Muistan hyvin Anders Jeffnerin sytyttämän innostuksen. Tulkitsin Upsalan professorin ajatuksia niin, että nyt on tullut järkevän uskon- ja elämänkatsomuksen aika.

Pilakuvilla toisten katsomuksista ei keskustelua rakenneta

Katsomusten alueella ei ole harvinaista, että toisesta katsomuksesta hahmotellaan pilakuva. Seuraavaksi sanotaan, että tuo katsomus tai uskon näkemyshän onkin naurettava. Mielikuvat ovat voimatekijöitä. Järkevän uskonsisällön oheen olen monien tavoin kaivannut myös järkevää keskustelua katsomuksista ja uskonnäkemyksistä.

Syitä järkevän uskon kaipuuseen voi olla muitakin kuin Jeffner. Ehkäpä olen ollut vain harmissani siitä, että elämänkatsomusten joukossa uskonkatsomuksia pidetään jotenkin perustelemattomina tai ei-järkiperusteisina. Kuitenkin jokaisessa katsomuksessa on olemassa jokin perusta, jokin toisenlainen. Tuo perusta on jo ennen järkeilyä. Olipa perusta sitten kauneus, Jumala, kokemusperäisyys jne.

Perustavanlaatuisin oletus lepää jonkin perustelemattoman olettamuksen tai ideakuvan päällä. Olen siis varmaankin kaivannut katsomusten tarkastelua samalla viivalla ilman lähtökohtaista mollaamista, jollaiseksi olen aikojen saatossa muutamat uskoon kohdistuvat asenteet kokenut. Jeffnerin lisäksi tätä ajatuskulmaa on avannut Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen. Häneltä ilmestyi äskettäin omaelämänkerrallinen teos: ”Taistelua ja tulkintaa.”

Heikki Räisäsen ja Antti Eskolan välissä

Vaikutelmani Heikki Räisäsestä on myönteinen. Hän on tinkimätön tiedemies. Vain totuus kelpaa. Räisäsestä on tehty kiistelty persoona, koska hänen on tutkimuksillaan koettu järkyttäneen kirkon uskon oppeja, mm. kolminaisuus- ja sovitusoppia. Äskettäin ilmestyneestä Räisäsen kirjasta sain käsityksen, että tiedemies pitää henkilökohtaisen näkemyksen ja tieteen erillään. Räisänen ei kuitenkaan henkilökohtaisesti tahdo irtautua kristinuskosta vaan nimeää oman näkemyksensä kulttuurikristityn uskoksi. Kysymyksessä on siis hatunnosto omalle perinteelle, vaikkei sen perinteen kaikkiin oppeihin voikaan – tutkimustulostensa johdosta – samaistua.

Sosiaalipsykologian professori Antti Eskola on tuonut hyvän lisän uskonnollisia katsomuksia koskevaan keskusteluun. Eskolasta Räisänen kirjoittaa hyvän tiivistelmän. ”Eskolan uskon runkona ovat lapsena saadut rakennuspuut: iltarukous sekä luottamus varjelukseen ja siunaukseen.” (Emt s. 405).

Arvelen olevani jossain Räisäsen ja Eskolan välissä. Arvostan tiedettä ja kriittistä ajattelua. En ole harjoittanut perusopintoja pidemmälle Räisäsen tieteenalaa, Uuden testamentin eksegetiikkaa. Siinäkään opiskelun vaiheessa tai myöhemmin en ole kokenut, että tiede olisi jotenkin järkyttänyt uskoa. Tieteen tehtävänä on tutkia, penkoa, analysoida.

Tiede ei tule minun ja iltarukoukseni väliin Julkisessa keskustelussa henkilökohtainen iltarukous ja siunauksen toive ja tarve jäävät taka-alalle. Usein väännetään kättä vain siitä, mitä papit tai vapaa-ajattelijat tai jotkin muut, ikään kuin yhdenmukaiset ryhmät tekevät tai sanovat.

Uskooni kuuluva Raamattu on se, mikä on pöydälläni. Ja perimmältään Jumalan sana ei ole kirja vaan Jeesus Kristus, elävä ja oleva Vapahtajani. Siis vähän samaan tapaan kuin Räisänen kuvailee Eskolan uskoa; uskossa on kysymys iltarukouksesta ja siunauksen pyytämisestä.

Katselen tiedettä kiinnostuneena mutta minun ja iltarukoukseni välissä tiede ei ole. Uskova voi olla järkevä ja toimia elämässään, etiikassaan ja asenteissaan järkevästi. Tähän on lisättävä: ainakin yrittää toimia järkevästi ja toivottavasti enimmäkseen. Suunnistuksen harrastajana tiedän, että järkevyys on joskus metsän kuten elämänkin tiheiköissä vaikeasti tavoitettava olotila.

Uskon perusta on luottamista ja rohkeutta

Järkevän uskon puolustuksen vastapainona on, että uskon perimmäinen todellisuus on minulle luottamista ja rohkeutta. Ymmärrän nyt paremminkin kuin alkuinnostuksen aikaan, että usko ei lähtökohdiltaan voi olla järkevä. Yhä kuitenkin liputan evankelista Johanneksen tapaa nähdä Jeesus Kristus Logoksena. Kreikankielinen sana logos tarkoittaa suomeksi sanaa, puhetta, oppia, asiaa, järkeä ja järkisyytä.

Tuumiskelen raamatunlukijana, että Johanneksella taisi omassa ajattelussaan ja uskossaan olla tuttu ongelma ja kannustin: järki. Joskus tuntuu hyvältä ajatella uskoa hyvin arkisesti ja käytännöllisesti. Se on silloin samanlaista kuin lukea Jeesuksesta ja Jumalan teoista Luukkaan silmin ja nähdä kuten jouluevankeliumissa härät ja aasit, koko konkreettinen, arkinen elämä. Ja joskus taas on hyvä liidellä Johannesta symboloivan kotkan tavoin ja ajatella vain järkisyitä.

Arvostan tiedettä ja kriittistä ajattelua. Tiede ei kuitenkaan ole minun ja iltarukoukseni välissä. Tiede ei myöskään ole minun Raamattuni välissä. Räisäsen Raamattu on hänen tutkimuskohteensa erikielisinä ja erilaisina tekstikatkelmina tutkijan pöydällä. Minun Raamattuni on se, joka on minun pöydälläni ja jota luen hiljentyäkseni ja rukouksen myötä.