitaan samalla mumisten ”I understand”.

Sitten pomo ulkomuistista selosti koko pakollisen litanian. Sopimuksesi on irtisanottu tästä ja tästä päivästä alkaen, palkkaa maksetaan siihen ja siihen päivään ja niin pois päin. Yritin näyttää läsnäolevalta, mutta mielessäni katselin itseäni katonrajasta. Tässä minua nyt ollaan irtisanomassa. Tässä pienessä, harmittomassa neukkarissa istun nyt minä saamassa potkuja.

Käytävällä kävelee ihmisiä. He eivät varmaan osaa arvata, ettei täällä käydä lävitse kasvuennusteita tai tulevia lakimuutoksia. Täällä irtisanotaan minua. Yhtäkkiä koko tilanne tuntui lopulliselta. Minut on jätetty. Työnantajani ei enää tarvitse minua, ei enää halua minua. Olen vain kustannus, taakka.

Yhtä nopeasti kuin aloitinkin, päätin myös lopettaa itsesäälissä rypemisen. Aloin ihan tosissani seuraamaan HR-leidin esitelmöintiä käytännön asioista, työtäänhän hänkin vain tekee. Kuuntelin kursseista ja ammattilaisista, joiden kanssa voin hioa työnhakutaitoja ja keskustella urasuunnitelmista. Kuuntelin, kuinka minun ei tarvitse tulla töihin koko irtisanomisajalla ja kuinka tietyt etuudet ovat voimassa vielä ensi vuoden aikana. Sovin pomon kanssa tulevani tammikuussa vielä toimistolle palauttamaan tietokoneen ja kulkuluvan sekä moikkaamaan tiimiä. Kyselin loppuun vielä muutamista asioista ja asiallisesti kiitin tapaamisesta toivottaen hyvät joulut ja uudet vuodet. 

Olo oli haikea ensimmäiset askeleet työpaikan ulko-oven jälkeen. Sitten mieleni kirkastui ja soitin miehelleni kertoen iloiset uutiset: vauvalomani jatkuu firman sponsoroimana vielä huhtikuuhun saakka! Toki tällä on ikävä knock-on-efekti suunnitellulle lastenhoitajalle, mutta näin nämä asiat muuttuvat välillä.

Tällä hetkellä en oikein tiedä miten päin olisin. Toisaalta on ihana tietää, että saan viettää vielä kevään vauvojeni kanssa, toisaalta tämä yhtäkkinen vapaus tuntuu omituiselta. Päässä on miljoonia ajatuksia mitä voisin tehdä, mutta en meinaa saada mistään kunnolla kiinni.

Saa nähdä mihin suuntaan tästä lähdetään.

pexels-photo-132982.jpeg

Kuva / Picture source

Kommentit (10)
  1. DoubleTrouble
    18.12.2016, 20:49

    Voi ei! En tiedä mitä sanoa. Onneksi olkoon vai otan osaa. Pistää vaan vihaksi, kun miettii oliko tosiaan äitiyden tuomilla ”uhkakuvilla” vaikutusta työnantajan päätökseen. Itse jouduin myös vähemmän vaativiin tehtäviin perhevapailta palatessani, mutta jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä juttu. Voin sanoa, että pääsin välillä kotoa töihin lepäämään. Toivottavasti tämä sinunkin tapaus osoittautuu onnenpotkuksi..

    1. No ensin se oli niin kuin ”otan osaa”, mutta kyllä tässä melkein kuohareita poksauteltiin, kun sain jäädä kevääksi kotiin! Ja palkkakin on se mun aiempi 100%, eikä 70% millä olisin mennyt takaisin! 🙂

      Mutta kuten postauksessa kirjoitin, hieman huuli pyöreänä ollaan – tosin tämä kaksosarki kyllä pitää liikkeessä (vähän liiankin hyvin..!).

  2. Minua ei ole irtisanottu, mutta olen irtisanounut itse ristiriitaisissa tunnelmissa. En tehnyt sitä downshiftaamisen tai itseni etsimisen toivossa, erinäisistä syistä oli vain pakko. Se tunteiden ja sekavien fiilisten kirjo on ollut irtisanoutumisen jälkeen aikamoinen. Nyt lähes seitsemän kuukautta myöhemmin voin ihmetyksekseni todeta, että kaikesta on seurannut paljon enemmän hyvää kuin ikinä uskalsin odottaa. Työtä tämä sopeutuminen edelleen vaatii, mutta tiedän tehneeni oikean päätöksen.

    Toiveikkaita ajatuksia ja tsemppiä sinne!

    1. Kiitti valtavasti tästä! Minäkin vahvasti uskon tämän tuovan hyvää ja jotain sellaista, mikä muuten olisi jäänyt väliin. 

      Ja mahtavaa, että sinulle päätös osoittautui oikeaksi! Se on hyvä tunne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *