Ja saapui yö

Ukkonen jyrähteli taivaanrannassa, kun istuimme kaikki neljä, meidän perhe, etukuistilla ja kuuntelimme. Esikoisesta oli jännää, kun taivas murisi niin kovin. Kuopus istui sylissäni ja varpaani ulottuivat pihan tiilille. Yhtäkkiä etupihamme oli salamasta valkoinen ja kiljaisimme yhtäaikaa esikoisen kanssa. Taivas murahti heti salaman iskettyä ja pieni poikani ryntäsi etuovelle huutaen, ettei enää halua olla ulkona. En sen puoleen halunnut olla minäkään, tunsin vieläkin silmissäni, kuinka valo valkaisi jalkani. 

Ukkonen tauottui jossain välin, mutta kun mies raahasi ruudullisen patjan poikien huoneeseen ja nappasi sängystämme tyynyn ja peiton, alkoi hiljainen murina uudestaan. Mietin vain mielessäni, että pitikin laittaa astianpesukone pyörimään, kuollaan varmaan kaikki. Luin kirjaa ja pyörin sängyssä unta saamatta. Kuopus huuti sydäntä särkevästi ja hiippailin poikien huoneeseen:

– sillä on varmaan nälkä, tuumasin ja nappasin pojan olohuoneeseen rinnalle. Silloin taivas alkoi salamoida. Pihalla oli hyvin pimeää, mutta salamointi valkaisi koko takapihan. Huijuij, huokaisin aina välillä. – en uskalla nukkua yksin!

Mies vilkaisi minua, ja huomautti että kyllä hän voi tulla takaisin sänkyyn nukkumaan. – Mutta, et sie enää sitten yöllä nousisi kuitenkaan. 

Sänkyyn palattuani, esikoinen hiipii vessan kautta sänkyyn. Hän on ekaa kertaa ilman vaippaa, ja en voi olla miettimättä, meneekö pissa sitten patjansuojuksesta läpi. Se kun on jo aika iso ja haisee. Vauva huutaa. Tungen korvatulpat korviin, mutta huuto yltää silti korviini. Kuulen, kuinka mies raahaa vaunut kiroillen. Ei ole totta, eihän niitä vaunuja voi loputtomasti käyttää nukutukseen. Annan kuitenkin olla, valitan sitten aamulla. Vaativa tissinhalu itku vain jatkuu vaunun natinan säestämänä. Ja kiroilun. Kuulen siitäkin vain lopun. ..ttu! …ttu! ..tana! Mies on yleensä rauhallinen lasten kanssa ja inhoaainhoa, kun raivostun ja kiroilen. Mutta yöllä hänkään ei jaksa. 

Ilmeisesti jossain välin huuto rauhoittuu ja nukumme rauhassa viiteen asti, kunnes huuto taas alkaa. Menen syöttämään pojan, ajan miehen meidän sänkyyn loppu yöksi. Vauva nukahtaa tyytyväisenä syötyään mahan täyteen ja jatkaa uniaan omassa sängyssä. 

Esikoinen nukkuu yllättävän pitkään, herää vasta puoli seitsemän. Kuopus nukkuu kahdeksaan. Sängyssämme pyörii traktorivideot ja Viiru ja Pesonen, kunnes on noustava. 

Yksi yö selätetty, nukuinkin ehkä 5 tuntia. Olo on suhteellisen levännyt, mutta kaukana vielä siitä, että kykenisin olemaan se täydellinen, ihana äiti.

 

-Matleena

Perhe Lapset Vanhemmuus

Valvova, väsynyt äiti

Ovikello pirahtaa, särkee unen ja koirat alkavat haukkua. Samassa kuulen vauvan huutavan vaunuissa vaativasti. Ryntään puoli unessa haukkuvien koirien luo, tönin niitä kauemmaksi ja avaan oven. Oven takana seisoo herttainen, valkeatukkainen mummo, kädessään tabletti. 

– Joo, nyt ei pysty, kuulen itseni mokeltavan ja vetäisen oven kiinni, ennen kuin mummo ehtii sanoa sanaakaan. Menen vaunujen luo, kurkistan verhojen taakse. Ei enää toivoakaan, että saisin pojan nukkumaan. Kiroan, nostan vauvan syliini ja menen istumaan sohvalle ja yritän selvitä pahimmasta sydämen tykytyksestä. 

Miehelläni oli juuri toinen yövuoro, olen ehtinyt viedä esikoiseni ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Kotiin tultuani kiukkusin miehelle, kun hän ei ollut ymmärtänyt syöttää kuopusta, vaikka pöydällä ei ollut puuro-astiaa. Miten hän ei nyt sitä ymmärtänyt? Vauva itkee nälkäänsä, ja työnnän sen pieneen suuhun rinnan pahimpaan hätään. Pienet (ja silti niin suuret) lämpimät kädet takertuvat tiukasti hiuksiini ja ahne syömisen ääni alkaa kuulua. Katson syyttävästi miestäni, joka pakenee lopulta makuuhuoneeseen:

– Mikä järki tässä nyt on, olisithan sie voinut vähän aikaa nukkua. 

– Ei tässä nyt perkele mitkään tunnin unet auta! 

Olen taas itkun partaalla, väsyttää niin paljon. Viime yönä ja toissa yönä pisin unisaldoni oli 2 tuntia. Toisena yönä esikoiseni huusi meidän sängystä äitiä, ettei hän joutuisi olemaan yksin. Minä olin poikien huoneessa imettämässä vauvaa, joka oli heräytynyt, kun en ollut mennyt tarpeeksi pian hänen luokseen. Teki mieli parkua, mutta menin raskain askelin imettämään meidän sängyn päätyyn, että edes joku saisi nukkua. Kuopus heräsi uudestaan ennen kuutta, jolloin sain vielä imetyksellä hänet unille. Esikoinen ehti jo herätä. Hän on juuri oppinut yökuivaksi, pissihätä tulee aina kuudelta. Laitoin youtubesta pyörimään traktorivideoita ja jatkoin unia vielä hetken, ennen kuin piti ruveta valmistautumaan ensimmäiseen hoitopäivään. Kävelemme lähellä olevalle päiväkodille, poika on innoissaan siihen asti, kunnes minun tulisi hänet jättää yksin toisten lasten ja hoitotätien kanssa. Hän kiemurtelee syliini ja nyyhkyttää äitiä. Sydän särkyneenä sanon hänelle heipat, vilkutan ja katoan ovesta ulos. Henkäisen helpotuksesta, tiedän pääseväni pian nukkumaan.

Eihän se kaupustelijamummon vika ollut, että hän sattui tulemaan juuri vääränä päivänä, väärään aikaan. Mutta kyllä hän sai kaikki mahdolliset kiroukset ylleen, mitä väsynyt äiti voi lähettää. Pohdin jo, että laitan oveen kyltin, missä on kuva pitbullista tai doobermannista, ja alle tekstin meillä ei pidetä kaupustelijoista”

Viimeistä yötä edeltävänä iltana avaan tietokoneen, perustan blogin ja aion oksentaa tänne kaiken väsymyksen, ikävän ja satunnaisen ilon, mikä sisälläni pyörii. Tervetuloa väsyneen, valvovan äidin elämään. 

Matleena

Perhe Lapset Lasten tyyli Vanhemmuus